Sodankylä

Lapin sota

Poliittista riitelyä, ihmisten yksityiselämään, ulkonäköön ja työntekoon liittyvää kiusaamista. Kaikki paikalliset eivät kestä Sodankylän ilmapiiriä.

Teksti
Venla Rossi
Kuvat
Otto Ponto
15 MIN

Yksi rengas jäi parkkiruudun viivan päälle, kun Riikka Karppinen parkkeerasi au­toaan Sodankylän kunnantalon parkkipaikalla. Oli kesäkuinen päivä vuonna 2025, ja Sodankylän kunnan viestinnän asiantuntija Karppinen oli palaamassa lounaalta tiiminsä korkeakouluharjoittelijan kanssa.

Karppinen huomasi tilanteen vasta, kun nousi autosta. Voi vitsi, hän puuskahti, nyt pitää sitten parkkeerata uudestaan. Harjoittelija ei tajunnut ollenkaan. Mitä väliä? Hän lähti huvittuneena töihinsä, kun Karppinen jäi hinkkaamaan autoa kohdalleen.

Pari viikkoa myöhemmin harjoittelija tuli sanomaan, että nyt hän ymmärsi.

Karppinen oli taas parkkeerannut viivan päälle, mutta tällä kertaa ei ollut kiireessä huomannut asiaa. Eräs kunnanvaltuutetuista oli ottanut kuvan Karppisen huonosti pysäköidystä autosta ja julkaissut sen ”Sodankylän kansalaiskanava” -nimisessä julkisessa Facebook-ryhmässä. Mukana oli paheksuva saate.

Se ei ollut ensimmäinen kerta. Sama kunnanvaltuutettu on kuvannut Karppisen autoa jo useamman vuoden ajan.

”Tarkoitus on kai päästä paheksumaan minua julkisesti, oli asia miten pieni tahansa”, Karppinen sanoo.

Julkinen pysäköinnistä vinoilu on vain yksi esimerkki siitä, miten Riikka Karppista on pitkään kiusattu kotipaikkakunnallaan. Hän sanoo, että häntä seurataan ja haukutaan. Levitetään valheita ja huhuja. Kritisoidaan, kun hän ei ole työssään hoitanut asiaa, joka ei hänelle edes kuulu. Kommentoidaan ulkonäköä ja puolisoa.

Eikä Karppinen ole ainut. Erityisesti Sodankylän kuntapolitiikkaan liittyvä riitely on noussut uutisaiheeksi Lapin Kansassa jo monta kertaa. Kuntalaiset pitivät sitä tänä vuonna järjestetyssä kyselyssä ”tärkeimpänä haasteena, joka Sodankylän tulisi ratkaista”.

Jotkut ovat saaneet tarpeekseen. Ihmiset ovat jättäneet työpaikkojaan ja muuttaneet pois paikkakunnalta.

Inari Fernández on saanut Sodankylän kansalaiskanava -ryhmästä lokaa erityisesti sen jälkeen, kun hän julkaisi ensimmäisen romaaninsa.

Vuojärven kylässä punamullalla maalattu vanha hirsitalo on sosiaalisesta medias­ta tuttu. Talo on nykyään nimeltään Villa Fernandez.

Kirjailija ja somevaikuttaja Inari Fernández tulee vastaan pihalle. Mukana on lapinkoira Pimu.

”Hei, tervetuloa! Hauska tavata.”

Fernández on nykyään yksi tunnetuimpia sodankyläläisiä. Media-alan yrittäjä muutti paikkakunnalle vuonna 2019 osana Vaihtovuosi Sodankylässä -nimistä, itse ideoimaansa konseptia.

Fernándezin oli tarkoitus asua Sodankylässä vuosi ja markkinoida paikkakuntaa sosiaalisen median eri kanavissa. Hän kuitenkin ihastui pohjoisen luontoon ja verkkaiseen elämänrytmiin. Lopulta hän ja hänen perheensä päättivät asettua Vuojärven kylään, joka sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Sodankylän kirkonkylältä. Ajoaikaa pidentävät tiellä toikkaroivat porot.

