Tuho ja selviytyjät

Miten sivistyneen ja sivistymättömän käytöksen ero näkyisi koko ihmiskunnan päätyessä ääriolosuhteisiin? Mitä selviytyminen merkitsee tilanteessa, jossa entisestä ei ole mitään jäljellä? Näitä asioita pohtii Maarit Verrosen uusin romaani, jossa on hänen aiemmista tuhon ja resilienssin kuvauksistaan tuttuja tunnelmia.

Tuntemamme maailman todellisiin ongelmiin juurrutettu, lähitulevaisuuteen sijoittuva spekulatiivinen fiktio on Verrosen vankkaa osaamisaluetta. Dystopian ainekset on poimittu nykyajan ympäristöhuolesta ja sotaisuudesta. Verrosen kirjoille on ominaista yhteiskuntakriittinen taajuus, joka tuntuu fiktion keinoin kommentoivan todellisen maailman kehityskulkuja, etäännytetysti.

Aihela – Jäälintu kertoo kuvitteellisen itäeurooppalaisen Jatonian kohtaamasta katas­trofista ja maapallolla leviävistä tuhovoimista. Jatonia muistuttaa jossain määrin Ukrainaa, mutta sen sijainti ei tarkennu. Suomeen tulleiden jatonialaisten kohtelussa on kaikuja todellisista työperäisen riiston ja muun hyväksikäytön tilanteista.

Verronen kuvaa mielellään todellisuuksia, joissa selviytyjien on oltava ehdottoman resilienttejä. Aihela – Jäälinnussa resilienssin itsestäänselvyys käy jo hieman työlääksi lukijalle.

Toki yltiöpäinen selviytymismoodi on myös osa verroslaista huumoria. Kun katas­t­r­ofia seuraa aina vain pahempi katastrofi,­ aina löytyy ihminen, joka ajattelee, että kaikki kyllä järjestyy.

Kovaan elämään sopeutuneen ihmisen kuvaaminen kuuluu olennaisesti Verrosen yhteiskuntakritiikkiin. Hän kirjoittaa eräänlaisia ihmiskunnan typeryyden kommentaareja, joissa ihmisen tuhovoimaisuus on loputonta, mutta yksikin järkevä toimija pystyy korjaamaan paljon.

Verronen on erinomainen kirjoittaja, mutta tässä teoksessa se näkyy myös hienoisena rutinoitumisena. On kirjoitettu vakaalla ammattitaidolla, mutta keksimättä tarinan perustaa kokonaan uudelleen.

Romaanin juonen etenemisessä ja ihmiskuvauksessa on samankaltaiset ainekset kuin maailman tuhosta kertovassa Hiljaiset joet -romaanissa (2018). Myös Orionin vyö -romaanissaan (2022) kirjailija tarkastelee äärimmäisen selviytyjän hahmoa.

Uusiakin aineksia on. Aiemmin Verrosen superselviytyjä on ollut vaatimaton yksinäinen nainen, joka pärjää ilman apua missä tahansa, mutta ei koskaan ajattele pelkästään itseään.

Samantapainen hahmo on kirjassa nytkin, mutta nyt hän saa kumppanin jatonialaisesta yksinhuoltajaisästä. Selviytyminen ei ollutkaan yksinäistä puuhaa. 

Maarit Verronen: Aihela – Jäälintu. 348 sivua. Aviador, 2026.