Miksei puoluejärjestelmää kyseenalaisteta mediassa enemmän?
Viime viikot ovat olleet elähdyttävää aikaa. Kerrankin me kolumnoivat toimittajat olemme päässeet kertomaan itsestämme. Onhan oman ajattelunsa ja henkilöhistoriansa ruotiminen nyt kerrankin yhteiskunnallisesti merkittävää, joten ei ole este, että se on myös narsistisesti palkitsevaa.
Kiitos kuuluu Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajalle Matti Apuselle, joka teki aloitteen toimittajien puoluekantojen selvittämiseksi. Aivan ylivoimaisen houkutteleva haaste taisi olla Apusen lähtöolettama: ”Olisi häpeällistä, jos löytyisi suuri määrä toimittajia, joilla ei olisi kantaa näin merkittävään kysymykseen.” (STT 11.10.)
Toimittajien vastareaktio on ollut – häpeämätön.
”Muodostan itse oman käsitykseni maailmankaikkeudesta ja puolueet sitten seuraavat sitä parhaansa mukaan, jos pystyvät – ei päinvastoin.” (Jari Korkki, Mediaviikko 23.10.)
”Toimittajiksi on varmasti valikoitunut kohtalaisen suuri joukko ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita erilaisista asioista ja näkemyksistä. Tällainen ihmistyyppi voi olla koko elämänsä löytöretkellä, jolla oma puolue jää löytymättä.” (Risto Pennanen, Taloussanomat 12.10.)
”Hyvä journalisti on epäjohdonmukainen ja ristiriitainen, hänen täytyy kyetä sekä empatiaan että opponointiin. Yhteiskunnallisessa työnjaossa journalismi täyttää tehtävänsä nimenomaan silloin, kun se ei ole uskollinen millekään eikä kanna vastuuta mistään. (Paitsi omalle riippumattomuudelleen ja omasta ammattietiikastaan.)” (Timo Harakka, Helsingin Sanomat 15.10.).
Apunen lietsoi esiin sen, mitä moni toimittaja oikeasti ajattelee: itsenäisesti ajattelevan ihmisen (kai kaikkien kansalaisten toivottaisiin olevan sellaisia?) on mahdotonta ryhmittyä minkään yksittäisen puolueideologian taakse. Miksei siis koko puoluejärjestelmää kyseenalaisteta mediassa nykyistä enempää?
Kansan puoluekantoja media kyllä tutkii ja raportoi innokkaasti – enimmäkseen sillä samalla laiskalla rasti ruutuun -metodilla, jolla kysytään myös, että laittaako kansa nastat vai kitkat.
Miksei kansalaiselta kysyttäisi, äänestääkö hän ehdokasta vai puoluetta? Millainen olisi hänen puolueensa, jos sellainen olisi olemassa? Haluaako hän, että hänen edustajansa ajavat ensisijaisesti hänen etujaan, vai että näillä on kokonaisvaltainen näkemys kaikkien edusta?