Tarkkailla ja rangaista

Juttutyyppi on käynyt varsin tutuksi. Mediassa esiintyy ihminen, joka on kohdannut maalaisjärjellä ajateltuna omituisia tilanteita työllisyyspalveluissa.

Podcastharrastus on tulkittu täysipäiväiseksi yrittämiseksi, vaikka siitä ei saanut rahaa. Työttömyysetuus on evätty, kunnes podcastin teko on lakannut.

Työhakemukseen kuuluvan videon tekeminen on tulkittu yrittäjyydeksi.

Tai uusien töiden hakemista on pitänyt jatkaa, vaikka pian alkava työ olisi jo tiedossa.

Huonojen kokemustensa jälkeen työnhakijat ovat kannustaneet, ettei ”työkkärille” kannata kertoa mitään tekemisistään.

”Julkisessa keskustelussa työllisyyspalvelut nähdään välillä mörkönä”, sanoo työllisyysasiantuntija Elina Turunen Vantaan kaupungin työllisyyden ja kotoutumisen palveluista.

”Ihan kuin me haluttaisiin kohdella ihmisiä huonosti tai kiusata.”

Turunen sanoo, että hänellä ja kollegoilla olisi aito halu auttaa ihmisiä.

”Mutta koska työllisyystilanne on huono ja lain vaatimukset työttömiä työnhakijoita kohtaan ovat kiristyneet, kritiikki kohdistuu usein meihin.”

Monet Suomen Kuvalehden haastattelemat työllisyyspalveluiden työntekijät Helsingistä, Vantaalta ja Tampereelta ovat tyytyväisiä siihen, että palvelut siirrettiin viime vuoden alusta valtiolta kuntien vastuulle.

Heistä taustalla ollut ajatus oli hyvä. Hallitus painotti, että paikallista osaamista voidaan hyödyntää kunnissa paremmin.

Muutoksen yhteydessä lakia ei kuitenkaan muutettu niin, että yksilöllisempiin työllisyyspalveluihin jäisi enemmän aikaa. Oikeastaan lain vaatimuksia on matkan varrella entisestään tiukennettu.

Antti Ojalehto työskentelee palveluesihenkilönä Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluissa. Hän johtaa 18 hengen tiimiä, joka palvelee juuri työnhakijaksi ilmoittautuneita asiakkaita, ja tekee myös itse alkuhaastatteluita.

Monesti tosin tuntuu kuin palvelisi ennemminkin prosessia kuin työnhakijaa, hän sanoo.

Ojalehdon ja hänen tiiminsä aikaa kuluu paljon asioiden kirjaamiseen. Tähän vaikuttaa esimerkiksi reilut neljä vuotta sitten käyttöön otettu neljän työpaikan hakuvelvoite kuukaudessa. Todistaakseen velvoitteen toteutuneen työllisyyspalveluiden tulee kirjata tarkkaan, minä päivänä, miltä työnantajalta ja millaista tehtävää on haettu.

Ojalehto kertoo tilanteesta, jossa asiakas tulee ensimmäiseen tapaamiseen.

”Kerron hänelle, että nyt on haettava neljää työpaikkaa kuukaudessa. Asiakas vastaa, että olen jo hakenut kymmentä, voitko ilmoittaa ne. Sitten tapaamisen aika kuluu tällaiseen kirjurointiin.”

Hallinnollinen työ, kirjanpito, tilastointi ja seuranta lisääntyvät.

”Mutta ei se välttämättä todellisuutta muuta. Töitähän meidän työnhakijamme kuitenkin hakevat.”

Ojalehto toivoisi paluuta vanhaan malliin. Silloinkin työtä oli haettava, mutta riitti, että suunnitelmassa sovitaan hakemisesta ja siitä kysytään seuraavalla tapaamisella. Tarkempia kirjauksia ei tarvittu, jolloin aikaa säästyi asiakkaan kohtaamiseen.

