Tekir
-
Hovioikeus katsoi, että Katri Kulmunin saamat viestintäkoulutukset liittyivät hänen tehtäviinsä ministerinä eikä erityisavustaja Jääskeläinen ollut tahallisesti erehdyttänyt ministeriötä. tuomiotHovioikeus kumosi Katri Kulmunin ex-avustajan petostuomion
1 MIN -
Syytteen mukaan ministeriöt maksoivat keskustapoliitikon viestintävalmennuksista perusteettomasti lähes 14 000 euroa. esiintymiskoulutusKatri Kulmunin entistä erityisavustajaa Kari Jääskeläistä vastaan nostettiin syytteet
2 MIN -
Suomen Kuvalehti paljasti ministeriöiden Tekir Oy:ltä tekemät ostot kesäkuussa 2020. Palvelua hyödynnettiin muun muassa keskustan puheenjohtajan tehtävissä. Katri KulmuniYle: Kulmunin koulutusten rikostutkinta valmis, yhtä virkamiestä epäillään petoksesta ja virkarikoksesta
2 MIN -
Viestintätoimisto Tekirin asiakkaina on yritysjohtajia, erilaisten organisaatioiden asiantuntijoita ja poliitikkoja. Valmennettavia on vuosittain 200–300. Annika SaarikkoTällaista on tuhansien eurojen esiintymiskoulutus – ”Sulla vaihteli, että puhuit välillä kirjakieltä, välillä puhekieltä”
13 MIN -
Piittaamattomuuteen ministeriön työjärjestyksestä täytyy puuttuu kohtuullisen kovalla kädellä, sanoo Tekirin viestintäpalveluita selvittänyt johtaja Antti Joensuu työ- ja elinkeinoministeriöstä. Katri KulmuniVoiko ministeri hankkia viestintäkonsultointia myös vaalikampanjaansa ministeriön piikkiin?
8 MIN -
Katri Kulmunin erityisavustaja Kari Jääskeläinen korosti toistuvasti, että kumppanin piti olla ”luotettava”. Katri KulmuniKulmunin ostot: Saukkomaan palvelut rajusti kalliimpia kuin ministeriön kilpailuttamat, hankintoja rutkasti yli sovitun
5 MIN -
Katri Kulmunilla ja konsulttiyhtiö Tekirillä on tiistai aikaa selvittää työ- ja elinkeinoministeriölle, mitä palvelut todella pitivät sisällään. Harri SaukkomaaMinisteriön käsitys muuttui "totaalisesti perjantaina" – vaatii Kulmunilta ja Tekiriltä heti selvitykset ostoista
3 MIN -
Lähestyvät kuntavaalit askarruttavat mahdollisia haastajia. esiintymiskoulutusKatri Kulmunia kammetaan jo syrjään puheenjohtajan paikalta – henkilöpeli pyörähti heti käyntiin
5 MIN -
Konsultit laativat mallivastauksia THL:n ja sen johdon mainetta uhkaaviin kriisitilanteisiin. Viranomainen yritti salata raportin vastoin julkisuuslakia. viestintätoimistotTHL osti konsulttiapua maineensa varjeluun koronakriisin keskellä – huolina muun muassa julkkisten kuolemat ja Sanna Marin
6 MIN -
Harri Saukkomaan viestintäyhtiö Tekir valmensi Katri Kulmunia myös sinä päivänä, jolloin Antti Rinne erosi pääministerin tehtävästä. Katri KulmuniKulmuni käyttänyt runsaasti konsultin apua muun muassa ”viestien sparraamiseen" – yli 50 000 euroa laskua ministeriöihin
9 MIN -
Reilu vuosi sitten kahdeksan näytelijää kertoi, että ohjaaja Aku Louhimies on alistanut ja nöyryyttänyt heitä. Louhimiehellä on omat näkemyksensä tekemisistään. #metooAku Louhimiestä harmittaa oma anteeksipyytelynsä: ”Olis pitänyt paljon selkeemmin sanoa, että nää nyt ei pidä paikkaansa”
20 MIN -
Dimitri Qvintus aloittaa viestintätoimisto Tekirissä ensi viikolla. Antti RinneDemarien kärkiavustaja siirtyy lobbariksi
1 MIN