Kesäkuu vai elokuu?

Energiajuomien ikäraja puhuttaa ysiluokkalaisia enemmän kuin koulujen loma-ajat.

Miten on
Teksti
Elina Järvinen
2 MIN

Opetusministeriö ehdottaa, että koulujen kesälomat alkaisivat kaksi viikkoa myöhemmin. Vastaavasti huhtikuussa pidettäisiin viikon loma. Matkailuala kannattaa ehdotusta, opettajien ammattijärjestö ei. Minttu Halin ja Nea Yrjänäinen aloittivat juuri ysiluokan Hatanpään koulussa Tampereella. Siirtäisittekö te loman kesäkuun puoliväliin?

Halin: ”Mä en siirtäisi, nykyinen systeemi toimii tosi hyvin. Ainakin mun olisi hankala keskittyä, kun kesäkuu alkaa, säät on jo lämpimät ja Särkänniemi auki, mutta itse jumittaa koulussa.”

Yrjänäinen: ”Jossain perusteltiin, että perheet voisivat olla enemmän yhdessä, kun vanhempien lomat on usein myöhemmin. Ymmärrän, mutta en silti siirtäisi.”

Ehdotusta on perusteltu myös sillä, että lomat mukailisivat enemmän eurooppalaista mallia. Olisiko se teille tärkeää?

Yrjänäinen: ”En ole kovin perehtynyt Euroopan malliin, mutta ei niin hirveästi liikuta, miten muualla on sitä lomaa.”

Olisiko viikon kevätloma tarpeen? Ministeriön mukaan se voisi auttaa jaksamaan.

Yrjänäinen: ”Mielellään ihan suoraan jätetään se pois. Viikon pätkäloma pistäisi enemmänkin rytmejä sekaisin.”

Halin: ”Keväällä on kaikkia pyhäpäiviä ja tulee pientä taukoa muutenkin. Oon aina tykännyt siitä, että kesäloma on selvästi pidempi kuin muut lomat. Pääsee pitkäksi aikaa pois koulusta ja saa kunnolla palautua.”

Puhuttaako ministeriön esitys kaveripiiriänne?

Yrjänäinen: ”Siis on se vähän puhuttanut. Ihmiset on sitä mieltä, että ei siirretä kesälomaa.”

Onko jokin muu asia puhuttanut enemmän?

Halin: ”No ehkä energiajuomien ikäraja. Jos tulee laki, että alle 16-vuotiaat ei saa ostaa, me ei voida esimerkiksi järjestää megismarssia ysin jälkeen. Kun on ollut se perinne, että päättäreinä mennään jonossa kauppaan ja ostetaan Megaforce-energiajuomat. Se jäisi sitten, kun kaikki ei ole täyttäneet kuuttatoista.”

Yrjänäinen: ”Tämä viidentoista vuoden ikäsuositus on toiminut ihan hyvin. Ja sekin, kun meillä ei kouluun saa ottaa mitään energiajuomia.”