Heppoisia säästölistoja

Kun eduskuntapuolueet sopivat uusista finanssipoliittisista säännöistä eli niin kutsutusta velkajarrusta viime vuoden loppupuolella, povasi moni kansanedustaja poliittisen keskustelun muuttuvan.

Eduskunnan valtiosalissa järjestetyissä tiedotustilaisuuksissa poliitikot visioivat, että velkajarru voisi jopa parantaa ennen eduskuntavaaleja käytävää talouspoliittista debattia. Kun kaikki vasemmistoliittoa lukuun ottamatta ovat sitoutuneita samaan sopeutusurakkaan, voitaisiin energia käyttää konkreettisesti siitä vääntämiseen, mistä on leikattava ja mitä veroja korotettava.

Euromääräinen tarve on kaikkien tiedossa, eikä siitä tarvitse siksi väitellä.

Kahdeksan eduskuntapuoluetta sopi helmikuussa, että uusista säännöistä aiheutuva sopeutustarve seuraavalla vaalikaudella on alustavasti 8–11 miljardia euroa. Summa tarkentuu vielä loppuvuoden neuvotteluissa uusien ennusteiden pohjalta.

Osin velkajarrun vuoksi vaalikeskustelu näyttää käynnistyneen erityisen hyvissä ajoin.

Tämä oli nähtävissä jo alkuvuodesta, kun isompien puolueiden edustajat keskustelivat toimittajien kanssa. Poliitikoilla on varmasti aidosti halua ratkoa julkisen talouden haasteita, mutta yhtä lailla niillä on halua tehdä politiikkaa ja näpäyttää kilpailijoita.

Helmikuussa kokoomuslaiset myhäilivät, kuinka finanssipoliittinen sopu pakottaa Sdp:n julkistamaan uskottavan säästölistan ennen vaaleja. Demarit taas rupattelivat tyytyväisinä, kuinka kokoomuksenkin olisi pakko nyt esittää veronkorotuksia.

Toukokuuhun mennessä talouspoliittinen keskustelu näyttää muuttuneen kuittailuksi ja huudoksi siitä, missä viipyvät kenenkin listat ja kuinka uskottavia ne eri tahojen mielestä ovat.

Kun Sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtman hahmotteli joitakin säästöjä Ilta-Sanomien taannoisessa haastattelussa ja kertoi puolueen julkaisevan tarkan talousohjelmansa vuodenvaihteessa, älähdettiin kokoomuksesta välittömästi.

”Lindtman on jo pitkään luvannut kertoa, mistä [Sdp] olisi valmis leikkaamaan ja miten puolue tasapainottaisi Suomen talouden. Joka kerta vastaus on sama: palataan asiaan myöhemmin”, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja parlamentaarisen finanssipoliittisen ryhmän puheenjohtaja Ville Valkonen (kok) piikitteli.

Demareiden puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi vastasi välittömästi ja kutsui Valkosen kritiikkiä ”noloksi”.

”Kokoomuksen Valkonen hurskastelee sillä, että velkajarrusta ei voi lipsua. Vain hetki sen jälkeen, kun puolueen tavoiteohjelmassa on linjattu tavoitteeksi miljardien eurojen aukkojen tekeminen veropohjaan. Valkosella taisi tulla hätä, kun kansalle alkoi valkenemaan, että se on juuri kokoomus, joka on ensimmäisenä itse lipeämässä puolueiden välisestä velkajarrusovusta”, Näkkäläjärvi sanoi.

Puoluesihteeri viittasi ilmeisesti pääministeripuolueen tavoiteohjelmaluonnoksesta löytyviin esityksiin, kuten perintöveron poistoon, työn verotuksen keventämiseen kaikissa tuloluokissa ja yleiseen tavoitteeseen kokonaisveroasteen laskemisesta.