”Nyt laki sitoo käsiä sellaiseen työhön, jota emme välttämättä haluaisi tehdä.”

Työttömyyspalveluita koskevia lakeja päivitetään tiuhaan. Tänä vuonna muutoksia on tullut tammikuussa, helmikuussa, maaliskuussa, toukokuussa ja heinäkuussa. Syksyllä tulee taas lisää.

Myös toimeentulotuen tuore lakimuutos kuormittaa työllisyyspalveluita. Nykyisin toimeentulotukea voi hakea vasta, jos ensisijaiset etuudet kuten työttömyystuki on evätty.

Monipolvinen lainsäädäntö on jo muutenkin asiakkaille usein vaikeasti ymmär­rettävä, työllisyyden ja kotoutumisen asiantuntija Navid Sarmadi sanoo. Hän työs­kentelee Vantaan kaupungin työllisyyden ja kotoutumisen palveluissa vieraskielisten asiakkaiden kanssa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on noussut viime vuosina selvästi, sillä moni heistä on työskennellyt suhdanneherkillä aloilla.

Lainsäädäntö tuntuu välillä erityisen kankealta juuri työttömien maahanmuuttajien näkökulmasta.

Asiakas voi olla luku- ja kirjoitustaidoton, juuri saapunut maahan eikä hahmota tukijärjestelmää vielä. Työnhakuvelvoite pakottaa käyttämään aikaa hakemusten täyttämiseen, vaikka työllistyminen niiden kautta olisi varsin epätodennäköistä. Päästäkseen kiinni työelämään hän tarvitsisi muunlaista tukea kuin ohjeen hakea neljää työpaikkaa kuussa.

Sarmadi kannattaa enemmän työkokeiluja, palkkatukea, kuntouttavaa työtoimintaa ja laajaa yritysyhteistyötä. Hän pitää näitä hyödyllisinä reitteinä kohti työelämää ja toivoo palveluille enemmän rahoitusta.

Työkokeilujen määrä onkin Suomessa lisääntynyt vuoden takaiseen verrattuna, tosin myös työttömiä työnhakijoita on enemmän. Sen sijaan kuntouttava työtoiminta lakkaa ensi vuonna kokonaan.

Toisaalta Sarmadi toivoisi enemmän aikaa siihen, että asiakasta voisi tukea yrittäjyyteen. Vieraskielisten asiakkaiden kohdalla hän näkee usein tilanteita, joissa asiakas hakee lukuisia työpaikkoja tuloksetta. Silloin moni harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä, mutta tarvitsee apua selvitäkseen byrokratiasta.

”Laki tekee meistä seuraajia ja sanktionantajia.”

Niin sanoo palvelupäällikkö Eveliina Haiku Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluista.

”Mutta eihän me haluta sellaista roolia. Me haluamme onnistua työnvälityksen tehtävässä.”

Hänestä ammattilaiselle kuuluisi lupa arvioida joustavasti, millaisia palveluita työtön tarvitsee. Ohjauksen tulisi tapahtua ennemminkin tavoitteiden ja rahoituksen kautta.

”Kyllä me kunnissa hoidetaan tämä homma.”

Tällä hetkellä virkamiehillä on lain mu­kainen velvollisuus avata selvitykset asiak­kaan opinnoista ja mahdollisesta yritystoiminnasta. Asiakas vastaa itse selvitys­pyyntöön. Päätöksen tekee valtakunnallisen Keha-keskuksen työntekijä, joka ei ole itse kohdannut asiakasta.

Esimerkiksi satunnaisen vapaaehtoistyön tekemisen selvittäminen voi tuntua usein tarpeettomalta, Haiku sanoo. Juuri tällaisia tapauksia on julkisuudessa ollut viime aikoina.

”On monenlaisia tilanteita, missä inhimillisesti ajattelee, että tää on hönttiä, mutta laki velvoittaa.”

