Kuinka suuri on tahdon voima

Antti Törmänen käy toista taisteluaan syöpää vastaan.

Palsanmäet taistelevat syöpää vastaan yhdessä.

2-vuotias Oiva taistelee harvinaisen aggressiivista syöpää vastaan.

Tällaiset lehtiotsikot kiinnostavat ihmisiä. Monia taistelupuhe kuitenkin häiritsee, jopa loukkaa. Myös niitä, jotka itse ovat sairastaneet syövän ja selvinneet hengissä.

”Syöpäpotilas ei taistele syöpää vastaan. Ne, jotka paranevat, eivät voita taistelua, eikä syöpään menehtyminen ole seurausta siitä, ettei olisi taistellut tarpeeksi”, kirjoittavat sosiologit Mari Toivanen ja Sirpa Wrede pamfletissaan Syöpäkapina.

Professori Hanna Meretoja ja tutkija, muusikko Astrid Joutseno (Swan) korostavat Helsingin Sanomien kirjoituksessaan, että sankaritarinoiden sijaan julkisuudessa tarvitaan tarinoita, jotka auttavat kohtaamaan hankalan todellisuuden, surun ja voimattomuuden tunteen.

”Ei ole taisteluvalmiudestamme kiinni, miten meidän käy.”

Vai voisiko omalla asennoitumisella sittenkin vaikuttaa kohtaloonsa?

Syyskuussa 1930 Notre Damen Pohjois-Amerikan sisarkunnan abbedissa antoi nunnaksi vihittäville nuorille naisille tehtävän. Yhdelle paperiliuskalle piti kirjoittaa omaelämäkerta.

Tekstit löytyivät kuusi vuosikymmentä myöhemmin, kun Kentuckyn yliopisto käynnisti ikääntymistutkimuksen, joka selvitti Alzheimerin tautiin ja kuolleisuuteen vaikuttavia syitä. 180 nunnaa luovutti silloin kirjoituksensa tutkimuskäyttöön.

Tutkijat jakoivat nunnat neljään ryhmään sen perusteella, kuinka paljon teksteissä esiintyi myönteisiä lauseita – tietämättä mitään heidän terveydestään. Hyvin myönteiseksi luokiteltiin muun muassa tällainen ajatus:

Jumala aloitti elämäni hyvin antamalla minulle mittaamattoman arvokkaan armon.

Nunnia seurattiin yhdeksän vuotta, jonka aikana 76 heistä kuoli. Kun menehtyneiden kirjoituksia ja heidän elinikäänsä peilattiin toisiinsa, ilmeni, että vähiten myönteiset olivat kuolleet keskimäärin 86,6 vuoden iässä, mutta myönteisimmät vasta 93,5-vuotiaina.

Nunnatutkimus on yksi positiivisen psykologian tutkimussuuntauksen klassikoista. Sen tuloksen merkitystä vahvistaa se, että tutkitut olivat niin samankaltaisia. Lapsettomia naisia, joiden koulutus, elämäntavat ja terveydenhuolto eivät juuri poikenneet toisistaan.

Mutta ei tutkimus aukoton ole.

Kuinka paljon parikymppisenä kirjoitettu lyhyt teksti lopulta kertoo ihmisestä? Entä näkivätkö jotkut nunnista elämänsä myönteisessä valossa siksi, että he olivat poikkeuksellisen vahvoja ja terveitä – ja elivätkö he samasta syystä kauemmin kuin muut?

Pienehkö otos ei taida kertoa lopullista totuutta siitä, miten henkinen hyvinvointi vaikuttaa ihmisen terveyteen ja elinaikaan.

Tarvitaan suuri otos. Sellaisen tarjoaa­ Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n Finriski-aineisto, johon on kerätty tietoja suomalaisten terveydestä ja elintavoista vuodesta 1972 saakka. Aikasarja on yksi väes­tötutkimuksen pisimmistä maailmassa.

Finriski on poikinut yli tuhat tieteellistä julkaisua, muun muassa BMJ Openissa vuonna 2020 julkaistun artikkelin eliniän pituuteen vaikuttavista tekijöistä.

