Paavo Lipponen: EU:n keskityttävä vakiintumiseen, ei laajenemiseen
Unionilla uusine johtajineen on viimeinen tilaisuus tehdä johtopäätöksiä ja ottaa uusi ote, kirjoittaa Paavo Lipponen.
Kööpenhaminan epäonnistunut ilmastokokous syrjäytti loppuvaiheessaan Euroopan unionin keskeisestä neuvottelupöydästä. Yhdysvallat sopi ilmastopolitiikan periaatteista (Copenhagen Accord) Kiinan ja muutaman muun kehittyvän maan kanssa.
Unionia uhkaa nyt ajautuminen globaaliin marginaaliin. EU:lla uusine johtajineen on viimeinen tilaisuus tehdä johtopäätöksiä ja ottaa uusi ote.
Viimeksi kuluneet parikymmentä vuotta EU:ssa on toistuvasti uudistettu perussopimusta kohti ”yhä tiiviimpää unionia”.
Näin tiivistettiin EU:n evolutiivinen, jatkuvasti kehittyvä luonne Maastrichtin sopimuksessa 1992.
Sittemmin perussopimusmuutokset etenkin Amsterdamissa 1997 ja vasta voimaanastuneessa Lissabonin sopimuksessa ovat tähdänneet EU:n päätöksenteon tehostamiseen.
Lissabonin sopimus antaa uusia työkaluja yhteisen politiikan vahvistamiseksi, etenkin lisäämällä määräenemmistöpäätöksentekoa ja laajentamalla sitä uusille alueille.
Samaan tavoitteeseen pyritään institutionaalisilla uudistuksilla, kuten Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan ja vahvemman ulkoedustajan virkojen perustamisella. Poliittista ohjausta haluttiin vahvistaa tekemällä Eurooppa-neuvostosta itsenäinen instituutio.
Tämän jälkeen perussopimusten uudistamisessa tarvitaan tauko. EU:lla on ollut liian monta palloa ilmassa yhtä aikaa: sopimusprosessin ohella huomattava laajentuminen, vaativa talousstrategia, maahanmuuttopolitiikan ja rikollisuuden torjunnan yhteistyön linjaaminen, kunnianhimoinen ilmastopolitiikka. EU:n kansalaisilla on tässä kaikessa ollut liian paljon sulattamista.
Nyt on konsolidaation, vakiinnuttamisen aika. Lissabonin sopimus on pantava toimimaan, unionin yhteisellä politiikalla on saatava aikaan tuloksia, laajentumisvauhtia on hidastettava.
Kööpenhamina oli unionille katastrofi erityisesti sen vuoksi, että EU on esiintynyt ilmastopolitiikassa globaalina johtajana. Jos EU nyt jatkaa entisellä linjalla ja kiristää omia päästötavoitesitoumuksiaan, olemme tuhon tiellä. Globaalin johtajuuden lisäksi menetämme entisestään kilpailukykyämme, kun muut globaalit toimijat eivät sitoudu koviin märällisiin tavoitteisiin tai valitsevat kokonaan toisenlaisen ilmastopoliittisen lähestymistavan.
EU:ssa on nyt tehtävä rehellinen analyysi Kööpenhaminan kokouksesta sen sijaan, että mennään tyypillisellä ”Flucht nach -vorne” -linjalla eteenpäin, juostaan entistä kovempaa kuvitellen, että muut tulevat perässä.
Öykkäröinti on lopetettava, neuvotteluissa tarvitaan joustovaraa ja politiikkaa on tarkistettava. EU:n ylhäältä alas -menetelmä ja tiukkojen määrällisten tavoitteiden asettaminen ei toimi.
EU:n energiapolitiikkaa on tehostettava, jotta unioni vahvistuisi globaalina toimijana. Se tarkoittaa omavaraisuusasteen tuntuvaa lisäämistä, energian tuontireittien monipuolistamista ja keskinäistä energiasolidaarisuutta.
Samalla jäsenmaissa tulee tehostaa energiansäästöä ja avata markkinoita. Ilman monipuolista energiapalettia, johon kuuluu myös ydinvoima, ei omavaraisuustavoitetta eikä päästötavoitetta voida saavuttaa.