Alkuaikoina Fernández kuvasi innokkaasti poroja joka päivä. Ei enää. Suhde Sodankylään on viime vuosina muuttunut arkisemmaksi, mutta myös monimutkaisemmaksi.

”Mulla oli silloin aluksi sellaiset purppuranpunaiset lasit päässä, kuherruskuukausi tämän paikan kanssa”, Fernández sanoo.

Se loppui viimeistään viime vuonna. Silloin julkaistiin Fernándezin fiktiivinen esikoisromaani Vapaus, joka on suorasukainen kuvaus eronneen naispäähenkilön seksuaalisesta vapautumisesta Tinder-Lapissa.

Jo aiemmin Fernándezia oli nälvitty sosiaalisessa mediassa, tarkemmin sanottuna Sodankylän kansalaiskanava -ryhmässä.

Kun romaani tuli julki, somekiusaaminen nousi uudelle tasolle. Erityisen vaikeaa­ tilanteessa oli se, että julkaisuja tehtaili ryhmän ylläpitäjä, entinen kunnanvaltuutettu Anu Laukkanen. Hän rinnasti Vapaus-romaanin päähenkilöt Fernándeziin ja tämän puolisoon, jotka olivat siinä vaiheessa jo eronneet.

Laukkanen muun muassa julkaisi ryhmässä Fernándezin ex-puolison kuvan ja nimen ja kommentoi saatteessa miehen seksuaalisia mieltymyksiä alatyylisesti – sen perusteella, mitä kirjassa päähenkilön puolisosta kerrottiin.

Fernándezin entinen puoliso työskentelee nykyään opettajana Sodankylässä.

”On uskomatonta, että ihmisellä on pokkaa vetää sivullinen ihminen mukaan tällaiseen loanheittoon. Voit vain kuvitella, miltä tuntuu samaan aikaan olla opettajana paikallisessa koulussa”, Fernández sanoo.

Sekä Fernández että hänen entinen puolisonsa tekivät päivityksistä rikosilmoitukset, mutta syytteitä ei nostettu. Syyttämättäjättämispäätöksessä ratkaisua perusteltiin muun muassa sillä, että ”epäillystä rikoksesta ei olisi odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko”. Tekoja myös pidettiin ”kokonaisuutena arvostellen vähäisinä”.

Fernández itse ei näe julkaisuja, koska hän on estänyt Laukkasen. Pienellä paikkakunnalla tieto kuitenkin kulkee.

”Kun mä menen kauppaan, niin siellähän kaikki tulee lähes aina kysymään, että ootko nähnyt mitä ryhmässä on tällä kertaa. Se tulee iholle koko ajan.”

Viimeksi ryhmässä nostettiin meteli siitä, että uudessa, tänä vuonna ilmestyneessä Rakkaus-romaanissaan Fernández oli sijoittanut kuvitteelliset seksibileet paikalliseen ravintolaan. Päivityksessä annettiin ymmärtää, että rietas kirjailija vetää romaanissaan sodankyläläisen yrityksen lokaan.

Ravintolan omistaja kommentoi ryhmässä, että Fernández oli kysynyt luvan yrityksen nimen käyttöön ja että hän on ylpeä siitä, miten menestynyt ja hieno kirjailija heillä kunnassa on.

Sodankylässä onkin myös ”ihania ihmisiä”, Fernández korostaa. Moni paikallinen puolustaa kiusattuja ja sanoo kiusaajille vastaan. Mutta ei aina.

Anne asui Sodankylässä monta vuotta. Aluksi sopeutuminen tuntui vaikealta, mutta sitten hän alkoi viihtyä. Löytyi ystäviä, harrastuksia, oma paikka yhteisöstä. Tai niin hän ajatteli.

Ongelmia alkoi ilmaantua muutama vuosi sitten. Anne kertoo joutuneensa silmätikuksi työnsä takia. Kiusaaminen meni niin pahaksi, että se vaikutti myös hänen läheisiinsä.