Tutkimuksen kohteena oli yli 38 000 suomalaista. Heidän vastauksiaan terveyskyselyissä seurattiin vuodesta 1987 vuoteen 2007 ja kuolleisuutta vuoteen 2014 asti.

Tutkittaville esitettiin toistasataa kysymystä. Ne koskivat terveydentilaa, liikuntaa, ruokavaliota, tupakointia, alkoholinkäyttöä, unta, painoa, tapaturmia, tyytyväisyyttä elämään ja terveyspalvelujen käyttöä. Myös koulutus, tulot ja vanhempien sairaudet huomioitiin.

Kiinnostava yksityiskohta löytyy tutkimuksen liitteestä: saavutuksiinsa hyvin tyytyväisten elinikä oli noin kaksi vuotta pidempi kuin tyytymättömien mutta muilta ominaisuuksiltaan samanlaisten henkilöiden.

Henkisen hyvinvoinnin vaikutus elämän pituuteen voi olla suurempikin, sanoo artikkelin pääkirjoittaja, THL:n tutkimuspäällikkö Tommi Härkänen. Tyytyväinen ihminen voi arvioida kyselyssä terveydentilaansa aiheettoman suopeasti, jolloin itse tyytyväisyyden yhteys elinaikaan ei näy koko painollaan.

Toisaalta tutkimustuloksesta ei Härkäsen mukaan voi tehdä sellaista johtopäätöstä, että tyytymätön voisi pidentää elinaikaansa vain ryhtymällä hyvin tyytyväiseksi.

Ajattelun kääntäminen ei ole mutkatonta, minkä lisäksi pitkään jatkunut tyytymättömyys ja siihen liittyneet huonot elintavat ovat voineet vaurioittaa elimistöä pysyvästi.

Jos myönteisyys pidentää ikää, voisiko se myös parantaa syöpään sairastuneen mahdollisuuksia pysyä hengissä?

Ainakin kielteiset tunteet näyttäisivät heikentävän syöpäpotilaan ennustetta.

Depressiosta ja ahdistuneisuudesta kärsineillä potilailla oli noin viidenneksen suurempi riski kuolla syöpään tai johonkin muuhun syyhyn, ilmenee vuonna 2020 julkaistusta meta-analyysistä. Sen tehneet kiinalaistutkijat olivat käyneet läpi 51 tutkimusta eri puolilta maailmaa.

Analyysin tekijät muistuttivat, että tutkimukset poikkesivat huomattavasti toisistaan, ja kehottivat suhtautumaan tulokseensa varovaisuudella. Toisaalta he pitivät havaitsemaansa yhteyttä ”merkitsevänä”.

Myös arkijärjellä on helppo ymmärtää, että masentuneen syöpäpotilaan on muita vaikeampi noudattaa terveellisiä elintapoja, mikä vuorostaan voi lyhentää elinikää.

Sen sijaan näyttö myönteisyyden hyödyistä syöpää sairastavalle on vähemmän selkeä.

British Medical Journalissa julkaistiin vuosituhannen alussa meta-analyyysi mielenhallinnan yhteydestä syövästä selviytymiseen ja taudin uusiutumiseen. Potilaan taistelutahtoa oli mitattu kymmenessä tutkimuksessa, mutta yleensä siitä ei ollut havaittavaa apua.

Syöpää sairastavan ei tulisi tuntea painetta kokeilla psykologisia selviytymiskeinoja, oli analyysin johtopäätös.

