Jaajo of Finland

Jaajo Linnonmaa on radiojuontaja ja bisnesmies, joka tuntee suomalaisten maun paremmin kuin kukaan.

hän
Teksti
Oskari Onninen
Kuvat
Marjo Tynkkynen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen tunnetuin nelikymppinen ei ole erityisen tunnistettava.

Pyöreät kasvot ja virne. Vasen suunpieli kääntyy hieman oikeaa enemmän ylös. Jari Tervo, jolla ei ole laseja vaan lippis ja viivasuorat hiukset.

Täysin suomalaisen näköisellä miehellä on myös sama, täysin suomalainen nimi: Jari.

Kun Jarilla oli pikkupoikana ärrävika, hänestä tuli Jaajo.

Nyt Suomessa on 170 muuta Jaajoa, jotka –  toisin kuin Jaajo Linnonmaa – ovat Jaajoja myös väestörekisterissä. Vielä kuluu kuitenkin vuosia, että Suomessa voisi olla joku toinen Jaajo, joka tunnettaisiin pelkällä etunimellä.

Jaajo tekee omien sanojensa mukaan ”Jaajon näköisiä asioita”.

Maineeseen hän on puhunut itsensä Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelmassa, joka ei ole pullantuoksuinen vaan pikkutuhma.

Lisäksi hän järjestää raviristeilyä. Elitloppet-reissu ja kolme yötä laivassa Tukholmassa, koska suomalaiset eivät pääse Tukholman yökerhoihin sisään.

Extremerun-juoksutapahtumaan voivat tulla ne, jotka ovat mieltyneet mudassa rypemiseen ja kaljanjuontiin puolimaratonien ja nännien teippaamisen sijaan.

Teee Clubin kautta Jaajo postimyy t-paitoja. Kotiin kuukausittain lähetettävä, alle 20 euron t-paita on kuin luotu sille kansanosalle, jolle vaateshoppailu edes Prismassa on vastenmielinen ponnistus. Viime vuoden liikevaihto oli 208 tuhatta euroa.

Jaajo on myös kahden Luokkakokous-elokuvan tähti. Jatko-osa ei kerännyt katsojia ensimmäisen tavoin, koska siinä osattiin ”vähän näytellä” ja siihen oli ”yritetty tuoda tunnetta”.

”Jos me tehdään Luokkakokous 3, mä lupaan, että mä kirjoitan siihen niin paljon vittusaatana navanalushuumoria, että ihmisille tulee ihan paha olo sitä katsellessa”, Jaajo uhoaa.

Kaikki tämä on Jaajon näköistä.

Lisäksi Jaajo on juontanut kolme vuotta Haluatko miljonääriksi -tv-ohjelmaa, joka ei ole lainkaan Jaajon näköinen, mutta hänen unelmatyönsä silti.

 

Pukuhuoneen ovessa on lappu: JAAJO. Seinällä on 14 kuvattua ja valmiiksi suunniteltua pukukokonaisuutta. Rekin tummat takit on numeroitu. Sohvan päällä on asetelma solmukkeita ja taskuliinoja.

Jaajo Linnonmaa on jo marssimassa pukuhuoneestaan alas syksyn ensimmäisen Haluatko miljonääriksi? -jakson – ammattilaisten kesken ”Miltsin” – kuvauksiin, kun hän huomaa, että pukuohje on kirjattu vyön tarkkuudella.

”No, ei se oo ehkä niin tarkkaa”, hän sanoo ja katoaa käytävään.

Kun Miljonääriä näytettiin Suomessa edellisen kerran vuosituhannen alussa, sitä juonsi entinen poliitikko ja virkamies Lasse Lehtinen.

Televisio on muuttunut Suomen tietoviisaan ukkopaneelin ja hammaslääkäri Erik Toivasen dominanssin ajoista, eikä Lasse Lehtinenkään ole enää tätä päivää. Tosi-tv:ssä ei ole kysymys siitä, mikä on totta. Tietokilpailuissa ei ole kyse tiedosta. Viihde on valtaa.

Nyt tunnin jaksoon mahtuu 18 minuuttia mainoksia ja parikymmentä kysymystä. Suuremmassa roolissa on jännityksen nostattaminen, jutustelu ja kannustaminen.

Jaajo ei ole kivikasvo, vaan kilpailijoiden puolella. Hän intoilee vielä kuvausten jälkeisenä päivänä, miten ”hyvää viihdettä” nyt kuvattuun julkkisjaksoon osallistuneet tubettajaveljekset Roni ja Mike Bäck tekivät.

