Turkkilaiset vaativat mielenosoituksissaan hallituksen eroa
Poliisi suihkutti kyynelkaasua Gezi-puistoa suojelevien mielenosoittajien päälle Istanbulin keskustassa 28. toukokuuta. Kuva Osman Orsal / Reuters.
Turkin mielenosoitukset alkoivat paikallisena vastalauseena Istanbulin keskustassa sijaitsevan Gezi-puiston suojelemiseksi. Mielenosoittajat raivostuivat pääministeri Recep Tayyip Erdoganille, joka järjesti liikemiesystävilleen kauppakeskuksen rakennusluvan suositulle viheralueelle.
”Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen pääministerin itsevaltaisista otteista”, sanoo istanbulilainen professori ja arvostettu kolumnisti Cengiz Aktar Suomen Kuvalehdelle.
”Erdogan päättää kaikista suurista rakennusprojekteista yksin neuvottelematta kenenkään kanssa.”
Protestiaalto on sittemmin levinnyt kymmeniin muihin kaupunkeihin, ja mielenosoitusten sävy on muuttunut. Niissä vaaditaan nyt hallituksen eroa samalla kiihkolla kuin arabimaissa pari vuotta sitten. Mielenosoittajat ovat saaneet tukea ammattiliitoilta.
Arabikevät lähti vyörymään paikallisesta protestista, tunisialaisen torikauppiaan itsemurhasta. Aktar varoittaa kuitenkin tekemästä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Hän mukaansa tapahtumat osoittavat, että turkkilainen kansalaisyhteiskunta on voimissaan, ja että se vaatii nyt hallitusta vuoropuheluun.
”Ikävä kyllä pääministeri ei ymmärrä tilannetta”, Aktar sanoo. ”Hän lähti kaikessa rauhassa valtiovierailulle Marokkoon, Algeriaan ja Tunisiaan.”
Turkin elinkeinoelämä ja myös monet liberaalit tukivat Erdoganin islamilaista Oikeus ja kehitys -puoluetta AKP:ta, kun se nousi valtaan vuoden 2002 vaaleissa. AKP:tä pidettiin samantapaisena maltillisena ja uskonnollisena konservatiivipuolueena kuin kristillisdemokraatteja Saksassa.
Aktar korostaa, että AKP on uudistanut turkkilaista yhteiskuntaa. Elintaso on kaksinkertaistunut vahvan talouskehityksen ansiosta. Lainsäädäntöä on nykyaikaistettu ja armeija on syrjäytetty politiikasta.
Erdoganin tyyli muuttui pari vuotta sitten, kun AKP saavutti jo kolmannen peräkkäisen vaalivoittonsa. Hän ryhtyi vakiinnuttamaan valtaansa erottamalla vastustajiaan armeijasta ja oikeuslaitoksesta.
”Hallituksesta on tullut aivan liian itsevarma”, Aktar sanoo. ”Ja sitä johtaa erittäin autoritaarinen pääministeri, joka ei suostu keskustelemaan vaihtoehdoista, vaan määrää itse kaikesta.”
Arvostelijoiden mielestä Erdogan yrittää muuttaa Turkin arvokonservatiiviseksi islamilaiseksi tasavallaksi, jossa ei jää tilaa maallistuneelle elämänmuodolle. Tuorein esimerkki tästä on uusi alkoholilaki, joka rajoittaa tuntuvasti alkoholin saatavuutta. Se ärsyttää länsimaistunutta keskiluokkaa, jonka mielestä valtio ja uskonto tulee pitää erillään toisistaan.
Erdogan on hyökännyt voimakkaasti myös vapaata lehdistöä vastaan, Turkin vankiloissa viruu jopa 70 toimittajaa. Mielenosoittajia hän syyttää terrorismin tukijoiksi.
Aktar pelkää, että protestiaalto pysäyttää Turkin uudistumisprosessin. Kaikki puolueet haluaisivat muuttaa sotilasvallan aikana 1982 säädettyä perustuslakia, mutta kiristynyt yhteiskunnallinen ilmapiiri estää rakentavan keskustelun.
Erdoganin uskotaan pyrkivän presidentiksi ensi vuoden vaaleissa, ja hän ajaa amerikkalaistyylistä, presidenttikeskeistä perustuslakia. Vastustajat pelkäävät, että se tekisi parlamentista pelkän keskustelukerhon ja veisi tuomioistuinten riippumattomuuden.
Kritiikistä huolimatta Erdoganin asema on vahva. Hänellä on vankka kannattajakunta konservatiivisissa piireissä, ja oppositio on hajanainen.
”Tästä tulee pitkä taistelu”, Aktar ennustaa. ”Erdogan ei anna periksi. Hän ei muuta koskaan mieltään.”