On melko todennäköistä, että jos puolueiden tarkempia listoja koskaan kuullaan, tapahtuu se pikemminkin ensi kuin tämän vuoden puolella. Tähän on ainakin kaksi yksinkertaista syytä.

Näistä ensimmäinen on jo aiemmin mainittu: Ensi vaalikauden sopeutustavoitetta tarkennetaan yhdessä finanssipoliittisessa työryhmässä vielä loppuvuodesta. 8–11 miljardin euron tavoitteen on useaan otteeseen kerrottu olevan alustava ja ”useasti tarkentuva”.

Toinen syy on valtiovarainministeriö. Se julkaisee lokakuussa meno-, vero- ja rakennekartoitukset, eli käytännössä laajat asiantuntijakatsaukset siitä, mistä säästöjä voisi ylipäänsä hakea. Ne sisältävät tuoreimpia arvioita ja lukuja, joiden varaan puolueiden on helppo nojata.

Se, kuinka tarkkoja veronkorotus- tai menoleikkauslistoja tämänkään jälkeen todellisuudessa kuullaan, on vielä epäselvää. Puolueet moittivat toisiaan, mutta myös kyttäävät kilpailijoitaan. Jos nuo eivät paljasta pahanmakuista vaihtoehtoaan kokonaisuudessaan, miksi me tekisimme niin?

Poliitikot tuntevat myös kansalaisten ajattelun. Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tuoreiden kyselytutkimusten mukaan suomalaiset pitävät velkajarrua tarpeellisena, mutta toisaalta vastustavat samaan aikaan useimpia julkisen talouden säästötoimia.

Velkajarrulle ja velkaantumisen taittamiselle on siis teoriassa tukea, käytännön toimien tasolla vähemmän. Siksi on helpompaa puhua yleisestä sitoutumisesta julkisen talouden tervehdyttämiseen kuin kertoa, miten se tehdään.

Jopa säästöhaarukan alapään eli noin kahdeksan miljardin euron sopeutukset tarkoittavat valtavaa urakkaa.

Kun Suomen Kuvalehti kävi aiemmin keväällä taustakeskusteluja aiheesta poliitikkojen kanssa, moni myönsi, että velkajarrun antama tehtävä ei välttämättä ole poliittisesti realistinen – ainakaan, mikäli se tulisi tehdä valtiovarainministeriön tiukimman tulkinnan mukaan.

Tällöin työkalupakissa ovat vain välittömästi vaikuttavat menoleikkaukset ja veronkorotukset, mutta ei erilaiset rakenteelliset uudistukset.

Politiikassa puhutaan usein nettosopeutuksesta, kun tarkoitetaan juuri tätä asiaa. Vaikka Petteri Orpon (kok) hallitus on tehnyt mittavan sopeutusurakan, on senkin nettosumma eri arvioista riippuen vain jossakin runsaan kolmen ja runsaan viiden miljardin euron välillä.

Poliitikot puhuisivat mieluummin uudistuksista.

Ilta-Sanomien haastattelussakin Lindtman nosti esiin julkisen sektorin tehostamisesta esimerkiksi ”tekoälyn hyödyntämisen, työntekijöiden paremman palkitsemisen sekä kuntien ja hyvinvointialueiden yhteiset hankinnat”.

Ne voivat olla kannatettavia toimia, mutta todennäköisesti niiden taloushyöty syntyy vasta pidemmällä ajalla.

Monet johtavat virkamiehet arvioivat, että erilaisten uudistusten valmistelu vaatii aikaa, eivätkä niiden mahdollisesti synnyttämät säästöt ehdi toteutua hallituskauden aikana – toisin kuin finanssipoliittinen sääntely edellyttää.

Kansantaloushyötyä Sdp:n puheenjohtaja laskee myös siitä, mikäli kasvavista puolustuspanostuksista kulkisi enemmän hyötyä kotimaahan. Nämäkään eivät ole nettosopeutuksia.

Haastatteluissa mainitut konkreettiset säästöt muodostavat noin kahden miljardin euron kokonaisuuden. Suomen Kuvalehti on laskenut summan Sdp:n vaihtoehtobudjetin arvioista ja valtioneuvoston materiaalista.

Näitä toimia ovat muun muassa yhteisöveron alennuksen ja suurituloisten veronkevennysten peruminen, konsernien korkovähennysoikeuden rajaaminen, verovapaiden yhteisöjen lähdevero ja sijoitusvakuutuksien vero sekä säästöt Kela-korvauksista, kotihoidontuesta ja tuottamattomien maatilojen tuista.

Lisäksi Lindtman laskee, että hallituksen hankintalakiuudistuksen peruminen toisi satojen miljoonien säästöt.

Pääministeripuolueen puheenjohtaja Orpo ei ole vielä toistaiseksi esitellyt omaa ”listaansa”.

Lähimmäksi päästiin taannoin Ylen A-studiossa, jossa Orpo kohtasi Lindtmanin. Orpo kertoi, että kokoomus ”tulee esittämään oman yksityiskohtaisen vaihtoehtonsa hyvissä ajoin ennen vaaleja”.

Studiossa ”jotain kohteita” pääministerikin suostui nimeämään: indeksisidonnaisten menojen läpikäynti, byrokratian ja hallinnon tehostaminen sekä tekoälyn käyttöönotto ja julkisen sektorin edelleen tehostaminen sen avulla.

Indeksisidonnaisiin menoihin puuttuminen on aito säästötoimi. Merkittävä osa valtion budjetin menoista seuraa yleisen kustannustason nousua ja tuo siten kustannuksia vuosittain miljardiluokassa.

On kuitenkin epäselvää, haluaisiko kokoomuskaan jarruttaa kaikkia indeksejä – niihin kun on sidottu myös puolustusmenot, kuntien ja hyvinvointialueiden rahoitus ja esimerkiksi koulutuksen rahoitus.

Konkreettisten säästöjen esittelyssä pääministeripuolueen ja pääoppositiopuolueen puheenjohtajat jäävät siis kauaksi velkajarrun kahdeksan miljardin euron tavoitteesta. Samaan aikaan molempien puolueiden suunnilta on esitetty myös menolisäyksiä ja veronkevennyksiä, jotka veisivät tavoitteen täyttämisen entistä kauemmaksi.

Vaikeuskerrointa myös lisää, että yksikään puolue ei pääse toteuttamaan listaansa sellaisenaan – hallitusohjelma kun on lopulta monien kompromissi.

Tähän Suomen Kuvalehdelle taustaksi puhuneet poliitikotkin eittämättä aiemmin viittasivat, kun he pohtivat velkajarrutavoitteen realistisuutta.

Isot puolueet varovat myös esittämästä epäsuosittuja säästökeinoja. On kuvaavaa, että vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö pääsee Ilta-Sanomissa paljon lähemmäksi velkajarrutavoitetta kuin Lindtman tai Orpo.

Hän uskaltaa kaivaa esiin myös eläkkeet, uudet maksut liikenteeseen ja esimerkiksi fossiiliset polttoaineet.

Jos vaalikeskustelu jatkuu tällaisena, äänestäjä voi tehdä yksinkertaisen johtopäätöksen: joko velkajarruun on sitouduttu vain teoriassa eikä sitä oteta tosissaan – tai sen tavoitteen saavuttamiseksi tehtäviä keinoja ei jostakin syystä haluta kertoa kansalaisille ennen vaaleja.

Oikaisu 22.5.2026 klo 9.35: Jutun kohtaa hankintalaista on korjattu. Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, Lindtman arvioi Ilta-Sanomissa hankintalain perumisesta syntyvien säästöjen olevan joitakin satoja miljoonia euroja. Jutussa aiemmin mainittuun 1,5 miljardin euron kokonaisuuteen sisältyi myös muita toimia.