Vuonna 2023 ranskalaisen psykologin Sullivan Fontessen tutkimusryhmä tuli kuitenkin aivan toisenlaiseen lopputulokseen, ja Fontesse teki sen tiettäväksi sosiaalisessa mediassa:

Olemme erittäin iloisia siitä, että artikkelimme ”Happy thus survivor?” positiivisten tunteiden merkityksestä syöpäpotilaiden selviytymisessä on julkaistu Psycho-Oncology-lehdessä! 🎉

🔎 Tässä meta-analyysissä tarkastelimme yli 3 000 tieteellistä artikkelia

📝 Tiukan valinnan jälkeen 24 tutkimusta täytti kriteerimme

💡 Ne osoittavat, että syöpäpotilaiden positiiviset tunteet ennustavat parempaa selviytymistä

Artikkelin mukaan myönteisyys olisi yhteydessä kymmenen prosenttia suurempaan todennäköisyyteen jäädä eloon.

Hyvinvointivalmentaja Aki Hintsan elämä mullistui Sveitsin Genevessä 6. heinäkuuta 2015. Hänen haimastaan oli löytynyt iso kasvain. Vastaavan diagnoosin saaneista on tilastojen mukaan viisi vuotta myöhemmin elossa enää muutama prosentti.

Hintsa perui loppuviikon menot, vetäytyi työhuoneeseensa ja sulki oven perässään. Katumus iski nopeasti. Hän ei ollut elänyt, kuten oli johtajia ja huippu-urheilijoita opettanut. Töitä oli ollut liikaa, aikaa perheen parissa liian vähän.

Tapahtumasta kerrotaan Oskari Saaren teoksessa Aki Hintsa – Tänään olen elossa. Sen rungon muodostavat Hintsan päiväkirjamerkinnät.

Asiaa sulateltuaan Hintsa lähti tavallista aiemmin kotiin. Pienille lapsilleen hän osti matkalla jäätelöä, vaimolleen kukkia ja samppanjaa – uuden elämänvaiheen kunniaksi.

Kotona hän kertoi uutisen vaimolleen. Lääkärinä hän ei kaunistellut tilannetta: elinaikaa oli jäljellä ehkä vain viikkoja, paremmassa tapauksessa runsas puoli vuotta. Mutta uskovaisena hän näki myös kolmannen vaihtoehdon: Jumala puuttuu asiaan ja hän paranee.

Kun Hintsa oli toipunut alkushokista, hän teki itseään auttaakseen kaiken mahdollisen. Nukkui paljon. Lisäsi liikuntaa. Ryhtyi noudattamaan elimistön immuunijärjestelmää tukevaa ruokavaliota.

Aloitin pyörällä: vain 12 min. Tarkoitus on ylläpitää lihasta! Sitten vatsat, jalkaprässi, olkavarret, selkä, vielä vatsaa, 45 min. (- -) Nyt tuorepuristettua mehua, punajuurta, porkkanoita, inkivääriä, pinaatin lehtiä ja ananasta.

Sytostaatit heikensivät ruokahalua. Toisaalta vähäiset kivut ja hyvät veriarvot kertoivat siitä, että hoito toimi.

Hintsan mielialat heittelehtivät.

Vastustajalla oli eräpallo, mutta se on hoidettu. Hoitoa ei tarvitse keskeyttää, se jatkuu.

Kysyin myös Jumalalta, mitä pahaa olen tehnyt, että Hän minua näin kohtelee.

Ainoa tie on taistella läpi kuoleman väijytyksen.

Mitä Sullivan Fontessen ryhmän tutkimustuloksesta pitäisi ajatella? Voiko myönteisyys todella auttaa syöpäpotilasta?

Vanhin ranskalaisten analysoimista tutkimuksista on vuodelta 1989. Siinä seurattiin 36 amerikkalaista rintasyöpäpotilasta yhdeksän vuotta, jonka aikana suurin osa heistä kuoli.

Tässä potilasjoukossa pidempää elämää ennusti parhaiten se, kuinka pitkäksi aikaa syövän leviäminen oli pysähtynyt seurannan alussa. Mutta jo toiseksi tärkein tekijä oli potilaan iloisuus. Sillä oli vahvempi yhteys hengissä pysymiseen kuin lääkärin ennusteella tai etäpesäkkeiden määrällä.

