Kyse on kaloista, typerys

Joukko ei-leirin kannattajia oli kokoontunut Austurvöllurin aukiolle Reykjavíkin keskustaan torstaina 27. elokuuta. Kokoontumispaikkaa ei ollut valittu sattumalta: aukion laidalla on Islannin parlamentin talo, Alþingishúsið.

Puistoon pystytetyllä lavalla pidettiin puheita. Niissä perusteltiin, miksi Islannin ei tulisi aloittaa EU-jäsenyysneuvotteluja. Yksi puhujista oli maan entinen pääministeri Katrín Jakobsdóttir. Hän on edelleen yksi Islannin pidetyimmistä poliitikoista.

”Olen varmaankin ainoa ihminen täällä, joka sanoi kerran kyllä jäsenyysneuvottelujen aloittamiselle”, Katrín sanoi ja sai yleisöstä aikaiseksi naurunpyrskähdyksiä.

Vuosi oli 2009. Islannin talous kiikkui talouskriisin jäljiltä konkurssin partaalla. Pieni kruunu oli menettänyt ison osan arvostaan, korot huitelivat pilvissä.

Katrín – islantilaisiin viitataan etunimillä, sillä vain harvoilla heistä on varsinaista sukunimeä – oli tuolloin kansanedustaja. Hän istui parlamentissa vuosina 2007–2024 edustaen Islannin vihreää vasemmistoa.

”Koin, että oli velvollisuuteni tuolloin Islannin kansalle selvittää tätäkin vaihtoehtoa.”

Neuvottelut aloitettiin, mutta ne myös päätettiin joitakin vuosia myöhemmin. Islannille tärkeitä maatalous- ja erityisesti kalastuskysymyksiä oli ollut odotetusti vaikea ratkaista. Talouskin oli alkanut elpyä.

Enemmistö islantilaisista päätyi viime viikolla olemaan samaa mieltä entisen pääministerinsä ja ei-leirin kanssa.

Jäsenyysneuvotteluiden aloittamista vastaan äänesti 52,8 prosenttia, puolesta 47,2 prosenttia. Äänestysvilkkaus nousi yli 82 prosenttiin. Maan edellisissä parlamenttivaaleissa syksyllä 2024 äänestysaktiivisuus oli noin 80 prosentin tuntumassa.

Kalatko ratkaisevat, kysyi Suomen Kuvalehti ennen äänestystä Suomen Islannin-lähettiläältä Ville Cantellilta.

Kyllä, sanoi Cantell, ja oli toki oikeassa. Kalastus ja maatalous olivat tärkeitä teemoja vaalikeskustelussa, ja kalataloutta hallitsevat vaikutusvaltaiset sukuyritykset panivat tukensa ei-leirin taakse.

Pelkistä kaloista puhuminen ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Austurvöllurin aukiolle pari päivää ennen äänestystä kokoontunutta joukkoa puhuttivat kalat ja esimerkiksi pienen kruunun arvo, mutta myös valta.

Kuka sitä Islannissa jatkossa käyttäisi? Mitä tapahtuu suvereniteetille, vallalle päättää itse omista asioista?

Entisen pääministerin tarina oli koukuttava. Islanti selvisi kriisistään ilman unionia, mutta jotkut EU-maat joutuivat talousahdingoissaan koville komission ja muiden jäsenmaiden vaatimille matokuureille. Omaisuutta myytiin ja yksityistettiin. Se kauhistutti, Katrín sanoi.

Kyllä-leiri sai myös osansa kritiikistä.

”Tällaisten keskusteluiden aloittaminen on iso poliittinen päätös. Siksi uskon, että niiden, jotka haluavat keskustelut aloittaa, pitäisi perustella asia huolellisesti”, Katrín Jakobsdóttir sanoi.

”Olisin ajatellut, että näille neuvotteluille ja lopulta sopimukselle olisi selkeät tavoitteet, kuten itse asiassa oli vuonna 2009. Mutta missä ne ovat?”

Yleisöstä kuului já, já. Juuri niin!

Ei-kampanja teki aktiivisesti sisältöä sosiaaliseen mediaan, kun Meta kohteli kansanäänestyskampanjoita poliittisia kampanjoita suotuisammin.

Leiri onnistui puhuttelemaan islantilaisia paitsi heille tärkeissä teemoissa myös härkkimään kyllä-kampanjaa sen epävarmoista kohdista.

