Elämää ja kirjallisuutta venäläisessä vankilassa

491 päivää on pitkä aika, ja erityisen pitkältä sen täytyy tuntua, kun viruu venäläisessä vankilassa ilman tietoa vapautumisesta.

The Wall Street Journalin toimittaja Evan Gershkovich vieraili marraskuun alussa Helsingissä markkinoimassa vasta suomennettua kirjaansa Kaunis, kirottu maa.

Siinä Gershkovich kertoo, miten turvallisuuspalvelu FSB lavasti hänet vakoojaksi ja millaista elämä Venäjän pahamaineisimmassa vankilassa on.

Olisi voinut olla pahempaakin, Gershkovich sanoi haastattelussa toimituksemme Venäjä-asiantuntijalle Aurora Rämölle. Amerikkalaistoimittajaa kohdeltiin hyvin, sillä hän oli venäläisille kauppatavaraa. Lopulta hänet vaihdettiin Venäjän ja lännen välisen vankien vaihdon yhteydessä.

Gershkovich siis uskoi pääsevänsä vapaaksi ennemmin tai myöhemmin. Aikansa hän käytti laskemalla asioita, mistä lehtemme jutun otsikkokin kertoo. Päiviä, senttejä, askeleita.

Lisäksi hän luki. Toimitukselta-kolumnissaan Rämö listaa, mitä. Venäläisen vankilan kirjatarjonta osoittautui yllättävän laajaksi.

Tällä viikolla Venäjä on hallinnut uutisagendaa, myös meillä Suomen Kuvalehdessä. Tuoreessa ajankohtaisjutussamme Robert Sundman summaa, mitä jäi käteen Venäjän, Ukrainan ja Yhdysvaltojen välisissä neuvotteluissa, joita käytiin tiistaina ja keskiviikkona Abu Dhabissa. Aiheesta keskustellaan myös Politiikan viikko -podarissamme.

Torstaina hallitus teki päätöksen rajoittaa venäläisurheilijoiden pääsyä kilpailemaan Suomeen. Aihetta koskeva keskustelu ryöpsähti, kun urheilun välitystuomioistuin Cas päätti lokakuun lopussa, että Venäjä pitää päästää takaisin kansainväliseen jääkiekkoon.

Toimittajamme Mikko Niemelän jutussa urheilujuristi Olli Rauste moittii poliitikkoja kaksinaismoralismista: miksi Suomi voi pelata Venäjää vastaan lentopalloa, mutta ei jääkiekkoa?

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnosta kisaa totuttuun tapaan kuusi ehdokasta. Tamperelaisen kirjailijan Dess Terentjevan uusi romaani Suuri­ koira juoksee ja päätön kukko lentää kertoo venäläisyyden häpeästä ja pelosta. Passista eroon pääsystä tuli hänelle itselleen kafkamainen prosessi.

Toimittaja Terhi Hautamäki haastatteli Terentjevaa aiemmin syksyllä julkaistussa Hän-jutussa, ja nostimme sen nyt arkistosta tämänkertaiseen viikkopakettiimme.

Artikkeli antaa myös kiinnostavan kulman integroitumiseen.

Petroskoissa kasvanut Terentjeva muutti lapsena äitinsä kanssa Suomeen vuonna 2001. Uudessa kotimaassaan hän alkoi ylisuorittaa integroitumista. Hän peitti venäläisyytensä, puhui jopa kotona äidille suomea. Hän haaveili vaihtavansa isona sukunimensä. Nyt hänellä on suomalainen sukunimi avioliiton myötä, mutta kirjailijanimenä yhä venäläinen nimi.

”Joskus puhutaan, että maahanmuuttajat eivät päästä tarpeeksi irti lähtömaasta ja kiinnity asuinmaahan. Mutta integroitumisenkin voi vetää yli.”