Jaajo sanoo olleensa 15 vuotta sitten ”railakas sinkkumies, joka teki mitä lystää”. Nyt hän yrittää olla ”katu-uskottava liikemies ja isä ja silti räävitön Aamulypsy-juontaja”.
Jaajo sanoo olleensa 15 vuotta sitten ”railakas sinkkumies, joka teki mitä lystää”. Nyt hän yrittää olla ”katu-uskottava liikemies ja isä ja silti räävitön Aamulypsy-juontaja”.

Jaajo suhtautuu viihteen tekoon kuin liikemies, mikä hän onkin.

Hän on ajanut 12 vuotta kuudeksi juontamaan aamuohjelmaa Rockyn soundtrackin tai Yle Puheen tahdissa. Neljän Sanomatalon studiossa vietetyn tunnin jälkeen hän sopii tiloihin muita palavereitaan.

Jaajolle on alusta asti ollut selvää, että menestyäkseen radiossa on tehtävä aamuohjelmaa. Televisiossa taas on päästävä lauantain prime timeen.

Ja jos hän tekee televisiota, sen pitää olla pitkän tähtäimen suunnitelma, ei mikään parin vuoden ”paneelihassuttelu”.

”Tiesin, että Haluatko miljonääriksi? tekee naaman ihan vitun tutuksi. Kun rupesin sopimaan jaksokohtaisista palkoista, jotkut nikotteli, että mikä helvetin palkkatoive tämä on. Mä sanoin, että tässä päällä on se, että mulla menee yksityisyys kokonaan.”

”Jos sä teet lauantai-illan prime timeä neljä vuotta, saat jutella Prismassa joka ikisen mummin ja junnun ja lapsen ja vanhemman kanssa, että ne katsoo tätä ohjelmaa.”

Ja kun Haluatko miljonääriksi joskus loppuu, tv-ura on siinä, Jaajo sanoo.

Kaikki on saavutettu.

”Nykyisin jokainen haluaa tulla alasti telkkariin.”

Vuosituhannen vaihteessa Jaajo ajoi pakettiautoa isänsä yrityksen, urheilutarvikkeita maahantuovan firman palkollisena Helsingissä. Hän oli aloittanut opinnot Malmin kauppaoppilaitoksessa.

Jaajosta olisi voinut tulla matkaopas, jos hän olisi huomannut erikoistumisopintojen alkamisen ajoissa eikä puoli vuotta liian myöhään.

Pakettiautossa oli kuunneltava radiota. Kiss FM:n aamuja juonsivat Timpe ja Sirkku ja heidän jälkeensä Henkka ja Jenni. Jaajo osallistui kaikkiin kilpailuihin ja halusi välttämättä hakea voittamansa Spice Girls -tarrat toimituksesta.

Hän haki Taideteolliseen korkeakouluun käsikirjoittajalinjalle ja putosi hakujen ensimmäisessä vaiheessa.

Silti hänellä oli käsikirjoitusidea. Elokuva nuorista jätkistä, seksistä ja videokamerasta. Hymypoika. Hän lähetti sen idean Uutisvuodossa näkemälleen elokuvatuottaja Aleksi Bardylle, joka vaikutti reilulta tyypiltä. Tuotantoyhtiö osti idean 5 000 markalla. ”Kaikki panot kuvataan”, kuului slogan.

”Mä sanoin, että haluaisin alkuteksteihin nimen, ja ne suostui.”

Pian hän juonsi Subtv:llä Räsypokkaa ja sanoi kotona, että jostain pitää aloittaa. Paljasta pintaa esitteleviä kilpailijoita etsittiin baareista ympäri Suomen.

”Jos nyt tehtäisiin Räsypokkaa, jonon pää olisi Mäntsälässä, koska jokainen haluaa tulla alasti telkkariin.”

Seuraavaksi Jaajolla oli oma talkshow: Jaajon Jacuzzi, jossa hän haastatteli ihmisiä poreammeessa.

”Sanoin, että en suostu tekemään, ellen tee omalla nimellä. Ne nauroi mut tuotantoyhtiöstä ulos, mutta sanoin, että ei teillä ole vaihtoehtoja. Ekana päivänä, kun sitä näytettiin, hain päivän lehden, vein mutsille ja faijalle ja näytin, että nyt on nimikko-ohjelma.”

