Päivän kuva: suomalaiset keihäsmiehet antoivat myrskyvaroituksen Barcelonan EM-kisoissa

Barcelona
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Yleisurheilun EM
Teemu Wirkkala heitti keihäskarsintojen pisimmän kaaren. Kuva Heikki Saukkomaa / Lehtikuva.

Ei niin paljon huonoa ettei jotain hyvääkin. Suomen joukkue yleisurheilun EM-kisoissa Barcelonassa on suorittanut pahasti alakanttiin. Onnistumisista päästiin vihdoin nauttimaan keihäänheiton karsinnoissa. Teemu Wirkkala, 26, heitti koko karsintojen pisimmän heiton, 83,57.

Ilahduttavaa oli, että toiseksi pisimmän kaaren tempaisi Tero Pitkämäki, 83,15.

Teemu Wirkkalan hyvää suoritusvarmuutta osoitti se, että hän heitti Barcelonassa yhden kauden parhaimmista heitoistaan.

Wirkkala on tottunut onnistumaan kovissa paikoissa paria poikkeusta lukuunottamatta. Pekingin olympialaisissa 2008 hän sijoittui viidenneksi. Sitä ennen hänellä oli tilillään alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruus ja alle 20-vuotiaiden Euroopan-mestaruus.

”Teemu on hyvä ja ajatteleva urheilija”, totesi valmentaja Hannu Kangas Wirkkalasta, joka kertoo harrastuksikseen perhokalastuksen ja pokerin.

Keihäänheiton finaali alkaa lauantaina klo 21 Suomen aikaa.