Äkkiseltään tulos kuulostaa mullistavalta. Sen vakuuttavuutta kuitenkin heikentää pieni tutkittavien määrä. Lisäksi artikkelissa lukee, että toisen samankaltaisen tutkimuksen mukaan lääkäreiden vihamielisinä ja epämiellyttävinä pitämät potilaat elivät merkittävästi muita pidempään.

Vuonna 2014 julkaistussa ruokatorvensyöpään sairastuneita koskevassa tutkimuksessa on sentään suurempi otos: 834 potilasta, joita seurattiin viisi vuotta. Henkisesti hyvin voineet elivät pidempään kuin huonosti voineet, lukee tutkimuksen lyhennelmässä.

Tosin yhtä vahva yhteys havaittiin myös fyysisen hyvinvoinnin ja selviytymisen välillä.

Ehkä henkinen hyvinvointi johtuikin hyvästä olosta kehossa, mikä vuorostaan johtui vähemmän vakavasta syövästä? Tähän lyhennelmä ei tarjoa vastausta. Tutkimuksesta ei löydy täyspitkää artikkelia.

Amerikkalaisen, vuonna 2016 julkaistun mahasyöpäpotilaita koskevan tutkimuksen mukaan muita paremmin selviytyivät ne, joilla oli korkea toiminnallinen hyvinvointi. Sitä mitattiin muun muassa työkyvyllä, unen laadulla, sairauden hyväksymisellä ja elämästä nauttimisella.

Sen sijaan ihmisen syvempiä tuntemuksia kuvastavalla emotionaalisella hyvinvoinnilla ei ollut lainkaan yhteyttä henkiin jäämiseen.

Samana vuonna julkaistiin mittava UK Million Women Study, johon osallistui yli 700 000 naista. Kymmenen vuoden aikana itsensä vähiten onnelliseksi kokeneet kuolivat selvästi muita useammin syöpään.

Mutta kun tutkijat analysoivat menehtyneitä, paljastui, että onnettomien suurempi kuolleisuus johtuikin keskimääräistä heikommasta terveydentilasta.

Brittitutkimuksen osallistujilla ei ollut seurannan alussa syöpää. Sama piirre yhdistää myös kolmea muuta Fontessen artikkelin tutkimusta. Miksi ne oli otettu mukaan meta-analyysiin, joka tutki myönteisyyden yhteyttä taudista selviytymiseen?

Tutkimuksissa tarkasteltiin syöpäkuolleisuutta, joten ne olivat aiheeseen liittyviä, Fontesse vastaa sähköpostitse. Ne antoivat tärkeää tietoa positiivisten tunteiden ja elin­ajan yhteydestä.

Fontesse ei osaa sanoa, miten analyysiin lopputulokseen olisi vaikuttanut se, että siitä olisi jätetty pois tutkimukset, joiden kohteilla ei ollut seurannan alussa syöpää.

Kesä 2015 alkoi kääntyä syksyksi. Kun hoidot toimivat, Aki Hintsan toiveikkuus kasvoi. Samalla perhe toi elämään iloa ja merkitystä eri tavalla kuin ennen.

Tosin hänen mielentilansa vaihteli rajusti, paljolti kipujen mukaan. Vaikeina päivinä hän ajautui riitelemään vaimonsa kanssa.

En ole parasta seuraa. Olen alakuloinen ja väsynyt. Epäilen, pystynkö tekemään neljännen hoitojakson ensi viikolla.

Ensi kesänä ostan valkoisen Carrera 4S Cabrion. Se on tavoite.

Hintsaa kiritti eteenpäin se, että hänet oli kutsuttu paneelikeskustelijaksi Davosissa tammikuussa järjestettävään Maailman talousfoorumiin (WEF). Siellä voisi esitellä arvovaltaiselle kuulijajoukolle ajatuksia ihmisen ytimestä. Se olisi hänen uransa kohokohta.

Syyskuussa esiintyminen Davosissa vahvistettiin. Hän pääsisi lavalle jopa kolmesti.

Super! Ensi kertaa WEF:n historiassa tupla- tai triplasessio. Pitää siis pysyä hengissä keinolla millä hyvänsä.