Pian Jaajo oli Suomipopin iltapäivässä ja sitten aamussa Anni Hautalan kanssa. Aamulypsystä kasvoi Suomen suosituin aamuohjelma. Jaajo on palkittu kahdeksan kertaa vuoden radioäänenä.

Reitti on samanlainen kuin monella muulla mediatähdellä. Vappu Pimiä oli chat-juontaja, Arman Alizad piti tyylikoulua MoonTV:llä, Henkka Hyppönen ja Jenni Pääskysaari olivat ne Kiss FM:n Henkka ja Jenni.

”Voisko tällä olla jotain tekemistä sen kanssa, että suuri yleisö näkee, että olet raivannut reittisi pitkän matkan kautta”, Jaajo sanoo.

 

Jaajo Linnonmaa ajaa coupé-mallin Mercedes-Benzin Maria 01:n pihaan. Hän saapuu tänne päivittäin Aamulypsyn jälkeen. Entinen sairaala Helsingin Kampissa on muutettu startup-yritysten keskukseksi.

”Kirjoita Wikipediaan ’Jaajo Linnonmaa’. Siellä lukee, että olen teknologia-alan yrittäjä. Mä en osaa edes muuttaa fonttikokoa Wordissa, mutta olen haalinut ympärilleni ihmisiä, jotka vie mun ajatusta eteenpäin. Aina kun jotain on tarvittu, olen puskenut sen läpi.”

Avokonttorissa toimii lukuisia yrityksiä. Yksi pöytä kuuluu Virtualtravellerille. Sekin on Jaajon yritys. ”360-videoiden Youtube”.

Jaajo perusti yrityksen käytyään neljä vuotta sitten Slushissa ja kokeiltuaan virtuaalilaseja. Startup-tapahtumasta lähtiessään hän sanoi, että nähdään ensi vuonna meidän ständillä. Autossa hän tilasi 360-kameran.

Näin Jaajo toimii. Hän saa liikeidean ja toteuttaa sen. T-paitaklubi lähti siitä, että hän kuuli tilauspalveluiden olevan ”kovassa nousussa”.

Jotain piti päästä myymään.

Liikemiesten tapaan Jaajo puhuu mielellään numeroista. Miljonääri on miljoonan katsojan ohjelma. Luokkakokouksen katsoi 550 tuhatta ihmistä, ”katsotuin elokuva viimeiseen 20 vuoteen ennen Tuntemattoman sotilaan ensi-iltaa”, Jaajo muistuttaa. Aamulypsyä kuuntelee päivittäin puoli miljoonaa suomalaista.

Jos tarkkoja ollaan, sekä Miljonäärin että Aamulypsyn yleisö on kutistunut noin viidenneksellä Jaajon esittelemistä huippuluvuista. Ne ovat silti edelleen isoja lukuja – ja omaa luokkaansa, kun ne ynnää yhteen.

Kaikkein ylpein Jaajo sanoo olevansa siitä, että Virtualtravellerilla on kymmenen työntekijää, vaikka palkkaaminen on ”vähän kallista Suomessa”.

”Muistan, kun kävin faijan kanssa sen duunissa. Se pysähtyi huoltsikalla ostamassa pullat. Perillä se huusi varastoon, että hei jätkät, pidetään 15 minuutin pullatauko. Jengi otti kusisesta kahvipotasta kahvit ja sitten ne pullat siihen”, hän selittää.

”Tuli olo, että on siistiä. Että sulla on työpaikka, mihin olet luonut jengille miellyttävää duunia.”

Eduskuntavaalien alla Jaajo oli peukuttelemassa monen muun julkkiksen tavoin kokoomuksen ehdokkaan, Stara.fi-viihdesivuston päätoimittajan Jocka Träskbäckin kampanjavideolla. Hän kertoo itsekin pohtineensa joskus eurovaaliehdokkuutta. Avoimessa yliopistossa luetut poliittisen historian opinnot kuitenkin vakuuttivat, ettei politiikka ole häntä varten.

”Paljon paremmin saan ajettua ideologiaani radiossa.”

Mikä se ideologia on?

”Laitoin maanantaina Linkediniin ja Instagramiin kuvan, että ollaan Extremerunilla kerätty 10 vuoden aikana liikuntarajoitteisille lapsille yli 40 tonnia rahaa. Että jos mitenkään pystytte lisäämään liiketoimintaanne hyväntekeväisyyttä, se kasvaa molempiin laareihin.”

”Kyllä mä näen, että porukka diggailee siitä paljon.”

Jaajo Linnonmaa ymmärtää suosionsa syyt. ”Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu navanalushuumori ja se, että ihmisille sattuu ja tapahtuu.”

