Katri Kulmunia kammetaan jo syrjään puheenjohtajan paikalta – henkilöpeli pyörähti heti käyntiin

Lähestyvät kuntavaalit askarruttavat mahdollisia haastajia.

Teksti
Tuomo Lappalainen Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kohu valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk) esiintymiskoulutuksista sai perjantaina 5. kesäkuuta dramaattisen käänteen, kun Kulmuni ilmoitti eroavansa ministerintehtävästään.

Kulmunin kujanjuoksu alkoi tiistaina, kun Suomen Kuvalehti uutisoi hänen käyttäneen puolen vuoden aikana viestintäkonsultti Harri Saukkomaan yrityksen Tekirin palveluita noin 50 000 eurolla.

Palveluja oli käytetty myös keskustan puheenjohtajakisan aikana ja Kulmunin valmistautuessa esiintymään A-studiossa keskustan puheenjohtajan ominaisuudessa.

Laskun maksoivat valtiovarain- ja työ- ja elinkeinoministeriöt eikä Kulmunin puolue keskusta tai Kulmuni itse, niin kuin tällaisissa tilanteissa yleensä on tapana. Tiedotustilaisuudessa Kulmuni myönsi harjoitelleensa muun muassa puoluekokouspuhetta, mitä hän piti nyt virheenä.

”Yhteiskunnallisissa tehtävissä täytyy kantaa yhteiskunnallista kokonaisvastuuta. Minun on kannettava poliittinen vastuu asiasta, vaikka en olekaan tiennyt kaikista kokonaisuuteen liittyvistä hankinnoista enkä ole niitä tilannut tai hankkinut”, hän selitti.