Annen työtä ja häntä itseään kritisoitiin jatkuvasti, myös kansalaisryhmässä, vaikka tällä kertaa asialla ei ollutkaan Anu Laukkanen.

Kritiikki meni henkilökohtaisuuksiin: kyseenalaistettiin Annen moraali, haukuttiin pilkkanimillä. Julkisia kiusaajia oli ehkä kymmenisen, mutta heidän toimintansa vaikutti myös muihin. Yhtäkkiä Annen vanhat tutut lakkasivat tervehtimästä ruokakaupassa eivätkä kutsuneet enää yhteisiin kokoontumisiin tai juhliin.

Kerran Annen silloisella työpaikalla pitkäaikaiset työkaverit sanoivat ruokalassa, etteivät voi näyttäytyä hänen seurassaan. Muuten voi itse joutua mustalle listalle.

”En sitten toista kertaa mennyt enää heidän kanssa istumaan”, Anne kertoo puhelimitse uudelta kotipaikkakunnalta.

Elämä Sodankylässä kävi mahdottomaksi, hän sanoo. Hän jätti työnsä ja muutti pois.

”Oli vaikea päätös lähteä, on minulla vieläkin siellä kavereita. Mutta ei kovin moni uskalla puuttua tähän toimintaan, ettei itse joudu kiusatuksi. Yksittäisiä ilkeilyjä enemmän minuun vaikutti se hyvien ihmisten hiljaisuus.”

Nyt hän pystyy taas nukkumaan läpi yön.

Mikko Sipilää on haukuttu muun muassa tyranniksi, misogynistiksi ja viherpiipertäjäksi. Hän on naimisissa Riikka Karppisen kanssa.

Riikka Karppinen tunnetaan Sodankylässä sijaitsevan Viiankiaapa-suon näkyvimpänä puolustajana.

Monikansallinen yhtiö haluaa rakentaa sekä kansallisella että EU-tasolla suojellun suon alle kaivoksen. Hankkeella on ympäri maata kiivaita vastustajia ja myös puolustajia. Erityisen tulenarka asia on Sodankylässä, jonka talous pyörii pitkälti kaivos­teollisuuden tuomilla tuotoilla.

Karppinen, Sodankylästä kotoisin oleva kaivosmiehen tytär, on vastustanut hanketta julkisesti jo teini-ikäisestä. Hän oli Greta Thunbergin tyyppinen hahmo ennen kuin kukaan oli kuullut Greta Thunbergista. Sen lisäksi Karppinen oli Sodankylässä pitkään vihreiden kunnanvaltuutettu ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Hän luopui luottamustehtävistään, kun aloitti kunnalla töissä puolitoista vuotta sitten.

Hänen aviomiehensä on Mikko Sipilä, fysiikan professori ja Sallan kunnassa sijaitsevan Helsingin yliopiston Värriön tutkimusaseman johtaja. Molemmat ovat viime viikkojen aikana matkustaneet ympäri Suomea, mutta tänään he ovat taas saman katon alla. Pariskunta on pitänyt yhtä noin neljän ja puolen vuoden ajan.

Sipilä on ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu Sodankylässä ja vihreiden ryhmän puheenjohtaja. Hänelle paikkakunnan tulehtunut ilmapiiri on tullut yllätyksenä.

”Siis aivan järkyttävää kiusantekoa ja häirintää”, hän muotoilee.

Sipilän autoa ei ole kuvattu, mutta häntä on haukuttu muun muassa tyranniksi, viherpiipertäjäksi ja misogynistiksi. Kirosanoilla höystetyssä, aggressiivisessa joulutervehdyksessä lähetettiin terveisiä perheelle ja viestiin oli liitetty räjähdysemoji. Se tuntui uhkaukselta.

Riikka Karppinen sanoo, että hänen elämässään kiusantekoa on ”jollain tasolla” ollut aina.

”Luonnonsuojelijoita ei ole täällä katsottu hyvällä. Ylipäätään erilaisuus ja massasta poikkeaminen on herättänyt huomiota.”

Tilanne on mennyt vain pahempaan suuntaan.

Vielä joitakin vuosia sitten Sodankylän kansalaiskanavalla lähinnä ilmoiteltiin kadonneista koirista tai paikallisista tapahtumista.

Koronavuosien jälkeen asiat muuttuivat.

”Meininki alkoi ajoittain mennä sellaiseksi, että se ei enää mahdu normaaliin skaalaan”, Karppinen sanoo.

Karppinen, Fernández ja monet muut ovat yrittäneet julkisesti vedota sodankyläläisiin, kirjoittaneet mielipidekirjoituksia ja vetoomuksia, jotta nämä lähtisivät kansalaisryhmästä. On joku lähtenytkin.

Samaan aikaan julkisten kohujen myötä ryhmään on tullut vain lisää ihmisiä. Tällä hetkellä jäseniä on noin 15 000, vaikka Sodankylässä asuu vain reilut 8 000 ihmistä.

Myös Riikka Karppinen on tehnyt rikosilmoituksen kansalaiskanavan ylläpitäjästä Anu Laukkasesta.

Karppinen keräsi yli 80 sivua Laukkasen tekemiä, itseään koskevia päivityksiä, kommentteja ja keskustelua sosiaalisesta medias­ta. Nekin ovat vain pieni osa siitä, mitä kaikkea hänestä on siellä vuosien varrella sanottu.

Laukkanen on muun muassa kirjoittanut, että Sodankylän kunnanvaltuuston puheenjohtajista ”kukaan ei ole aikaisemmin luonut itsestään noin korvaamatonta eikä suostu noudattamaan lakiin merkittyjä pelisääntöjä”. Hän on väittänyt, että ”Riikka Karppinen besserwisser ärsyttää kuntalaisia”, ja Karppisen tulkinnan mukaan vihjannut hänen syyllistyneen esimerkiksi asiakirjaväärennökseen.

Poliisin mukaan päivitykset eivät ylittäneet normaalin poliittiseen toimintaan liittyvän kritisoinnin kynnystä, joten esitutkintaa ei suoritettu.

Karppisesta tämä tuntuu kohtuuttomalta, erityisesti siksi, että hän ei enää ole politiikassa mukana mutta kiusaamiselta tuntuva käytös jatkuu kansalaiskanavalla. Kun hän aloitti työt kunnalla, kohteeksi vaihtui viestintäosasto.

”Ne jatkuvat julkaisut vaikuttavat käsitykseen minusta.”

Karppisen ystävät kysyvät välillä varovaisesti, oliko tässä ja tässä asiassa perää, kun somesta luin. Osa taas seuraa kanavaa kuin viihdettä, kuvitteelliset popcornit kädessä.

Mikko Sipilän mielestä kansalaiskanava ja kunnallispolitiikka kietoutuvat monin tavoin yhteen.

”Usein siellä somessa aletaan ensin vauhkota jostain asiasta. Hyvin pian niistä samoista asioista sitten keskustellaan valtuuston kokouksissa.”

Kiusaamisessa on kyse rakenteellisesta vaikuttamisesta, Riikka Karppinen sanoo. Kun eri tavalla ajattelevien ihmisten elämä tehdään pienellä paikkakunnalla liian­ vaikeaksi, nämä lakkaavat osallistumasta julkiseen keskusteluun ja yhteisten asioiden hoitamiseen. Ehkä jopa muuttavat pois.

Se tuntuu erikoiselta, sillä kunnat tarvitsevat kipeästi uusia asukkaita ja koulutettua työvoimaa. Juuri sellaista kuin Riikka Karppinen, joka kävi välissä Helsingissä opiskelemassa ja teki töitä muun muassa viestintätoimisto Milttonissa.

Kun Karppinen valittiin puolitoista vuotta sitten kunnan viestinnän asiantuntijaksi, osa kunnanhallituksen jäsenistä olisi halunnut puuttua asiaan käyttämällä niin sanottua otto-oikeutta. Tämä on erityisesti henkilövalintojen kohdalla äärimmäisen harvinaista.

Lapin Kansan haastattelussa otto-oikeuden käyttämistä esittänyt kunnanhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja, keskustalainen Teuvo Tapaninen perusteli toimea sillä, että Karppisen valinta ja erityisesti hänen kaivosvastaisuutensa oli aiheuttanut keskustelua.

”Meillä on valtuusto-ohjelmassa, että kunta on kaivosmyönteinen kunta”, Tapaninen sanoi lehdessä.

Esitys kuitenkin hävisi äänestyksen kunnanhallituksessa. Kunnanhallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen Tuula Annala, ja kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen kommentoivat Lapin Kansassa, että se oli hyvä asia. Rekrytoinnin peruminen Sakatin kaivoshankkeen vastustamiseen liittyvän kohun takia olisi voinut olla yhdenvertaisuuslain vastaista.

Jari Rantapelkonen aloitti Sodankylän kunnanjohtajana neljä vuotta sitten. Hänet on yritetty erottaa ja häntä on painostettu eroamaan.

Vanhan hautausmaan kupeessa isossa kivilinnassa toimii paitsi Sodankylän kirjasto myös kunnan hallinto.

Kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen on valmistautunut haastatteluun perusteellisesti. Hän on tehnyt sitä varten powerpoint-esityksen, jossa on 41 diaa.

Sen alkupuolella kerrotaan, mikä kaikki Sodankylässä on hyvin ja erittäin hyvin. Loppupuoli keskittyy siihen, mikä voisi olla paremmin.

Rantapelkosella on ollut urallaan monta ammattia: valokuvaaja, upseeri, sotilasprofessori. Ja viimeksi kunnanjohtaja kolmessa eri Lapin kunnassa. Sodankylään hän tuli neljä vuotta sitten.

”Huomasin silloin aika pian, että täällä oli pelon kulttuuri. Henkilökunta piti ovet lukossa ja ihmiset eivät uskaltaneet puhua.”

Tuore kunnanjohtaja ymmärsi pian, että syynä olivat ilmapiiriongelmat. Kukaan ei halunnut joutua silmätikuksi. Ilmapiiri ei ole kuitenkaan pelkästään abstrakti asia. Kyselyiden mukaan yli 30 prosenttia Sodankylän kuntapäättäjistä ja johtavista viranhaltijoista on kokenut häirintää ja uhkailua. Nyttemmin myös Rantapelkonen itse.

”Kaksi kertaa olen ollut Afganistanissa. Ei sielläkään joutunut tällaisen maalituksen kohteeksi.”

Osa kunnallispoliitikoista on yrittänyt vuosien mittaan erottaa hänet tai painostaa eroamaan. Syyksi on kelvannut muun muas­sa se, että Rantapelkonen salli sateenkaariliputuksen kunnantalolla paikallisen Pride-tapahtuman aikaan.

Lisäksi on tehtailtu yleisönosastokirjoituksia ja tietopyyntöjä hankinnoista, kuvailtu mediassa Rantapelkosen rahankäyttöä ”holtittomaksi”, syytetty kiusaajaksi, tehty häirintä- ja rikosilmoituksia.

Kun asioita on selvitetty – muun muassa poliisin, ulkopuolisen lakitoimiston ja erilaisten kuntapoliitikkojen omien tarkastusten avulla – mitään todisteita kunnanjohtajan tekemistä vääryyksistä ei ole löytynyt.

Rantapelkonen arvelee, että Sodankylässä tapahtuvaan riitelyyn on monia syitä. Yksi niistä on kirjattu powerpoint-esitykseen seuraavasti: Päätöksenteossa osaamis- ja toimintatapaerot ovat kasvaneet näkyviksi.

Sodankylässä on diashow’n mukaan erittäin kokeneita ja strategisesti vahvoja luottamushenkilöitä. Mutta osalla on ”puutteita kunnallishallinnon, talouden, lainsäädännön tai hyvän kokous- ja yhteistyökulttuurin tuntemuksessa”.