Monesti pakkaa sekoittaa tulkinta yrittäjyydestä. Työllisyysasiantuntijoiden haastatteluissa nousee hyvin vahvana toive, että työn teon erilaiset muodot tunnistettaisiin paremmin.

Yksi kiinnostava ilmiö liittyy etätyömahdollisuuksiin, Haiku sanoo.

Korkeakoulutettuja on nyt paljon työttömänä. Haiku kertoo tilanteesta, jossa korkeakoulutettu saa mahdollisuuden tehdä osa-aikaista etätyötä ulkomaille ja tarvitsisi soviteltua etuutta. Jos työ tehtäisiin yrittäjäpohjalta, se kuitenkin vaarantaisi koko työttömyysetuuden.

”Lainsäädäntö ei tunnista tällaista tilannetta. Tällaiset välimuodot tulevat usein vastaan asiakastyössä.”

Haiku sanoo, että työn eri muodot tulevat väistämättä lisääntymään.

”Se on tulevaisuuden työelämää, että voi olla osittain yrittäjänä, osittain palkkatöissä. Sitten kun on hiljaisempaa, voi olla hetki välissä, kun saa jotain etuutta.”

Työntekijöiden kritiikkiä tukevat erilaiset tutkimusraportit.

Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:n raportti kolmen vuoden takaa huomauttaa, että toukokuussa 2022 voimaan astunut työllisyyspalveluiden uudistus on johtanut kaavamaiseen ja epäyksilölliseen palveluun.

Määrällisen työnhakuvelvoitteen ajatus oli lisätä omatoimista työnhakua. Kaavamaisuus on kuitenkin selvityksen mukaan johtanut siihen, että omatoimisia työnhakijoita ylipalvellaan ja vaikeasti työllistyviä alipalvellaan.

VTV suosittelee, että työllisyysasiantuntijoiden aikaa kohdennettaisiin paremmin asiakkaan tarpeen mukaan.

Kritiikistä huolimatta neljän työpaikan hakemisen velvoitetta ei ole muutettu aiem­paa harkinnanvaraisemmaksi vaan päinvastoin pyritty vähentämään siihen tehtyjä yksilöllisiä poikkeuksia. Lisäksi tämän vuoden alusta se on laajennettu koskemaan myös osa-aikatyötä tekeviä.

Määrällinen työnhakuvelvoite perustuu oikeastaan väärään mielikuvaan työttömistä. Näin sanoo apulaisprofessori Satu Pyöriä Tampereen yliopistosta.

Silloin oletetaan, etteivät ihmiset työllisty, koska se ei ole heille kannattavaa. Tämä koskee kuitenkin vain hyvin pientä joukkoa, Pyöriä huomauttaa.

OECD luokitteli vuonna 2020 pitkittyneesti työvoiman ulkopuolella olevia suomalaisia eri kategorioihin. Heistä vain neljälle prosentille ensisijainen työllistymisen este oli, että toimeen tuli muutenkin.

”Näitä reformeja tehdään tavallaan uskomusten perusteella”, Pyöriä sanoo.

Oikeita ongelmakohtia ovat Pyöriän mukaan koulutuksen puute sekä kunnolliset ja oikea-aikaiset kuntoutuspalvelut.

OECD:n raportissa yleisin työllistymisen este olivat terveysongelmat.

Usein työttömien on kuitenkin vaikea päästä asialliseen kuntoutukseen tai terveyspalveluihin, Pyöriä sanoo.

”Hyvinvointialueilla ei ole mitään työttömien omia palvelulinjoja. Työttömyyden alussahan pitäisi nopeasti pystyä ratkomaan tällaiset kysymykset.”

Toinen keskeinen ongelma on koulutuksen puute.