Ylä- ja alamäet seurasivat toisiaan.

En muista, että sairastan haimasyöpää.

Vastoin muutaman läheisen kollegan arviota en kuollutkaan lokakuussa. Olen itse asiassa paremmassa kunnossa kuin vuosiin.

Samat ajatukset kiertävät päässäni, lieköhän viimeinen jouluni?

Elämä on nyt tosi haastavaa.

Hintsa kuitenkin jaksoi mennä tammikuussa Davosiin, jossa hän keskusteli Formula 1:n maailmanmestarien Mika Häkkisen ja Sebastian Vettelin kanssa kahdesti siitä, kuinka tehdä huippusuoritus.

Nyt voi sanoa, että osui ja upposi.

Syöpähoitojen tulevaisuutta koskevassa paneelissa Hintsa ilmoitti olevansa loistavassa kunnossa ja antoi kuulijoille ohjeen sen varalta, että nämä sairastuisivat syöpään.

Älkää antako periksi, taistelkaa, käyttäkää kaikki mahdolliset keinot, kääntäkää pellon jokainen kivi, joka vaan voi tuoda teille parannusta.

Päivi Hietanen valmistui syöpälääkäriksi vuonna 1986 ja aloitti työskentelyn Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa. Hyvin pian hän huomasi, että diagnoosin kuuleminen oli monille kova pala.

”Potilailla oli hirveä hätä, mutta kukaan ei puhunut tunteistaan. Se oli aihe, josta henkilökunnankaan ei toivottu puhuvan.”

Havainto vaikutti siihen, että Hietanen opiskeli myös psykoterapeutiksi ja perusti sairaalaan yksikön, joka antoi syöpäpotilaille henkistä tukea. Myöhemmin hän toimi Lääkärilehden tieteellisenä päätoimittajana.

Hietasella luulisi olevan sanottavaa mielentilan merkityksestä potilaalle.

Sairastuneen henkinen tukeminen ei ole rakettitiedettä, hän toteaa. Jos lääkärin täytyy ilmoittaa ikäviä uutisia, hänen on muistutettava itseään siitä, että asia on potilaalle vakava. Kun diagnoosi ja tarjolla olevat hoidot on kerrottu, pitää jättää riittävästi aikaa keskustelulle. Potilaan tulee myös saada ohjeet, kuinka lääkärin voi tavoittaa.

”Ja jos mahdollista, pitää antaa toivon elementtejä.”

Lääkärin tulee myös aistia potilastaan ja tarvittaessa ohjata tämä tuen pariin.

Syöpään sairastuneen kannattaa eri keinoin vaalia mielenterveyttään, Hietanen sanoo.

”Kun elämään astuu epävarmuus, monelle on tärkeää, että voi tehdä jotain, vaikkapa pitää huolta kunnostaan. Niin ei ole pelkästään uhri, vaan myös toimija.”

Mihin kaikkeen syöpäpotilas voi vaikuttaa asennoitumisellaan?

”Pääasiallisesti elämänlaatuunsa.”

Entä selviytymiseen?

”Jonkun ihmisen kohdalla vaikutusta voi olla.”

Vaikka syöpäsolu ei välitä kantajansa mielialoista, tutkimuksista tiedetään, että stressi kohottaa tulehdusarvoja. Se taas voi edistää syöpäsolujen leviämistä. Kyvyllä sietää vaikeuksia saattaa siis olla merkitystä.

Ja jos potilaan henkinen tila on hyvä, kynnys kuntoiluun madaltuu. Liikunta voi vuorostaan aktivoida puolustussoluja ja vähentää tulehduksia.

”Psykoimmunologinen tutkimus viittaa siihen, että ihminen voi teoillaan vahvistaa puolustuskykyään.”

Hietanen kuitenkin korostaa, että tutkimusnäyttö syöpäpotilaan myönteisyyden vaikutuksesta selviytymiseen on ohutta. Ehkä tilastot hukkaavat ne yksittäiset tapaukset, joissa siitä on ollut apua.

