27 jarrumiestä
Euroopan unionin remonttia on vaadittu vuosikymmeniä. Joustavuuden lisääminen voi olla ainoa tapa pitää yhteinen kulkupeli käyttökelpoisena.
Kuvittele linja-auto, jonka kaikilla matkustajilla on oma jarrupoljin, eikä suunnasta ole yhteisymmärrystä.
Tässä ollaan eurooppalaisen yhteistyön ongelman ytimessä. Yhteistä kulkupeliä eli Euroopan unionia ei rakennettu lähes kolmellekymmenelle jäsenvaltiolle eikä varsinkaan yhtä monelle jarrumiehelle.
Yksimielinen päätöksentekotapa koskee vain muutamaa – joskin erityisen olennaista – sektoria, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja laajentumispolitiikkaa. Myös monivuotisesta rahoituskehyksestä päätetään yksimielisesti.
Päätöksentekotavan heikkoudet kävivät ilmeisiksi, kun Viktor Orbánin Unkari pysäytti osan unionin päätöksenteosta kahdeksi vuodeksi: esimerkiksi Ukrainan aseistamiseen tarkoitetut rahat jäivät jumiin. Ongelma ei kuitenkaan rajoitu Unkariin.
EU-vastaisille johtajille yhteisen päätöksenteon pysäyttämisestä on tullut keino maksimoida oma vaikutusvalta.
Kikkaa käytetään myös kahdenvälisten kiistojen ratkaisuun, minkä seurauksena myös laajentumispolitiikka jumiutuu joka kurviin.
Jarruremonttia eli määräenemmistöpäätöksiin siirtymistä on vaadittu ja vastustettu vuosikymmenten ajan. Kun sitä ei ole tehty, osa matkustajista on vaihtanut kimppakyyteihin: esimerkiksi Ukrainaa tuetaan halukkaiden koalitiossa.
Yksi ajankohtainen ehdotus on määräenemmistöpäätöksiin siirtyminen ”hätäjarrun” kanssa. Se tarkoittaisi yksimielisyydestä luopumista sillä varauksella, että jäsenvaltio voisi edelleen vaatia asian palauttamista neuvoston käsittelyyn, jos sen keskeiset kansalliset edut ovat uhattuna.
Käytännössä kynnystä päätöksenteon blokkaamiseen nostettaisiin.
Yhteiseen matkantekoon liittyy toinenkin ongelma: matkanopeus. Monella politiikkasektorilla, kuten kilpailukyvyn ja puolustuksen kehittämisessä, olisi kiire päästä eteenpäin kiusantekijöiden karistamiseksi takapeilistä. Kaikki EU-maat eivät kuitenkaan halua matkustaa samaa vauhtia.
Ongelmaa on ratkottu pitkään monitahtisuudella. Kaikki maat eivät liittyneet esimerkiksi euro- tai Schengen-alueeseen kerralla, vaan innokkaimmat edellä ja toiset perässä. Käytäntö on todettu toimivaksi.
Esimerkiksi Tanska jättäytyi vuosikymmeniksi useiden EU-politiikkojen ulkopuolelle ja liittyi yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan vasta täysmittaisen sodan alettua Ukrainassa.
Eriytymistä tapahtuu myös alueellisesti: Euroopan reunamilla on totuttu siihen, että unionin bussilinja kulkee kaukana ja omien naapurien kanssa on tehtävä täydentäviä järjestelyjä. Sellaisia ovat esimerkiksi Pohjoismaiden välinen puolustusyhteistyö sekä Ison-Britannian johtama Joint Expeditionary Force.
Joustavuus voi tarkoittaa myös sitä, että jäsenvaltiot osallistuvat yhteistyöhön eri tavoin: kuskia voidaan vaihdella ja nukkua voidaan vuorotellen.
Näin toimi esimerkiksi Euroopan rauhanrahasto parhaimmillaan: Puola ja Baltian maat toimittivat ensimmäiset aseet Ukrainaan pitkälti Saksan ja Ranskan maksamien hyvitysten kannustamana. Pohjoismaat alkoivat kantaa vastuuta aseavusta myöhemmin.
Tulevaisuudessa joustavuuden lisääminen voi olla ainoa tapa pitää yhteinen kulkupeli käyttökelpoisena. Poliittinen polarisaatio eli äärilaitojen vahvistuminen ja ennen kaikkea EU-vastaisten ja Venäjä-mielisten puolueiden nousu ympäri Eurooppaa voi johtaa tilanteeseen, jossa yhteisestä linjasta ei päästä yksimielisyyteen.
Sen seurauksena politiikkaa koordinoidaan tai jopa toimeenpannaan pienemmissä ryhmissä. Suomen kannalta olennaista on, mahtuuko se mukaan, ja mistä sovitaan silloin, kun päätöksiä tekevät vaikkapa vain suurimmat, E6-ryhmän maat, siis Saksa, Ranska, Italia, Alankomaat, Puola ja Espanja.
Pienet valtiot ovat erityisen riippuvaisia siitä, että matkanteko perustuu yhdessä sovittuihin päämääriin eikä suurimpien mielitekoihin.
Tutkijat pitävät esillä myös riskiä fragmentaatiosta: jos eriydytään entisestään, uhkaako yhteistä linjaa lakkautus? Muuttuuko esimerkiksi EU:n yhteinen ulkopolitiikka turhaksi, jos toiminta halukkaiden koalitioissa osoittautuu paljon tehokkaammaksi?
Vastaus löytyy yllättäen jarruremontin vastustuksesta. Jos yhteisellä ulkopolitiikalla ei olisi mitään väliä, jarrussa ei roikuttaisi kynsin hampain. Täydentävistä maaryhmistä huolimatta yhteinen linja on edelleen se, josta ollaan kiinnostuneita.