Koulun päättäjäiset

Juhlan päätteeksi jotkut kyläläisistä kävivät laskemassa lipun puolitankoon. Osa piti sitä mauttomana, toiset ymmärsivät.

Kesäkuinen lauan­tai oli aurinkoinen. Punai­set ja vaa­leanpunaiset tulppaanit olivat auenneet. Pihassa oli pitkiä pöytiä, joiden ääressä ruokailtiin ja nautittiin kakkukahvit.

Röntysen Kauko, tuttavallisemmin Kake, piti liikuntasalissa puheen. Puolapuihin oli ripustettu vanhoja opetustauluja. Kake muisteli omia kouluaikojaan 1950-luvun lopulta. Ei meillä ollut näin hienoa, hän sanoi. Ulkovessat ja sellaista.

Pieni sali oli tupaten täynnä. Satakunta kyläläistä oli kokoontunut jättämään jäähyväisiä kyläkoululle. Vieraista monilla oli jo ikää, kuten vuonna 1938 valmistuneella koulullakin.

Nyt, kesällä 2025, Kerkonjoen koululla juhlittiin viimeistä kertaa. Ilmassa oli hautajaisten tuntua.

Talonmies Rytkönen sulki oven viimeisenä.

Kaikki kyläläiset eivät halunneet osallistua juhlaan. Tuntui liian katkeralta.

Rautalammin kunta oli lakkauttanut viimeisen kyläkoulunsa.

Se oli Kerkonkosken kylälle kova isku.

Auton ikkunasta ehtii huomata, miten kaunis koski on.

Sitten onkin jo ajanut kylän ohi. On taas ”keskellä ei mittään”. Se on Kerkonkosken kylän slogan. Alue kuuluu Rautalammin kuntaan, matkaa kirkonkylälle on parikymmentä kilometriä. Pohjois-Savon järviseudulla on vihreää mutta vielä kevään koleutta.

Kerkonkosken kylä on rykelmä kosken ympärille rakennettuja taloja. Kauppa vielä on. Nykyinen kauppias Juha-Ville Hämäläinen osti sen vuosi sitten. Kännissä, hän sanoo. Muita ostajia ei ilmoittautunut, ja kyläkauppa piti pelastaa. Hämäläinen otti pari kaljaa alle ja teki tarjouksen.

”Kuka hullu nyt selvin päin kyläkaupan ostaa.”

Kesäisin kauppa käy ihan hyvin, kun kylä täyttyy mökkiläisistä. Talvet ovat kitkuttelua. Mutta ei kylä voi olla ilman kauppaa, Hämäläinen ajatteli. Se on paikallisten eläkeläisten olohuone.

Kun he olivat nuoria, kylällä oli muutakin: kolme kauppaa, posti, baari ja molemmat pankit.

Ja koulu.

Lapsia kulki kylällä aivan viime vuosiin saakka. Kaupan pihasta näkyy Seurala, kylätalo. Sen pihalla on jalkapallokenttä ja jääkaukalokin.

Kyläläiset järjestivät pitkään harrastustoimintaa lapsille. Viime keväänäkin Seuralan kentällä yritettiin järjestää yleisurheilukisat.

Lapsia ei kuitenkaan tullut montaa. Tänä keväänä kisoja ei enää järjestetty.

Vielä vuosi sitten Juho Pahajoki oli Kerkonjoen koulun rehtori.

Nyt hän ei ole käynyt koululla lähes vuoteen, viimeksi jäähyväisjuhlassa.

Funkkistalo seisoo tyhjän pihan keskellä. Kiviseinän väri muistuttaa vaaleaa aprikoosia. Sinne tänne asetellut pyöreät ikkunat ja kapeat suorakulmion muotoiset ikkunat sisäänkäynnin nurkalla tekevät talosta persoonallisen.

Koulun katolle on juuttunut sininen pallo. Hiekkakentän viereisessä metsässä näkyy vielä maja.

Pahajoen mieleen tulevat ensimmäisenä kevättalven aamut, auringonnousut koululla. On tämäkin vuodenaika tunteikas. Lehdet puhkeavat, vähän jo kukkii, kevätjuhlat lähestyvät.

Toukokuun aurinko paistaa kauniisti liikuntasaliin. Pahajoki on täällä kuin kotonaan.

Koulussa kaikki näyttää uudelta, kuin vastamaalatulta. Presidenttien kuvat ovat rivissä valkoisen lokerikon päällä. Ikkunoissa roikkuvat siistit Marimekon verhot.

Kun Pahajoki aloitti koululla englanninopettajana vuonna 2014, oppilasmäärä oli vastikään pudonnut alle viidenkymmenen. Se on täysin elinkelpoisen kyläkoulun koko, hän ajattelee edelleen.

Rautalampi halusi panostaa kouluihin. Lukio ja kirkonkylän koulu oli remontoitu, joten miksei kyläkoulukin. Se oli odottanut remonttia vuosikausia, ja työ aloitettiin vuonna 2017.

Ennusteet oppilasmääristä eivät näyttäneet liian synkiltä. Tai sitten tilastoja haluttiin lukea optimistisesti. Vuonna 2011 vauvoja oli syntynyt poikkeuksellisen vähän edellisvuosiin verrattuna. Sen jälkeen oli taas hiukan parempia vuosia. Kuviteltiinko, että yksittäinen huono vuosi oli ollut poikkeus?

Remontista tuli varsin perusteellinen. Matkan varrella tuli myös hiukan lisäkustannuksia, kun välipohjista löytyi eloperäistä materiaalia. Sisäilman turvaamiseksi se poistettiin.

Kunta käytti kyläkoulun remonttiin 2,5 miljoonaa euroa.

Kun oppilaat vuonna 2018 palasivat evakkovuoden jälkeen takaisin Kerkolle, heitä olikin yhtäkkiä vähemmän. Kylältä oli muuttanut väkeä pois.

Pienessä koulussa parillakin perheellä on merkitystä, Pahajoki sanoo.

Kun ensimmäinen lakkautusuhka tuli keväällä 2022, Pahajoki puolusti kouluaan paikallislehdessä: Inhimillisen kokoiset lähikoulut ovat kunnillemme myyntivaltti.

Mutta totta oli, että luvut näyttivät hurjilta.

Viidessätoista vuodessa vauvojen määrä oli pudonnut lähes 80 prosentilla. Vuonna 2005 kunnassa oli syntynyt 49 vauvaa, vuonna 2020 enää 10. Jo valmiiksi laskevat oppilasmäärät tulisivat romahtamaan.

Kuntalaisille yritettiin painottaa isompaan kouluun siirtymisen hyötyjä. Rautalammin kirkonkylällä oli selvästi isompi, yli parinsadan oppilaan koulu. Siellä oppilashuolto olisi helpompi toteuttaa ja oppilaat saisivat helpommin asianmukaista tukea.

Vastustus oli kuitenkin voimakasta, ja koulu sai pari vuotta lisäaikaa.

Ajatus oli, että suunta voitaisiin vielä kääntää. Oli käynnistetty hanke, jolla kylän vetovoimaa pyrittiin parantamaan. Syntyi tapahtumia: venetsialaiset, iltapilkki, saunamaraton.

Hanke menestyikin. Saatiin palkinto Maaseutugaalassa, menestyttiin Vuoden kylä -kilpailussa.

Mutta vauvoja ei juuri syntynyt.

Pian rehtorikin käänsi kelkkansa. Pahajoki oli nimitetty nyt Rautalammin molem­pien koulujen rehtoriksi, ja hän kulki koulujen väliä joka viikko.

Säästöpaineen vuoksi tilanne oli äitynyt siihen, että isommassa koulussa päädyttiin yhdysluokkaan. Oppilasmäärä ei olisi siihen pakottanut, mutta niin säästettiin yhden opettajan palkka.

Silloin Pahajoki ymmärsi, ettei asetelmassa ollut mitään järkeä. Ratkaisuja oli tehtävä.

Sivistysjohtaja Vänttinen sen tiivisti: Joko lapsia kuljetetaan Kerkolta kirkolle tai kirkolta Kerkolle.

Vuonna 2013 Rautalammilta kuskattiin kirkkovene Töölönlahdelle.

Kunta järjesti Helsingissä viikon pituisen kampanjan, jolla pyrittiin houkuttelemaan entisiä tai uusia asukkaita pääkaupunkiseudulta. Kunnianhimoinen tavoite oli kuusinkertaistaa asukasluku 20 000:een vuoteen 2020 mennessä.

Toisin kävi. Asukkaiden määrä on laskenut noin 500:lla ja alle 15-vuotiaiden osuus vähentynyt.

Juuri Rautalammin kaltaisista paikoista lakkautetaan kaikkein eniten kouluja. Alle 4 000 asukkaan kunnista maaseudulla.

Koko maassa alle 50 oppilaan peruskouluista neljä viidestä on lopettanut 2000-luvun aikana.

Valtio kannustaa nyt tekemään kuntarajat ylittävää yhteistyötä perusopetuksen järjestämisessä. Kunnat saivat tänä keväänä hakea siihen tukeakin opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Omasta kyläkoulusta luopuminen on kuitenkin lohduton dilemma. Jos koulu lakkautetaan, se sinetöi kylän kohtalon. Uusia lapsiperheitä ei enää saada. Kukaan ei muuta kylään, jossa lapsille ei ole koulua. Harva tosin muuttaa, vaikka koulu olisikin.

Kun koulu lakkautetaan, ihmisiä alkaa muuttaa pois. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen raportissa se näkyi näin: kun koulu oli lakkautettu 2000-luvulla, se näkyi poismuuttojen määrässä vielä 2010-luvulla.

Myös työllisyys heikkenee ja työpaikkoja on vähemmän. Tosin tämä kehitys leimasi kouluja lakkauttaneita kuntia jo ennen koulun lakkauttamispäätöstä.

Raportissa korostetaan, että päätösten seuraukset ovat hyvin tapauskohtaisia. Siksi analyysin perusteella ei voida sanoa, onko kouluverkon supistaminen oikea vai väärä toimi.

Mutta selvää on, että koulun lakkauttaminen on osa supistumisen noidankehää. Pahimmillaan se heikentää kunnan vaikeaa tilannetta entisestään sekä lisää kunnan sisäistä alueiden eriytymistä.

Koulun lakkauttamisesta ei välttämättä saada suoranaisia säästöjä, tai säästöt ovat pienempiä kuin etukäteen on arvioitu. Yleensä oppilaskohtaiset menot ja koulukuljetusten kustannukset kasvavat.

Rautalammilla perusopetuksen toimintakulut ovat laskeneet. Mutta samalla myös valtionosuuksien määrä on vähentynyt.

Kun Kerkonjoen koulu lakkautettiin, moni oppilaista siirtyi toisen kunnan kouluun. Kaikki eivät halunneetkaan kirkonkylän kouluun. Siksi valtionosuuksia siirtyi naapurikunnalle.

Lisäksi kaksi perhettä muutti pois kokonaan. Yhdessä oli kolme, toisessa kaksi lasta.

Molemmat perheet olivat muuttaneet Kerkonkoskelle nimenomaan kyläkoulun perässä. Yhdet ehtivät asua kunnassa kuusi vuotta, toiset vain pari.

Sitten he muuttivat tahoilleen, toisten kyläkoulujen perässä.

Kerkonjoen koulun elinkaaren aikana koko Suomi muuttui.

Koulu valmistui juuri ennen sotia. Sotien jälkeen alkoi hulina: kun suuret ikäluokat syntyivät, kouluja tarvittiin lisää. 1950-luvun lopussa kansakoulujen määrä oli enimmillään, peräti 6 500.

Kerkolla kouluun kuljettiin useimmiten kävellen, hiihtäen tai hevosella. Mukaan pakattiin eväät: maitoa ja leipää. Silloin tällöin koulukirjoja jouduttiin kuivaamaan, kun lasinen maitopullo särkyi laukkuun leikkien lomassa.

Myös Kerkonkosken kulta-aika oli 1960- luvulla. Niin moni kyläläinen sanoo.

Se ei ole ihme: Suomessa lasten lukumäärä oli huipussaan vuonna 1962. Lapsia oli tuolloin jopa kolmasosa väestöstä.

1960- ja 1970-luvuilla oppilasmäärä alkoi vähentyä. Pieniä, yhden tai kahden opettajan kansakouluja alkoi hävitä.

Yhä useampi siirtyi oppikouluun jo varhain, joten kylien omiin kansakouluihin jäi vähemmän lapsia. Ikäluokatkin pienenivät.

Sitten oli maantieteellinen muutos. Kaupungistuminen veti suomalaiset pois maaseudulta.

Ensimmäisen koulujen lakkautusaallon myötä 6 500 kansakoulun tilalle tuli 4 500 peruskoulua.

Vielä 1980-luvulla Kerkonjoen koulu ei kuitenkaan ollut mikään poikkeus. Rautalampi oli täynnä kyläkouluja.

Hetken Kerkolla jopa hyödyttiin koulujen lakkauttamisista. Kun pari muuta kyläkoulua suljettiin, oppilaat siirrettiin Kerkolle.

Jo vuonna 1989 koulun rehtori alkoi pohtia remonttia, kun oppilaitakin tuli lisää.

Lopulta suurempi remontti saatiin vasta lähes 30 vuotta myöhemmin. Silloin koululla oli elinaikaa enää kuusi vuotta.

Kun Kerkonjoen koulun lakkauttamisesta päätettiin, maanviljelijä Pekka Markkanen teki valituksen.

Hän oli vastustanut lastensa koulun lakkauttamista hanakasti. Ollut yhteydessä sivistyslautakuntaan, kunnanjohtajaan ja kunnanvaltuutettuihin. Vedonnut kylän elinvoimaan ja muistuttanut koulun remonttiin käytetyistä rahoista. Ihmetellyt, miten koulun lakkauttamisesta voitiin päättää taloustilanteeseen vedoten, vaikka Kuntalaskennan toimittamissa talouslaskelmissa oli selkeitä virheitä.

Valitus kuitenkin hylättiin. Itä-Suomen hallinto-oikeus katsoi, että valmistelu tehtiin riittävin tiedoin. Vaikka talouslaskelmissa oli epätarkkuuksia, taloudelliset perustelut olivat päteviä.

Myös kuntalaisia oli oikeuden mukaan kuultu riittävästi, vaikka moni oli kokenut kuulemisen näennäiseksi. Mutta totta oli, että heitä oli kuultu, useampaan otteeseen.

Markkanen ei ollut ainut, joka olisi halunnut säilyttää koulun. Koulun lakkauttamista puolsi 13 kunnanvaltuutettua, vastusti 7.

Vastustajat perustelivat koulun säilyttämistä muun muassa lapsen edulla. Se on yleisimpiä kyläkoulujen puolustajien argumentteja.

Viranhaltijoilla on usein erilainen näkemys. Liian pienet yksiköt nähdään haavoittuvaisina.

Opettajilta vaaditaan monenlaista venymistä, eikä lapsen tasa-arvoinen oikeus monipuoliseen opetustarjontaan toteudu.

Jos lähikoulu lakkaa, koulumatkat venyvät. Se on lapsille väsyttävää ja voi rajoittaa harrastusmahdollisuuksia.

Toisaalta monelle koulukyyti on kavereiden kanssa vietettyä aikaa. Kyselytutkimusten mukaan se on erityisesti syrjäseuduilla asuville nuorille tärkeä sosiaalinen hetki päivässä.

Pekka Markkanen olisi voinut vielä valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Siihen hän ei kuitenkaan lähtenyt. Hän ymmärsi, että valitus tuskin muuttaisi mitään.

Myös hänen lapsensa oli jo siirretty naapurikunnan kouluun. Siitä alkoi positiivinen käänne.

Lapset viihtyivät ehkä yllättävänkin hyvin, hän sanoo. Sopeutuivat nopeasti, saivat uusia kavereita.

”Siinä vaiheessa minä aattelin, että jos Kerkon koulu avattaisiin uuelleen, niin ei myö voia ennää lapsia laittaa sinne takaisin, kun ne nyt tykkää olla tuolla.”

Tunne oli kaksijakoinen. Kylän kannalta Markkanen olisi toivonut, että koulu jatkuu.

”Mutta jos puhtaasti aattelis lapsen parasta niin on sanottava, että tässä tapauksessa lapset voitti. Voitti ehottomasti.”

Joka kerta kun koulu lakkaa, kriisi on paikallinen. Omat lapset vaihtavat koulua, oma kylä kuihtuu, oman kunnan talous on pelastettava.

Paikallinen kriisi tapahtuu kuitenkin ympäri Suomea. 1990-luvun lamasta alkaen peruskouluja on lakkautettu keskimäärin 80 vuodessa.

On oikeastaan huolestuttavaa, ettei kouluverkkokeskustelua juuri käydä koko maan tasolla. Niin sanoo koulutussosiologian professori Janne Varjo Helsingin yliopistosta.