Puhetta syöpätaistelusta hän karttaa.

”Siitä seuraa potilaalle syyllisyyttä: miksi en taistele tarpeeksi, miksi en pysty muuttamaan mielialani? Optimismi ja pessimismi ovat aika pysyviä luonteenpiirteitä, ne eivät muutu nappia painamalla.”

Lisäksi hän on lääkärinä nähnyt monia optimisteja, jotka ovat menehtyneet.

”Ihmisiä, joilla on ollut kaikki syy elää ja jotka ovat tehneet kaikkensa.”

Hietanen on lukenut Fontessen artikkelin. Se ei ole vakuuttanut häntä. Siinä on analysoitu eri tavoilla toteutettuja tutkimuksia eri syöpiä sairastaneista, hän huomauttaa. Se lisää virheiden mahdollisuutta. Lisäksi tutkimuksista ei käy aina ilmi se, että kuinka pitkällä eri potilaiden syövät olivat seurannan alussa tai minkälaisia hoitoja he myöhemmin saivat, vaikka nämä seikat vaikuttavat huomattavasti selviytymiseen.

Vaikka Hietanen näkee analyysissa heikkouksia, hän ei halua mitätöidä sen tulosta. Eikä myöskään lannistaa sairastuneita.

Davosin jälkeen alkoi Aki Hintsan kahdestoista hoitojakso. Perheen näkeminen auttoi häntä kestämään pahoinvointia ja ahdistusta.

Se nauru, ilo ja kikatus, mitä lapset siinä olohuoneen lattialla pyöriessään saivat aikaan, helpotti minuakin.

Hoitojen ansiosta kasvain pienentyi entisestään. Maaliskuussa 2016 se leikattiin pois. Kun Hintsa oli herännyt nukutuksesta, hän aloitti liikunnan.

Torstaina ja perjantaina poljin kuntopyörää sängyssä 15 ja 22 minuuttia.

Toipuminen oli nopeaa.

Kaikki paremmin kuin voisi kuvitella!

Kevät ja kesä olivat täynnä toivoa. Tampereella järjestetyssä tapahtumassa Hintsa kertoi taistelun yhä jatkuvan, mutta Aamulehdelle hän puhui sairaudestaan jo menneessä aikamuodossa.

Elokuussa 2016 syöpä uusiutui. Syyskuussa Hintsa jaksoi vielä käydä katsomassa F1-osakilpailun Italian Monzassa. Töitä hän teki voimiensa rajoissa.

Lokakuu-marraskuun vaiheessa Hintsan kunto romahti.

Inhimillisesti katsoen enää ei ole mitään temppuja jäljellä. (- -) Tulis luoti ja tappais. Niin kovat ovat kivut välillä olleet.

Marraskuun 15. päivänä Hintsa vietiin yksityiselle klinikalle, jossa olisi riittävästi morfiinia kipujen lievittämiseksi. Siellä vaimo soitti Hintsalle tämän lempikappaleen, Leonard Cohenin Dance Me to the End of Love.

Hintsan aikuiset lapset saapuivat paikalle ja hyvästelivät isänsä. Kaksi tuntia sen jälkeen Hintsa menehtyi.

Hän oli elänyt diagnoosin saamisen jälkeen 18 kuukautta. Selvästi pidempään kuin tilastoista olisi voinut ennakoida.

Myönteisen elämänasenteen hyödystä syöpäpotilaille on viitteitä monissa tutkimuksissa, mutta usein jää epäselväksi, johtuuko optimistien muita parempi selviytyminen lopulta muista syistä.

Vuonna 2025 Indianan yliopisto kuitenkin julkaisi tutkimuksen, jossa oli selvitetty samanaikaisesti useiden eri tekijöiden vaikutusta rintasyövästä selvinneen 3 595 amerikkalaisnaisen kuolleisuuteen.

Tutkimusasetelmassa oli myös se hyvä puoli, että naiset olivat yhdeksän vuotta kestävän seurannan alussa terveitä. