Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Alfauros saa tehdä mitä vain: menestyselokuva Luokkakokous ja moraali

Blogit Kuvien takaa 2.3.2015 11:27
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Luokkakokous-elokuvasta tuli järjettömän suosittu. Se tuli ensi-iltaan viime keskiviikkona, ja se sai viiden päivän aikana 121 664 katsojaa. Tulos on kotimaisen elokuvan kaikkien aikojen paras.

Kaikkien aikojen parhaan kotimaisen elokuvan avausviikonlopputuloksen oli aiemmin tehnyt Matti, joka sai ensi-iltaviikonloppunaan perjantaista sunnuntaihin 92 000 katsojaa.

Luokkakokous on jotain, mitä Suomessa ei olla tehty aiemmin ammattilaisvoimin: se on jätkien perseilykomedia, jossa lähes joka ikinen vitsi liittyy alapäähän. Ainoa edeltäjä on Ponterosa.

Kun elokuvasta aikoinaan tiedotettiin ja kerrottiin, että luokkakokoukseen matkaa tekevänä mieskolmikkona nähdään näyttelijä Aku Hirviniemen lisäksi standup-koomikko Sami Hedberg ja radiojuontaja Jaajo Linnonmaa, ajattelin, etten yksiselitteisesti kuulu kohdeyleisöön. Hedberg ei hirveästi naurata ja Linnonmaan karismaa en ole aistinut. Elokuvan nähtyäni voin kertoa, että olin väärässä. Pyrkimys on ollut tehdä jotain Hangover – kauhean kankkusen tyylistä. Minusta Hangover oli hauska. Samoin esimerkiksi tanskalainen Klovni oli helvetin hauska. Kuulun kohdeyleisöön: olen ennenkin pitänyt sikailuntäyteisistä tie-elokuvista, jos ne ovat hyviä.

Taneli Mustosen kirjoittamassa ja ohjaamassa Luokkakokouksessa on onnistuneita sketsejä ja suomalaiseksi puskafarssiksi se on tuotantoarvoiltaan pätevä tuote.

Otetaanpa kohtaus, jossa Hirviniemen kivekset jäävät saunan lauteiden väliin. Kun näin käy, Jaajo lähtee hakemaan apua, mutta päätyy panemaan hotellin respan virkailijaa, ja Hedberg lähtee hakemaan apua, mutta päätyy runkkaamaan. Hirviniemen reppana kärsii kuumassa saunassa, jonne tulee ensin venäläisiä, jotka haukkuvat häntä homoksi ja sitten sinne tulee Sauna-Timo.

Kohtaus nauratti muutaman kerran, koska se on niin harvinaisen antaumuksellisen tyhmä. Miettikää nyt, kivekset lauteiden välissä: miksi ihmeessä tätä maailman hauskinta tilannetta ei olla aiemmin valkokankaalle saatu, vaikka tästä skenaariosta on jo suosittu vitsi, Suomessa on paljon saunoja ja täällä tehdään paljon elokuviakin?

Kohtaus on myös elokuvaa laajemmin kuvaava, ei tosin hauskuustasoltaan, sillä samaan daijuuden sfääriin ei enää toiste nousta. Kuvaavinta kohtauksessa on se, että koko ajan rytmityksessä päästään lähelle sujuvaa komediakerrontaa, mutta ei aivan. Huumorin ajoituksessa ovat samat ongelmat kuin Iron Skyssä. Melkein, ei ihan. Näin mitä tavoiteltiin, mutta kliimaksia ei saavutettu.

Luokkakokous ei sijoitu todelliseen maailmaan. Koska Hedberg ja Linnonmaa eivät ole näyttelijöitä, heidän roolihahmonsa jäävät olennoiksi. Linnonmaa on olevinaan rokkitähti, koko Suomen ihailema ultrapanomies. Hedberg on megatahditon sikailija, joka pääsee aina kuin koira veräjästä. Hedbergin pitäisi kai olla surullinen, koska vaimo juuri jätti hänet tylysti, mutta hän on sataprosenttisen kyvytön ilmaisemaan tällaista tunnetilaa, joten hahmo vain on kokoelma katsojalle kerrottuja tapahtuneita asioita.

Millään ei siis ole väliä. Tunnereaktio tuskin heilahtaisi, jos elokuvaan kävelisi ISIS:in iskujoukko silpomaan Linnonmaan tai Hedbergin hahmon. Roolihahmojen nimistä puhuminen tuntuisi hassulta, kun elokuvassa ei ole ihmisiäkään.

Luokkakokouksen varsinainen ongelma on juuri se, että se on sydämetön elokuva. Sikailukomedia ilman sydäntä on kuin anaaliseksi ilman seksiä.

Mikään ei viittaa siihen, että vieraissa ravaava Linnonmaa ja eritteillään tahallaan tuhoa aiheuttava Hedberg eivät olisi elokuvan positiivisia samastumiskohteita.

Negatiivinen samastumiskohde on tietysti Hirviniemi, joka on korostetusti vaimon tossun alle joutunut pedantti nössö. Roolihahmo Niklakselle tapahtuvat kaikki ikävät asiat. Aina hän mokaa, esimerkiksi laittamalla hiusvärin kasvoihinsa. Aina hän ryssii toisten mahdollisuuksia päästä pukille. Aina hän on jäykkä, vaikka pitäisi olla rento. Tästä syystä hänet muun muassa raiskataan. Hän on pelle, absoluuttinen epämies, joka yrittää tulla joksikin, muttei ikinä tule.

Otetaanpa suurenmoinen Klovni. Se on tanskalaista äärihuumoria, mutta se on samalla hyvin moraalinen tarina, jossa jokainen saa ansionsa mukaan. En peräänkuuluta moraalia sen itsensä vuoksi, mutta ei kerta kaikkiaan ole olemassa viihteellistä tarinaa ilman samastumista ja henkilöhahmon kehitystä. Esimerkiksi Klovnissa purjehtijajuppi-tyyppinen, rasistinen, homofobinen ja vaimoaan alati pettävä Casper lopulta joutuu oman kiimansa seurauksena paitsi pulaan, myös paljastamaan jotain peittelemäänsä. Vaikeuksilta aina taiturimaisesti välttynyt, kaikki kohtuuttomimmat irstailutoiveensa itsekkäästi täyttänyt (tähänkin ainakin mieskatsojaa houkutellaan ensin samastumaan) alfauros häpäistään herkullisesti. Luokkakokouksen lopussa Linnonmaan hahmo Tuomas pitää sen mikä hänelle kuuluu: hän on Mies, alfauros ja jatkaa vaimonsa kanssa alfauroksena, elämänsä ainoan kipupisteen sangen pienen ristiriidan kautta selättäneenä (en kerro mikä se on, koska se on elokuvan ainoa jonkin sortin ”juonielementti” johon liittyy ”jännitystä”).

Kukaan ei elokuvassa muutu. Luokkakokouksen tiedotteessa on se kaikista paras vitsi. Siinä valehdellaan, että ”kolmesta kaveruksesta kertova komedia on tarina vanhenemisesta, muutoksista, odotuksista, toiveista ja pettymyksistä”. Joo, siinä missä Pikkupojat.

Luokkakokous ei ole harkitusti epäkorrekti saati karnevalistinen eli maailmaa nurin päin kääntävä ja kyseenalaistava. Se on elokuva, jossa kusipää ei saa ansionsa mukaan, vaan kaiken mitä haluaa.