Ankara paikka

Kun paikalla on Donald Trump, mitä vain voi tapahtua.

Siksi viime aikoina diplomaattilähteistä on kantautunut tietoa tai vähintään ennakkospekulaatioita siitä, muuttaako Nato huippukokouksia koskevia käytäntöjään. Vastedes Nato-johtajat eivät välttämättä ole enää koolla vuosittain, kuten viime aikoina on ollut tapana.

Tänä vuonna Nato-maiden johtajien on määrä tavata Turkin pääkaupungissa Ankarassa 7.–8. heinäkuuta.

Kokoukseen liittyvät ennakkospekulaatiot ovat pyörineet totutusti presidentti Trumpin ympärillä. Yhdysvallat on liittokunnan merkittävin sotilasmahti ja sen pelotteen tärkein takaaja, mutta samaan aikaan maan presidentin suhde Natoon on hyvin skeptinen.

Viime vuonna Naton jäsenmaat Espanjaa lukuun ottamatta sitoutuivat nostamaan puolustusmenonsa 3,5 prosenttiin bruttokansantuotteestaan sekä käyttämään samalla 1,5 prosenttia puolustusta ja turvallisuutta tukeviin menoihin.

Tämä vaikutti hetkeksi tyynnyttävän Trumpin, jolle Euroopan ”vapaamatkustajuus” on aiheuttanut hampaankiristystä.

Toisaalta Yhdysvaltain ja Israelin sota Irania vastaan on koventanut jälleen amerikkalaisten retoriikkaa. Koko kevään ajan Trump on purkanut pettymystään eurooppalaisiin liittolaisiin, jotka eivät presidentin mukaan ole tukeneet Yhdysvaltoja riittävästi. Yksi maista on ollut juuri Espanja.

Ankaran-kokouksen tärkein teema on seurata uuden menotavoitteen toteutumista.

Näin eurooppalaiset maat ja Kanada pääsevät näyttämään Yhdysvalloille, että ne todella tekevät töitä saavuttaakseen kunnianhimoisen puolustusmenotason sovitusti vuoteen 2035 mennessä.

Samalla muut Nato-maat osoittavat Yhdysvalloille, että paljon puhuttu ”eurooppalaisempi Nato” on puheiden sijaan aidosti toteutumassa. Taakka erityisesti muun kuin ydinpelotteen osalta on keikahtamassa entistä enemmän Euroopan puolelle. Naton yhteenlasketuissa puolustusmenoissa lähestytään tasaisempaa jakoa Yhdysvaltain ja muiden liittolaisten välillä.

Haaste on, että Naton puolustussuunnittelua tehdään pikemminkin noin 20 vuoden kuin vuoden tähtäimellä. Diplomaatit myöntävät, ettei vuodessa ole voinut tapahtua mullistavia muutoksia. Yhdysvalloille koetetaankin osoittaa, että budjetit nousevat, sopimuksia syntyy ja hankintoja tehdään – eikä tavoitteissa mennä ainakaan taaksepäin.

Sellaisiakin maita on, jotka menevät. Esimerkiksi Tšekki on kertonut, ettei se tule saavuttamaan Nato-tavoitteita.

Vastapainoksi muut Nato-maat odottavat Yhdysvalloilta, että siirtymä toteutetaan hallitusti ja yhdessä koordinoiden  – ei Truth Social -alustalle kirjoitettujen äkkipikaisten somepostausten johdattamana.

Yhdysvaltojen joukkojen ja kyvykkyyksien sijoittamisesta Eurooppaan on kevään ja alkukesän aikana saatu osin ristiriitaista tietoa.

Trump kertoi vappuna vetävänsä Saksasta joukkoja, ja Politico-lehden mukaan Yhdysvallat todennäköisesti peruu Tomahawk-ohjusten sijoittamisen Saksaan Venäjän vastatoimien pelossa.

Toisaalta Trump on lupaillut lisää joukkoja Puolaan. Samaan aikaan Yhdysvallat on käynyt Financial Timesin mukaan juuri Puolan kanssa alustavia keskusteluja esimerkiksi amerikkalaisten ydinaseiden sijoittamisesta maahan.

Kaikesta huolimatta näyttää siltä, että Yhdysvaltojen vetäytymistä Euroopasta tapahtuu.

Eurooppalaisten johtajien ja diplomaattien haasteena on, että Natossa kuultavat virkamiestason viestit ja Yhdysvaltain puolustusministeriön teot saattavat toisinaan olla ristiriidassa sen kanssa, mitä presidentti on kulloinkin lupaillut.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb vakuutti taannoin STT:n haastattelussa näkevänsä huippukokouksessa ”enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia”.

Myös diplomaatit ovat toppuutelleet Trump-yllätyksen uhkaa. Toisaalta riskiä on pyritty selvästi ehkäisemään Haagin-huippukokouksesta tutuilla keinoilla: julkilausumasta odotetaan tiivistä, ja erimielisyyksiä siivotaan maton alle.

Suomi painottaa kulisseissa, ettei Naton pidä heikentää aiemmin sovittua – kuten kirjausta siitä, että Venäjä muodostaa pitkäkestoisen uhan liittokunnalle. Joskus diplomatiassa sekin riittää, ettei aiempaa kirjausta peruta.