Ne ovat tulleet näkyviin, kun kunnassa uudistettiin pari vuotta sitten hallintosääntöä. Enää kunnanvaltuutetut eivät vaikkapa päätä kunnan kaikista rekrytoinneista, esimerkiksi varhaiskasvatuksen tai kunnallistekniikan työntekijöistä, vaan päätöksenteko siirrettiin virkavastuulla toimiville esihenkilöille.

Ovatko valtuutetut suuttuneet siitä, että heidän valtaansa on rajoitettu? Onko se osasyy riitelyyn ja huonoon käytökseen?

”Kyllä se varmasti ainakin osittain siihen liittyy”, Rantapelkonen vastaa.

Lapin muissakin kunnissa tosin kuohuu. Esimerkiksi Yle uutisoi aiemmin tänä vuonna kunnanjohtajien tiheästä vaihtuvuudesta pohjoisessa.

Jenni Airaksinen on tutkinut kunta-asioita lähes 30 vuotta. Hän on Kunnallis­alan kehittämissäätiön toimitusjohtaja.

Viime vuosina hän on ollut myös joissakin pohjoisen kunnissa selvittämässä johtajuuskriisejä. Hän ei ole erityisesti perehtynyt juuri Sodankylän tilanteeseen, mutta sanoo, että tulehtuneiden tilanteiden takana on usein samantyyppisiä, rakenteellisia syitä.

Niitä voivat olla esimerkiksi aidosti ristiriitainen ja jakautunut yhteisö tai toisaalta luottamuspula poliittisen johdon ja viranhaltijoiden välillä.

Poliittisilta ryhmiltä voi myös puuttua yhteistyökykyä ja halua aitoon keskusteluun.

”Jos ei yhtään pystytä tulemaan vastaan ja hakemaan konsensusta, niin vaikeaksihan se politiikan tekeminen menee”, Airaksinen sanoo.

Mutta miksi juuri Lapissa tapellaan niin paljon?

”No, kuten eräs Lapin miespuolinen kuntajohtajakin kerran sanoi, niin onhan siellä aika vahvana tällainen niin sanottu äijäkulttuuri. Ehkä se liittyy sellaiseen selviytymiseetokseen ja itsellisyyden ajatukseen, joka voi helposti kääntyä kulttuuriseksi itsepäisyydeksi. Että älkää tulko meille sanomaan, miten pitäisi elää.”

2020-luvun polarisoitunut poliittinen keskustelukulttuuri ja sosiaalisessa medias­sa tapahtuva vääntö eivät nekään helpota tilannetta. Välillä ristiriitojen takana voi olla myös paikallisen poliittisen kulttuurin murros, hän sanoo.

Monessa kunnassa on aiemmin ollut yksi perinteinen valtapuolue, jonka ei ole tarvinnut niin paljon neuvotella muiden kanssa. Jos tilanne muuttuu, valtuutettujen voi olla vaikea sopeutua uuteen tilanteeseen.

Sodankylässä keskusta oli pitkään valtapuolue, mutta viime vuosina muut ryhmät ovat kasvattaneet kannatustaan.

Karppisen myötä Sodankylään on syntynyt myös huomattavaa vihreää liikehdintää. Esimerkiksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Karppinen sai Lapin vaalipiirissä huiman äänipotin, 7 818 ääntä, mutta jäi suhteellisen vaalitavan vuoksi vaille eduskuntapaikkaa, yhdeksän äänen päähän.

Kenties Sodankylän kuumentunut poliittinen tilanne on jossain määrin vastareaktio vihreiden silloiseen kannatuksen nousuun.

Pohjoisessa Lapissa puhutaan paikkakunnalle muualta muuttaneista ”junan tuomien” sijaan ”Eskelisen tuomina”. Lappilaisen Eskelisen bussiyhtiön linja-auto odotti ajoja Sodankylän linja-autoaseman tuntumassa.

Anu Laukkanen perusti Sodankylän kansalaiskanava -ryhmän vuonna 2011.

Hän työskenteli aiemmin Sodankylässä psykologina ja toimi kunnanvaltuustossa neljä kautta, ensin keskustan ja sitten kokoomuksen riveissä.

