Journalismin ja epäjournalismin välisen rajan määrittely on tarpeen
Ulkomailla myydään lehtiä, jotka ovat kuin tuotekatalogeja. Ihmiset haluavat ilmeisesti niin kiihkeästi katsella tavaroiden kuvia, että ovat valmiita siitä maksamaan.
Sellaisia lehtiäkö suomalaiset mediatalotkin haluaisivat tehdä? Niitäkö arvellaan lukijoiden meilläkin pian ostavan?
Pähkähullu ajatus, sanon minä. Mutta ei ilmeisesti kaikkien mielestä. Maaliskuun lopussa, kun neuvottelut lehtitoimittajien työehtosopimuksesta alkoivat, työnantajapuoli Viestinnän Keskusliitto (VK) avasi reippaasti: poistetaan sopimuksesta piilomainonnan kielto, pyyhitään siitä hyvät lehtimiestavat.
Toimittajat pillastuivat tietysti moisesta avauksesta. VK perääntyi, onneksi.
Toki koko juttu saattoi olla työnantajan neuvottelutaktiikkaa.
Joka tapauksessa se oli varsinainen älynväläys. Se viestitti, että työnantaja olisi valmis myymään periaatteet. Että työnantaja haluaisi oikeuden määrätä meidät kirjoittamaan teille lukijoille mainostekstejä, piilomainoksiakin.
Mihin sellaista epäjournalismia tarvittaisiin? Mainosta ja manipulaatiota on ilmankin. Journalistin ohjeiden mukaan toimittajien on pyrittävä totuudenmukaisuuteen, riippumattomuuteen ja kriittisyyteen, oltava vastuussa ennen kaikkea yleisölleen. Vain näin voimme ansaita sen ainoan asian, mikä merkitsee: yleisön luottamuksen.
Gloria-lehden liite Kaunis Gloria sai huhtikuussa Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen piilomainonnasta. Siitä alkoi alan sisällä keskustelu rajoista, joita etenkin naistenlehdet ovat jo kauan venyttäneet.
Lehdillä ei mene nyt hyvin. Ahdingossaan osa naistenlehdistä on kääntynyt entistä suopeammiksi ilmoittajille, kosmetiikkajätit ovat saaneet valtaa sisältöön.
En usko, että se strategia kestää. En usko lukijoiden maksavan katalogeista.
Rajojen määrittely on tarpeen, meille kaikille. Twitterien, facebookien ja blogien maailmassa täytyy määritellä paikkansa. Siksi on tiedettävä entistä tarkemmin, mitä journalismi on, ja pidettävä siitä kiinni.