Sähkön takia hävitetty maailma

Suuria, värikkäitä legoja on aseteltu valkoisen pahvin päälle. Muovipalikat kuvaavat taloja, navettoja, kauppoja, kansakoulua, asuntolaa ja tuulimyllyä. Maalarinteipillä on merkitty maantie ja Luiro-joki.

Legorakennelma on pienoiskoossa Korvanen, Lokan tekojärven alle jäänyt kylä.

Tapaan 96-vuotiaan Väinö Könkään Sodankylän Syväjärvellä toukokuussa 2026. Köngäs on askarrellut tyttärensä kanssa lapsuuden maiseman Sompion erämaassa.

Kirjailija Samuli Paulaharju loi Sompio-kirjallaan tarunhohtoisen maineen erämaakylille, myös Korvaselle. Vuonna 1967 neljä kylää ja valtavasti aapasoita hukutettiin säännöstelyaltaan alle.

Juttuidea kadonneesta maailmasta, kokonaisesta hävitetystä elämäntavasta, syntyi, kun valokuvaaja Marjo Tynkkynen tallensi kuvia Itäraja-kirjaamme Sompion kairassa. Marjo halusi palata Korvaseen sukeltamalla, minä taltioimalla tarinoita.

Sadat erämaakylien asukkaat menettivät kotinsa Lokan tekojärven alle. Oli heti selvää, että menetyksen suuruutta ei voinut ymmärtää ilman sotavuosia. Köngäs liikuttuu kyyneliin, kun muistelee heinäkuuta 1943. Hän joutui 14-vuotiaana poikana näkemään elävältä paistuneita naisia ja lapsia, Lokan partisaani-iskun uhreja.

”En tiennyt, oliko se totta vai unta.”

Lapin sodassa saksalaiset polttivat maan tasalle Sompion kylät, joihin johti tie. Kun uudet talot oli rakennettu ja elämä asettunut uomiinsa, paljastettiin suunnitelmat Lokan ja Porttipahdan tekojärvistä. Sotien koettelemat asukkaat alistuivat kohtaloonsa.

Sompion kylät ja luonto uhrattiin sähkön takia.

1970-luvun taitteessa, kun Lokan ja Porttipahdan tekojärvet oli otettu käyttöön, valtaosa Suomen sähköstä tuotettiin vesivoimalla. Sodankylän säännöstelyaltaisiin kerättiin sulamisvesiä, joilla saatiin lisää sähköä Kemijoen ja Kitisen voimalaitoksista.

Kahteen tekojärveen voidaan varastoida 1,5 terawattitunnin energiamäärä. Tuon määrän sähköä Suomi kuluttaa noin viikossa.

Juuri nyt Suomi sähköistyy hengästyttävää vauhtia. Kun fossiilisista polttoaineista pyritään irti, nielevät liikenne, lämmitys ja teollisuus valtavasti vähäpäästöistä sähköä – puhumatta reilusta sadasta rakenteilla tai suunnitteilla olevasta datakeskuksesta.

Kantaverkkoyhtiö Fingrid on arvioinut, että sähkönkulutus voi lähes kaksinkertaistua vuoteen 2035 mennessä. Noin 160 terawattituntia olisi lähes kymmenen kertaa niin paljon kuin kulutus tekojärvien valmistumisen aikoihin.

Sähköstä on tulossa yhteiskunnan lävistävä supervoima, vihreän siirtymän symboli.

Tietokirjailija Jouni Kauhanen on tehnyt väitöskirjan Lokan ja Porttipahdan rakentamisen historiasta. Hän piirtää pitkän kaaren 60 vuoden takaa nykypäivään.

”Kaikkia suuria hankkeita, myös Lokkaa ja Porttipahtaa, on perusteltu sillä, että ei ole vaihtoehtoa. Että ne on ehdottomasti saatava, kun sähkön tarve kasvaa.”

Lokan tekojärvi tuhosi yli 400 neliökilometriä pohjoisen arvokkaita aapasoita, joista laajin oli Posoaapa. Tuolloin päättäjät näkivät suot joutomaina. Yksittäisten ympäristövirkamiesten ja luonnonsuojelijoiden kriittiset kirjoitukset olivat tuuleen huutamista.

Posoaapa oli suurempi kuin tämän syksyn kuuma puheenaihe Viiankiaapa, joka sekin sijaitsee Sodankylässä. Suon alle suunnitellaan kaivosta.

Kansainvälisen kaivoskonsernin tytäryhtiö Sakatti Mining haluaa kaivaa muun muassa kuparia, nikkeliä ja kobolttia. Kaikki metalleja, joita sähköistyvä Suomi tarvitsee tuuli- ja aurinkovoimaloissa sekä sähkönsiirrossa ja -varastoinnissa.

Viiankiaapa ei ole yhtä lainsuojaton kuin Posoaapa aikoinaan. Suojeltu suo kuuluu myös Natura 2000 -alueeseen, ja sen puolesta ympäristöjärjestöt ovat kampanjoineet ja järjestäneet mielenosoituksia.

Sakatti kuuluu EU:n kriittisten raaka-ainehankkeiden listalle. Kaivos voi toteutua vain, jos hallitus myöntää sille poikkeusluvan.

Tietokirjailija Jouni Kauhanen uskoo, että Sakatti saa vihreää valoa.

”Minun käsitykseni on, että luonnonsuojelu ei ole pysäyttänyt Suomessa yhtään suurta hanketta.”

Sompion asukkaiden ylitse sananmukaisesti käveltiin. Ei kuunneltu aidosti eikä etsitty sopuratkaisua, kun kylät päätettiin hukuttaa miljardien vesikuutioiden alle.

Globaalit kaivosyhtiöt alkoivat puhua 1990-luvulla sosiaalisesta toimiluvasta. Toiminta tarvitsi lainvoimaisen ympäristöluvan. Mutta sen lisäksi piti saavuttaa paikallisen väestön hyväksyntä, vain silloin bisnes kukoistaisi.

Sähkön tuotannon, siirron, varastoinnin ja kulutuksen nopea kasvu tarkoittaa valtavasti uusia investointeja. Työtä ja verotuloja mutta myös luonnon ja mineraalien kulutusta. Nyt mitataan, onko sosiaalinen toimilupa pelkkää puhetta.

Suomessa sähköä jauhetaan lisää jopa tuhansien hehtaarien tuulivoimapuistoissa. Koska tuulisuus vaihtelee, tarvitaan säätövoimaa tasaamaan tuotantohuippuja.

Lokan ja Porttipahdan rakentanut Kemijoki Oy hakee lupia useille pumppuvoimaloille. Ne olisivat uutta säätövoimaa, vesiakkuja, joiden yläpuolisiin altaisiin pumpattu vesi ajettaisiin voimaloiden läpi kalliin sähkön aikana.

Rintamalinjat ovat muuttuneet. Kun aikoinaan Sompion asukkaat jätettiin yksin jokiyhtiötä vastaan, nyt Kemijärven kaupunginvaltuusto on ottanut kielteisen kannan. Myös asukkaiden enemmistö vastustaa pumppuvoimaloita, jotka lisäisivät entisestään Kemijärven vedenpinnan suurta vaihtelua.

Tietokirjailija Kauhanen uskoo, että viimeistä sanaa ei ole sanottu. Pumppuvoimalat sähköjärjestelmän säätövoimana on argumentti, jota Kemijoki Oy käyttää.

”Hankkeen valmistelu jatkuu. On valtava paine murtaa kaupunginvaltuuston kielteinen periaatepäätös.”

Kauhanen asuu Vaalassa, jonne Google on rakentamassa jättimäistä datakeskusta naapurin Muhoksen tavoin. Kun tekojärvien Lappi alistettiin etelän sähkövasalliksi, nyt Suomesta on tulossa amerikkalaisten teknojättien sähkösiirtomaa. Poliitikoilla on kiire päättää, millä pelisäännöillä energiaa valtavasti kuluttavia datakeskuksia rakennetaan.

Viranomaiset tutkivat, hakkauttiko Google laittomasti 330 hehtaaria metsää Muhoksella. Tietokirjailija ei näe, että globaalit pörssiyhtiöt ottaisivat sosiaalisen toimiluvan tosissaan.

”Googlen tärkein tehtävä on takoa rahaa omistajilleen”, Kauhanen sanoo. ”Kun yhtiö antaa erilaista porkkanarahaa pienille paikkakunnille, se on pelkkää imagon rakentamista.”

Väinö Köngäs on elänyt pitkän elämän, lähes sata vuotta.

Kahvipöydässä hän kertaa elämän käännekohdat: 1,5-vuotiaana kasvattilapseksi Korvaseen, sotavuosien jälkeen kylän Osuuskaupan myymälänhoitajaksi, sitten pitkä ura kaupan ja vakuutusyhtiön palveluksessa.

Köngäs muistelee lämmöllä lapsuuden Sompiota.

”Riistaa oli mettässä ja kalaa vesissä. Se piti hengissä, aina oli puuhaa ja tekemistä.”

Hukutettujen erämaakylien piti olla alkusoittoa. Lappiin ideoitiin kymmenkuntaa säännöstelyallasta 1950- ja 60-luvuilla. Myös Tornionjoen valjastamista sähköntuotantoon kaavailtiin Ruotsin kanssa.

Lopulta vain Lokka ja Porttipahta toteutuivat.

Tekojärvien haittojen nostattama kritiikki ja uusi energialähde ydinvoima kaatoivat uudet säännöstelyaltaat. Toki Vuotosta ajettiin vuosikymmeniä, kunnes korkein hallinto-oikeus torppasi hankkeen vahingollisten ympäristömuutosten takia.

Lapsuuden talvina Väinö Köngäs leikki ulkona kuutamon loisteessa ja sisällä öljy- ja petroolilampun valossa.

Sompion kyliin sähköä ei ehditty koskaan vetää.

Lue lisää aiheesta:

• Partisaanit ja saksalaiset kylvivät tuhoa Sodankylän erämaakylissä. Mutta pahin oli edessä sotien jälkeen. historia

  Suomessa oli elämäntapa, jonka tuhosi ensin tuli ja sitten vesi – SK palasi kadonneeseen Sompioon

  17 MIN