Laukkanen ei suostu puhelinhaastatteluun. Sähköpostikommenttien saaminenkin osoittautuu mutkikkaaksi. Kun Laukkaselle lähettää kysymyksiä, hän pyytää aina vain tarkentamaan niitä.

Samaan aikaan kansalaiskanavalla alkaa tapahtua. Ensin Laukkanen kirjoittaa päivityksen, joka alkaa näin:

”Hei kaikille! Tämä kanava on ollut ihana yhteisöllisyyden runsaudensarvi.”

Hän jatkaa: ”Valitettavasti viime vuosina kanavan ylläpitäjää[n] on kohdistunut myös rikosepäilyjä. Kun ne eivät ole menestyneet, turnaus jatkuu lehdistössä.”

Jo aiemmin hän on kertonut ryhmässä, että Suomen Kuvalehti on yrittänyt tavoitella häntä haastatteluun.

”Ettei vahingossakaan kukaan loukkaa kenenkään kunniaa, poistan ryhmän”, hän lopettaa päivityksensä.

Kahden päivän päästä Laukkanen kuitenkin pyörtää päätöksensä. Ryhmän toiminta jatkuu. Hän itse astuu kuitenkin syrjään ylläpitäjän paikalta. Uusi ylläpitäjä on henkilö, joka on jo aiemmin vastannut hänen kanssaan ryhmän moderoinnista.

Pari päivää myöhemmin Laukkanen lähettää lopulta vastauksensa kysymyksiin sähköpostitse.

Hän kirjoittaa, että on vuosien mittaan kommentoinut paikallisia henkilöitä ja tapahtumia tavalla, joka on voinut tuntua loukkaavalta tai epäasialliselta. Laukkanen haluaa kuitenkin kiistää, että ”tästä voitaisiin sellaisenaan muodostaa yksiselitteinen kuva vuosia jatkuneesta häirinnästä tai vainoamisesta”.

Hän kommentoi myös kuvakaappausta päivityksestä, jonka hän on tehnyt ja joka koskee Inari Fernándezin ja tämän entisen puolison seksielämää.

Se ei Laukkasen mukaan jälkikäteen arvioituna ”ollut paras tapa ilmaista asia”, ja hän kirjoittaa ymmärtävänsä, että päivitys voidaan kokea henkilökohtaisena loukkauk­sena.

Kysymykseen siitä, toimiiko kansalaiskanava ylipäätään kiusaamisen alustana, Laukkanen suhtautuu kriittisesti. Ryhmän luonnetta ei hänen mukaansa voi määritellä sen kärjekkäimpien julkaisujen perusteella.

Lopuksi hän kertoo pitävänsä ongelmallisena sitä, että hänestä on viime vuosina muodostettu julkisuudessa ”henkilökuva, jossa hänen toimintaansa tulkitaan kielteisten kertomusten kautta”.

Kun kunnanjohtaja Jari Rantapelkoselle aikoinaan selvisi, millainen tilanne Sodankylässä vallitsi, hän ryhtyi toimiin.

On kirjattu kunnan eettiset ohjeet, hyväksytty turvallisemman tilan periaatteet, otettu käyttöön häirintäilmoitukset, tilattu selvitys Työterveyslaitokselta ja niin edelleen. On järjestetty kunnanvaltuutetuille koulutusta siitä, miten sosiaa­lisessa mediassa tulisi käyttäytyä.

”Ollaan me myös huumoria yritetty käyttää apuna”, Rantapelkonen sanoo.

Kunta teki tänä vuonna aprillipilan. Se oli kunnan työntekijöiden käsikirjoittama ja näyttelemä video, joka pääsi jopa MTV:n uutisiin.

Siinä kunnanjohtaja julisti, että Sodankylästä tulee Suomen ensimmäinen kokonaan riitelyvapaa kunta. 

Annen nimi on aiheen arkaluonteisuuden takia muutettu. Jutun lähteinä on haastattelujen lisäksi käytetty kuvakaappauksia sosiaalisen median­ päivityksistä, rikosilmoituksia, syyttämättäjättämispäätöksiä sekä muita haastateltavien toimittamia dokumentteja.