Millaisia olisivat paluukeskukset?

Euroopan maiden viranomaiset saavat uusia valtuuksia laittomasti maassa olevien ihmisten säilöönottamiseksi, pidättämiseksi ja karkottamiseksi. Maat saavat myös alkaa perustaa EU:n ulkopuolelle omia tai yhteisiä keskuksia, jonne palautuspäätöksen saaneet ihmiset voidaan lennättää odottamaan palauttamista.

Euroopan parlamentti ja jäsenmaiden ministerit pääsivät asiasta sopuun maanantai-iltana.

Tulos on hallituksen neuvottelutavoitteiden mukainen, sanoo erityisasiantuntija Emma Rimmanen sisäministeriöstä.

”Asetus tehostaa ja nopeuttaa palautuspolitiikkaa, tuo sinne uusia velvollisuuksia näille henkilöille, jotka ovat saaneet palautuspäätöksen ja tuo lisää vaihtoehtoja siihen, mihin henkilö voidaan palauttaa.”

Suomi palautti viime vuonna 36 prosenttia palautuspäätöksen saaneista. Se on yli EU:n keskiarvon, joka on 28 prosenttia.

Sisäministeriön tietojen mukaan Suomessa tällä hetkellä 670 ihmistä odottaa maastapoistamista. 530 henkilöä on merkitty kadonneeksi ennen kuin heidän palautuspäätöksensa on saatu pantua toimeen.

Maassa laittomasti olevien tarkkaa määrää on kuitenkin vaikea arvioida muun muassa siksi, että Schengen-alueen sisärajoilla ei tehdä rajatarkastuksia.

Kevään aikana Suomen hallitus on keskustellut muiden Pohjoismaiden kanssa paluukeskusten perustamisesta. Sisäministeri Mari Rantanen sanoi maaliskuussa Iltalehdelle, että maat ovat yksimielisiä siitä, että keskus tarvitaan. 

Toistaiseksi maat ovat kuitenkin vasta kartoittaneet, onko niillä samankaltaisia tavoitteita ja määränpäitä, toisivatko EU:n ulkopuolelle perustettavat keskukset niille lisäarvoa, ja kannattaako asiaa edistää yhdessä.

Sitä, aiotaanko yhteinen paluukeskus perustaa, ei ole vielä päätetty.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet EU:n uutta paluuasetusta, joka merkitsee jyrkkää käännettä unionin turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikassa.

Järjestöt ovat verranneet viranomaisten uusia valtuuksia Yhdysvaltain maahanmuuttovirasto ICE:n toimiin ja varoittaneet, että EU:n ulkopuoliset keskukset altistavat niihin joutuneet vainolle ja kidutukselle.

Paluuasetuksen mukaan palautuspäätöksen saaneita ihmisiä saa lähettää vain sellaisiin maihin, jotka noudattavat kansainvälisiä ihmisoikeuksia ja palautuskiellon periaatetta.

Vielä on epäselvää, millaisia keskuksista käytännössä tulisi ja mihin niitä voisi perustaa. 

Tähän mennessä Euroopan maista ainoastaan Italia on tehnyt paluusopimuksen EU:n rajojen ulkopuolelle.

Sen keskuksia Albaniassa valvovat Italian viranomaiset, niissä noudatetaan Italian lakeja ja niissä työskentelee italialainen henkilökunta. Italia myös maksaa kaikki kustannukset.
Toistaiseksi keskusten toiminta on jäissä, sillä niillä on Italiassa laillisia ongelmia. Maan hallitus kuitenkin uskoo, että uusi asetus auttaa niiden ratkaisemisessa.

Italian Albania-malli on yksi vaihtoehto, jota tutkitaan, jos Suomen suunnitelmat joskus etenevät konkretiaan saakka, Rimmanen sanoo.

Onko Suomella kantaa tai ottaako paluuasetus kantaa siihen, minkä maan lakia mahdollisessa EU:n ulkopuolisessa paluukeskuksessa tulisi noudattaa?

”Asetus ei ota siihen kantaa, eikä siitä ole vielä keskusteltu.”

Minkä maan viranomaiset valvovat usean maan yhteisen keskuksen toimintaa?

”Asetuksen mukaan pitää perustaa riippumaton valvontamekanismi, jolla sopimuksen tosiasiallista soveltamista valvotaan. Sitä ei ole tarkemmin määritelty, mutta esimerkiksi Suomessa yhdenvertaisuusvaltuutettu valvoo maastapoistamisen täytäntöönpanoa. EU-tasolla Frontexilla eli raja- ja merivartiostovirastolla on valvojien reservi. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole vielä tiedossa, mikä taho toimisi valvojana mahdollisesti perustettavassa keskuksessa.”

Mistä maasta tulisi henkilökunta tällaiseen keskukseen?

”Sitäkään ei ole päätetty, eikä siitäkään säädetä asetuksessa.”

Entä onko arvioitu paluukeskusten kustannuksia?

”Ei ole vielä päästy niin pitkälle.”

Paluukeskuksen tarkoitus ei ole, että sinne lähetettäisiin kaikki palautettavat. Ensisijainen tavoite on edelleen se, että paluupäätöksen saaneet lähtevät vapaaehtoisesti, Rimmanen sanoo.

Viranomaisten tekemän pakkopalautuksenkin lähtökohta on toimittaa ihminen kotimaahansa, ei EU:n ulkopuoliseen keskukseen.

On kuitenkin ”tiettyjä kolmansia maita”, joihin palautukset eivät tällä hetkellä onnistu. Niiden kohdalla paluukeskus voisi olla ”jonkinlainen lisätyökalu”, joka voisi myös kannustaa laittomasti oleskelevia palaamaan vapaaehtoisesti.

”Sekin on selvittelyssä oleva asia, onnistuisiko palautus sitten paluukeskuksen kautta, jos se ei onnistu suoraan Suomesta.”

”Tai sitten paluukeskuksessa on myös se mahdollisuus, että jos kolmas maa haluaa, se voi myöntää palautetuille henkilöille luvan jäädä omalle alueelleen.”

Silloin paluukeskusta ei tosin edes tarvita. Palautettavat voisi lähettää suoraan kolmanteen maahan, johon he voisivat joko jäädä tai jatkaa eteenpäin.

EU:n uusi paluuasetus menee seuraavaksi Euroopan parlamentin ja jäsenmaiden hyväksyttäväksi. Sen jälkeen laki astuu voimaan asteittain.

Paluukeskusten perustamisesta tulee mahdollista välittömästi, todennäköisesti jo ensi syksynä. Muilta osin asetuksella on vuoden siirtymäaika.