Hänestä kunnat on jätetty omilleen.

Soteuudistuksen myötä kuntien talouden rakenne muuttui. Ennen sotepalvelut olivat suurin menoerä, mutta ne siirtyivät pois kuntien harteilta.

Varjo teki tuolloin ennustuksen. Positiivinen näkemys oli, että perusopetus voisi vihdoin saada ansaitsemansa aseman kunnan palveluiden keskiössä. Tai sitten kävisi niin, että peruskoulu nähdään säästökohteena.

Yhä useammassa kunnassa peruskoulu on nyt selvästi suurin menoerä. Kunta ikääntyy, verotulot pienenevät, lapsien määrä vähenee ja siten myös valtionosuudet kunnalle. Oppilaskohtaiset menoerät vaihtelevat valtavasti. Siinä missä isossa kaupungissa yhteen oppilaaseen kuluu alle 9 000 euroa, sama luku voi maaseudulla olla yli 30 000 euroa.

Usein kouluista kyllä haluttaisiin pitää kiinni. Siinä on jotain ”kunnalliseen identiteettipolitiikkaan” liittyvää, kuten Varjo sanoo. Peruskoulua pidetään itsenäisen kunnan kivijalkana.

Mutta lain mukaan kunnan budjetti ei saa olla alijäämäinen kolmena peräkkäisenä vuonna. Muutoin valtiovarainministeriö puuttuu peliin.

Kouluja katoaa, koska on pakko säästää.

Peruskouluja on nyt noin 1 900. Se on suunnilleen yhtä paljon kuin kansakouluja oli vuonna 1900. Siis Suomessa, jossa oppivelvollisuudesta ei ollut vielä tietoa, ja väkiluku oli alle puolet nykyisestä.

Kuntaliiton mukaan Suomessa on 139 kuntaa, joissa oppilasmäärät vähenevät jo niin paljon, että edes syntyvyyden lievä kasvu ei riittäisi elvyttämään koululaisikäluokkia. Yksi niistä on Rautalampi.

Tapahtunut muutos on historiallisesti täysin poikkeuksellinen, Varjo sanoo. Mutta lisää heti perään: tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa vielä suuremmalle mullistukselle.

Ennusteiden mukaan Uusimaa on ainoa maakunta, jossa kouluikäisten määrä ei laske.

Seitsemän vuoden aikana tapahtuva muutos on valtava. Vuosien 2024–2031 välillä koululaisten määrä putoaa lähes 100 000:lla.

Niin suurta laskua koululaisten määrässä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut.

Kerkon kylällä oli ensimmäinen koulu jo ennen nälkävuosia, vaikka maaseuduilla käytiin vielä pääsääntöisesti kiertokoulua. Opettajat kiersivät kylästä toiseen.

Nyt Rautalammille kaavaillaan uudenlaista kiertokoulua. Jotain on pakko tehdä, sillä oppilasmäärät pienenevät myös jäljelle jääneessä koulussa.

Suunnittelua varten on saatu Opetushallitukselta rahoituskin. HUPA-hankkeen nimi tulee sanoista Huomisen Peruskoulu Alueellisesti.

Rehtori Pahajoki ja sivistysjohtaja Vänttinen työstävät mallia, jossa lähikunnat tekevät yhteistyötä. Ratkaisu on ”monipaikkainen yhteisopettajuus”.

Se tarkoittaa, että paikan päällä on aina oma opettaja. Joihinkin oppiaineisiin opetus voidaan kuitenkin saada etäopetuksena.

Jos vaikkapa omaa historian opettajaa ei koulussa ole, voidaan historiantunnit saada etänä naapurikunnan koulusta. Oma opettaja on kuitenkin paikan päällä mukana tukemassa ja ohjaamassa, vaikkei hänellä itsellään ole pätevyyttä historian opettamiseen.

Tarkoitus on, että malli hiotaan ensi keväänä valmiiksi. Ehkä sen kokeilemiseen voitaisiin saada ministeriöstä lupa jo ensi vuoden syksynä.

Konseptilla on tietysti oma lyhenteensä, UKK. Sillä ei ole mitään tekemistä presidentti Kekkosen kanssa. Lyhenne tulee sanoista uusi kiertokoulu.

Tällä kertaa opettajien ei tarvitsisi kiertää kunnasta toiseen. Riittää, kun etäyh­teys avataan.