Jaajo pärjää, koska osaa puhua. Siksi hänen ei kannata olla hiljaa hetkeäkään. Jutut voi aina kertoa uudelleen. Jaajo kertoo olleensa aina pukukoppipelaaja.

”Kun joku sanoo, miten teille voidaan maksaa kuukausipalkkaa tollaisesta paskanjauhannasta, vastaan että Juoppohullun päiväkirjaa on myyty yli miljoona.”

Puoli miljoonaa kuuntelijaa tarkoittaa, että ohjelma ei voi olla huono, Jaajo järkeilee. Vika on korkeintaan kuulijoiden maussa.

Ja Jaajo tuntee yleisönsä maun. Jaajon näköiset asiat ovat ihan tavallisia asioita. Ei krumeluureja tai elitismiä, vaan kirosanoilla höystettyä hyväntuulista jutustelua päällä sama t-paita, joita posti kuljettaa syrjäkyliin.

Jaajo on elävä todiste siitä, että puheet yhtenäiskulttuurin kuolemasta ovat liioiteltuja. Itse hän sanoo, ettei ole tarpeeksi sivistynyt ymmärtääkseen koko käsitettä. Silti hän tuntuu tietävän varsin hyvin, miksi hän on niin suosittu.

”Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu navanalushuumori ja se, että ihmisille sattuu ja tapahtuu. Jos sä katsot lehtiä, niin siitä, joka on ryssinyt, tehdään helvetinmoinen juttu. Sitten se nousee sieltä vahvempana kuin koskaan.”

Entä millainen maa Suomi Jaajon mielestä on?

”Suomi on hyvä maa. Ihan mun lempimaa. Maailman paras maa. Synnyt mihin yhteiskuntaluokkaan tahansa, Suomessa on maailman parhaat mahdollisuudet päästä mihin tahansa, jos haluaa ja on valmis tekemään sen eteen duunia.”

Visailujuontajan asukokonaisuudet on valmiiksi mietitty. ”Kyllä mä osaan sliipata tukan taakse, vetää puvun päälle ja näytellä asiallista.”
Visailujuontajan asukokonaisuudet on valmiiksi mietitty. ”Kyllä mä osaan sliipata tukan taakse, vetää puvun päälle ja näytellä asiallista.”

Jos Sigmund Freud kirjoittaisi aikalaisanalyysejä nyky-Suomesta, hän saattaisi todeta Jaajon olevan Suomen kansan id – tiedostamattomien viettien, impulssien ja toiveiden lähde. Jaajo puhua pulputtaa aamuisin neljä tuntia mitä mieleen juolahtaa, ja liki 400 000 suomalaista kuuntelee, koska Jaajo tavoittaa kansan halut.

Kyllä Jaajo tietää. Tehdään siis gallup. Mikä on suomalaisten mielipide seuraavista asioista.

Ylevero?

”Ei me valiteta pakkasesta, paskasta tai loskasta. Ei Yle-verollekaan ole vaihtoehtoja. Sitten me iloitaan, kun telkusta näkee jotain, joka tuntuu vastineelta rahoille.”

Valtionvelka?

”Mulla on epäilys, että ihmiset ei ymmärrä, mitä se ylipäänsä tarkoittaa. Mulla on olo, ettei nykyinen pääministerikään ymmärrä.”

Kasvisruoka?

”Suomi on kansaa, jolla on kalja ja makkara kourassa. Hyvin pitkään menee siihen, että me syödään vain kerran viikossa lihaa.”

Feminismi?

”Nykypäivän yhteiskunta on niin hienosti hoitanut tän homman, että jos sä sanot, että feminismi on perseestä, sua katsotaan kuin toopea. Sanana feminismi ehkä herättää outoa närkästystä, mutta jos ihmiset ymmärtäisi sen kokonaisuuden, ne varmasti pitäisi sitä hyvänä asiana.”

Ilmastonmuutos?

”Keskivertoihmistä kiinnostaa, ja keskivertoihminen haluaisi tehdä jotain sen estämiseksi. Mutta tietoisuus siitä, mitä voisi tehdä ja mahdollisuudet, että yksilö voisi vaikuttaa asiaan, ovat tosi kehnot.”

Hävittäjät?

Jaajo Linnonmaa menee sanattomaksi, muttei ole hiljaa.

”Vittu mikä kysymys. Tää on kyllä…”

”Vittu hävittäjät…”

Sen jälkeen suu käy taas.