Virallisesti äänestyksessä oli kyse neuvotteluiden aloittamisesta. Ei-leirin argumentti oli, ettei neuvotteluja aloiteta, jos unionin jäseneksi ei todellisuudessa haluta. Tässä ajattelussa ”kyllä” neuvotteluille oli yhtä kuin ”kyllä” unionille.

Mitä siis tavoitellaan?

Kiinnostavaa oli, miten vähän torilla puhuttiin lopulta suurvaltapolitiikasta ja Donald Trumpista.

Islannin nykyinen pääministeri Kristrún Frostadóttir kertoi kansanäänestyksen järjestämisestä maaliskuussa. Yhtenä syynä pidettiin juuri kiristynyttä maailmanpoliittista tilannetta.

Uutisissa muistettiin mainita sekin, kuinka Tanskalle kuuluvaa Grönlantia hamuillut Trump oli toisinaan – ehkä vahingossa – puhunut pikemminkin Islannin hamuilusta. Jäisiä saaria molemmat.

Mutta kun entinen pääministeri puhui torilla, hän puhui koroista, inflaatiosta ja ammattiyhdistysliikkeestä. Monista asioista, vaan ei Trumpista.

Kun EU-maissa kysyttiin, hakeeko Islanti nyt turvaa unionista, vaikutti siltä, ettei kovin moni islantilainen lopulta miettinyt lainkaan sitä – ainakaan ensimmäisenä.

Islannin kansanäänestys tuokin monella tapaa mieleen Tanskan taannoiset parlamenttivaalit.

Pääministeri Mette Frederiksen oli noussut maailmanpolitiikan näyttämöllä eräänlaisen supertähden asemaan, kun hän päämäärätietoisesti torjui Trumpin Grönlanti-painostukset. Mutta kun Tanskassa käytiin uurnille, Trumpia enemmän puhuttiin sioista.

It’s All About The Pigs, Stupid, otsikoi The New York Times juttunsa vaaleista.

Kyse on sioista, typerys!

Jutun kirjoittanut Maya Tekeli on tanskalainen toimittaja, joka on seurannut erityisesti Grönlanti-kysymystä kansainvälisillekin lehtitaloille.

Otsikko mukailee amerikkalaista, 1990-luvulla syntynyttä politiikan fraasia: It’s the economy, stupid. Kyse on taloudesta, ja äänestäjät äänestävät lompakollaan.

Tekelin vitsin ydin oli, että Tanskassa äänestäjät äänestävät juuri sikatalous mielessään – ei siis suurvaltapolitiikka. Frederiksen voitti vaalit, mutta teki huonon tuloksen.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka eivät siis tunnu ratkaisevan vaaleissa. Monista Euroopan maista tarkasteltuna tuntuisi luonnolliselta, että väkiluvultaan vain joitakin kymmeniä tuhansia ihmisiä Espoota suurempi saarivaltio tuntisi punttiensa tutisevan tällaisessa tilanteessa. Siksi uutisetkin tehtiin turvallisuuspolitiikan näkökulmasta.

Lopulta todellisuus vaikutti toisenlaiselta.

Ruotsissa järjestetään parlamenttivaalit ensi viikolla.

Asetelma on jännittävä. Sosiaalidemokraattien vaalivoittoa oikeistohallituksesta on povattu pitkään, mutta yhtäkkiä kyselyt kertovat muuttuneesta tarinasta.

Demareiden kannatus laskee. Blokkijakoa haastavan keskustan kannatus nousee. Nykyiseen Tidö-hallitukseen osallistuvat kristillisdemokraatit ”flirttailevat” (kyllä, tätä sanaa käytetään Ruotsissa) myös demareiden suuntaan.

Ruotsissa kysellään, mitä ihmettä täällä tapahtuu. Murtuuko ja muuttuuko poliittinen kulttuuri täysin?

Mediatutkija Anu Koivunen kehotti taannoin Suomen Kuvalehdessä toimittajia katsomaan Ruotsia ”uteliaasti vieraana” eikä aina ”tuttuna”.

Ajattelemme tietävämme, millainen Ruotsi on ja miten sen politiikka toimii. Siksi kerromme Ruotsin vaalikamppailusta myös sen tarinan, joka tuntuu tutulta.

Mutta ehkä tarina ei tuoreiden lukujen valossa pidäkään enää paikkaansa. Ehkä Ruotsissakin keskustellaan joistakin sellaisista asioista, joista it’s all about, stupid, vaikka emme ole niin ajatelleetkaan.

Vähän niin kuin Islannissa ja Tanskassa.