Pyöriä toivoo, että työttömyysetuudella kouluttautumista helpotettaisiin merkittävästi. Avoimien korkeakouluopintojen salliminen oli askel oikeaan suuntaan, mutta se ei vaikuta kaikkein vaikeimmin työllistyviin eli matalimmin koulutettuihin. Myös byrokratia ja hallinnollinen työ vähenisi, jos opintojen tekemistä ei tarvitsisi aina selvittää.

”Työttömyyden ympärillä vallitsee joku ihmeellinen moraalipaniikki. Aina uusi hallitus tulee ja teettää selvityksiä, vaikka tutkimustietoa on vaikka kuinka.”

Pyöriä kritisoi sekä Sanna Marinin (sd) hallituksen uudistusta pohjoismaisesta työvoimapalvelumallista että Petteri Orpon (kok) hallituksen leikkauspolitiikkaa.

Ensimmäinen loi määrällisen työnhakuvelvoitteen ja jälkimmäinen tekee Pyöriän sanoin ”suoranaista köyhyyspolitiikkaa”.

”Aina uudestaan nostetaan tämä, että pitää leikata etuuksia ja sitten saadaan ihmiset töihin. Mutta tutkimuksesta tiedetään, että etuusleikkauksien työllistymisvaikutukset ovat aika vaatimattomia.”

Ei ole mitään yksiselitteistä vastausta siihen, mikä olisi sopiva harkintavallan määrä kunnissa, Satu Pyöriä sanoo.

Tutkimuksen pohjalta voidaan kuitenkin sanoa, että hallinnollista kuormitusta tulisi purkaa ja keskittää aikaa yksilöllisten työllistymisen esteiden purkamiseen.

Sitä suositellaan myös Pohjoismaisen ministerineuvoston raportissa, jossa tarkasteltiin heikossa työmarkkina-asemassa ole­vien työllistymisen esteitä. Raportin mukaan nykyiset työkalut eivät huomioi tehokkaasti yksilöä. Sanktioihin pohjaava politiikka toimi parhaiten ihmisille, jotka olivat jo valmiiksi todennäköisimmin työllistyviä.

Toisinaan lain mukaiset sanktiot myös heikentävät yhteyttä työnhakijaan. Raporttia varten haastateltu suomalainen työvoimapalveluiden työntekijä kertoi, että tiukat säännöt eivät yleensä motivoi pitkäaikaistyöttömiä. Sen sijaan sanktioiden myötä he saattoivat pudota järjestelmän ulkopuolelle ja menettää yhteyden työntekijöihin, jotka heitä yrittivät auttaa.

Raportissa suositellaan, että työllisyyspalveluiden työntekijöillä olisi omaa harkintavaltaa luopua sanktioista ja muistakin mahdollisista velvoitteista määräajaksi, jos ne eivät tietyn työnhakijan tilannetta hyödyttäisi.

Toisaalta raportissa myös ehdotetaan, että velvoitteita voitaisiin lisätä, jos ihmisellä olisi jo hyvät valmiudet työntekoon.

Selkeänä viestinä siis on, ettei yksi malli sovellu kaikille.

Lainsäädännössä on tietenkin kyse yhdenvertaisuudesta, Pyöriä sanoo. Mitä tarkempaa lainsäädäntö on, sitä selvemmin palvelut samankaltaistuvat eri alueilla. Se ei kuitenkaan ole välttämättä tarkoituksenmukaista kaikilta osin, sillä alueet ja työnhakijaryhmät ovat erilaisia.

On vaikea tasapainoilla yksilöllisten ratkaisujen ja yhdenvertaisuuden välillä.

”Me ollaan kuitenkin ajateltu tutkimusryhmänä, että pitäisi lähteä liikkeelle tutkimuksessa tunnistetuista työllistymisen esteistä.”

Niitä ovat koulutuksen puute ja työkyvyn ongelmat. Sellaisten esteiden ylittämiseen tarvitaan usein sovellettua, yksilöllisesti räätälöityä tukea.