Talouden nostaminen lamasta on EU:n suurin haaste. Nyt saadaan maksaa johtavien EU-maiden löysäilystä suhteessa niihin jäsenmaihin, jotka ovat jatkuvasti laiminlyöneet julkisen talouden tasapainotuksen. Näin käy, kun kullakin on omat suojattinsa.
Olli Rehniä on turha arvostella, jos hänelle ei olla valmiita antamaan tukea yhteisen talouspolitiikan kehittämisessä ja budjettikurin tiukentamisessa.
Tukea tarvitsee koko EU:n uusi johto. Puheenjohtaja Herman van Rompoylla on tulikaste. Ote ei saa lipsua: pysyvä puheenjohtaja on se, jonka tulee päättää Eurooppa -neuvoston työlistasta ja huippukokouksista.
Van Rompoy on aloittanut lupaavasti vierailemalla kaikissa jäsenmaissa. Nyt on vain edellytettävä, että suuret jäsenmaat selkeästi asettuvat pysyvän puheenjohtajainstituution tueksi.
Suuret jäsenmaat ovat viime vuosina ajoittain esiintyneet ikään kuin niillä olisi erityinen oikeus poiketa linjasta ja esittää omia performanssejaan. Sellaiseen EU:lla ei ole enää varaa.
Esimerkiksi Afrikassa entisillä imperialisteilla on yhä omat suojeluvaltionsa. EU menettää lopullisesti otteensa, jollei saada aikaan yhteistä politiikkaa. Siihen pitäisi liittää kehitysyhteistyön perusteellinen uudelleenarviointi.
EU:n suhdetta lähimpään kumppaniinsa Yhdysvaltoihin joudutaan arvioimaan uudelta pohjalta. Presidentti Barack Obaman ulkopoliittiset prioriteetit ovat muissa ilmansuunnissa. Venäjää USA tarvitsee kipeästi ydinaseiden hallintapolitiikassa sekä Afganistanin ja Iranin tapauksissa.
Ulkoministeri Alexander Stubbin viime viikolla Lontoossa tekemät ehdotukset transatlanttisten suhteiden kehittämiseksi, kuten yhteisen vapaakauppa-alueen perustaminen, olivat hyvä avaus. Kauppapolitiikassa EU kuitenkin joutuisi asettumaan USA:n rinnalle erityisesti suhteessa Kiinaan. Oltaisiinko siihen valmiita?
Stubbin idea yhteisen ”vihreän talouden” kehittämisestä USA:n kanssa edellyttäisi EU:lta linjan muutosta ilmastopolitiikassa teknologiapainotteiseen suuntaan. Vihreyden kilpailukyky punnitaan tuotteiden ja palvelujen kilpailukyvyllä. Pelkkä vihreys ei riitä mihinkään.
Kumppanuussuhteista puhuttaessa ei voida sivuuttaa Venäjää. Pitkällä tähtäyksellä Venäjä energiavaroineen olisi EU:lle luonteva kumppani. Yhteisiin arvoihin perustuvaan suhteeseen on kuitenkin vielä pitkä matka. EU:n vahvistaminen on todella tarpeen yhteisen, pragmaattisen Venäjä-politiikan onnistumiseksi.
Yli 30 jäsenen unionissa on monen kerroksen väkeä. Suomi tuli eurooppalaisesta marginaalista ytimeen – jos uusia ytimiä syntyy, olemmeko valmiita menemään mukaan? Ranskan aloitteesta sellainen voi tulla puolustusyhteistyöhön.
Niin sanotun rakenneyhteistyön nimikkeellä tapahtuvaan kehittelyyn Suomella, Naton jäsenyydestä toistaiseksi pidättyvällä maalla, olisi hyviä syitä mennä mukaan.
Suomalaisen EU-visioon kuuluu ehdottomasti Islannin ja Norjan hankkiminen EU:n jäseniksi. Vuonna 2020 viisi pohjoismaata muodostaisivat EU:ssa ja globaalitasolla vahvan yhteistyöryhmän. Suomen johdolla se voisi ottaa paikan EU:n ytimessä.
Teksti Paavo Lipponen
Kirjoittaja on entinen pääministeri ja kaasuyhtiö Nord Streamin neuvonantaja.
Grafiikka Outi Kainiemi