Suomella on ollut tapana ottaa mallia pohjoismaisesta aktiivisesta työvoimapolitiikasta.

Joissakin asioissa mennään kuitenkin nyt eri suuntaan.

Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa on tehty niin sanottuja luottamusuudistuksia. Niissä luotetaan työntekijöiden ammattitaitoon ja annetaan enemmän vapauksia yksilöllisempään palveluun. Samalla halutaan lisätä työnhakijoiden luottamusta palveluihin.

Suomessa suuntana ovat sääntely, velvoitteet ja etuuksien leikkaaminen.

”Silmiinpistävää on, että erityisesti nykyisellä hallituskaudella on keskitytty ennen kaikkea tukien leikkaukseen”, sanoo tutkimuspäällikkö Merita Mesiäislehto Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Samalla palveluihin satsaaminen on jäänyt vähemmälle ja esimerkiksi keikkatyön kannusteet ovat heikentyneet.

Erityisesti Mesiäislehto moittii työttömyysturvan suojaosan poistoa. Aiemmin työtön työnhakija sai ansaita 300 euroa kuussa ilman, että se vaikutti etuuksiin.

Esimerkiksi Tanskassa vähäistä työtuloa ei huomioida etuuden määrässä. Kahden vuoden tarkastelujaksolla melkein puolet pienimuotoisesti töitä tehneistä työllistyi kokopäivätyöhön.

Mesiäislehto sanoo, että vaikka muissa Pohjoismaissakin on tiukkaa etuuspolitiikkaa, muualla on viime vuosien uudistuksissa huomioitu paremmin erilaisten ryhmien tilanne. Täysin työkykyisiä ja lähellä työelämää olevia työnhakijoita sanktioidaan, mutta vaikeammin työllistyvien yksilölliseen palveluun on yleensä paremmin mahdollisuuksia kuin meillä.

Tanskassa yhden työllisyyspalveluiden työntekijän asiakasmäärä on myös rajattu 35–40:een, jotta yksilölliseen auttamiseen jäisi aikaa. Muutos lisäsi asiakkaiden työntekoa ja siirtymää pois etuuksilta.

Nykyiset työllisyyspalvelut ovat eräänlainen sekametelisoppa, jossa yhdistyy kaksi tutkijoiden kritisoimaa linjaa.

Ensin Marinin hallitus uudisti palvelut kaavamaisiksi, monimutkaisiksi ja byrokraattisiksi. Sitten Orpon hallitus tiukensi rangaistuksia ja vähensi harkinnanvaraisuutta niistä poikkeamisessa.

Orpon hallitusohjelmassa tavoite oli toisenlainen. Siinä luvattiin keventää työvoimapalveluiden lakisääteistä prosessia, jotta rajallista resurssia voidaan käyttää tarkoituksenmukaisemmin ja asiakaslähtöisemmin.

Kun lakiesitys helpotuksista eteni viime vuonna kommenttikierrokselle, Helsingin työllisyyspalveluista esitettiin kritiikkiä.

Esitetyt lakimuutokset eivät juurikaan kevennä palveluprosessia, Helsingin lausunnossa sanottiin. Päinvastoin: Osa esitetyistä muutoksista lisäisi entisestään palveluprosessin kaavamaisuutta.

Lakiesitys kuitenkin meni läpi, vain pienin muutoksin.

Tänä syksynä työnhakijan velvollisuudet taas laajenevat Suomessa.

Jatkossa on pakollista julkaista oma, julkinen mutta nimetön työnhakuprofiili työnhakupalveluiden omaan verkkopalveluun.

Jos työnhakija ei itse julkaise profiilia, työvoimaviranomainen laatii sen hänen puolestaan, tekoälyehdotusten pohjalta. 

Juttua varten on haastateltu myös johtavaa asiantuntijaa Veera Ramadania sekä tiimipäällikkö Carola Fagernäsiä Helsingin työllisyyspalveluista.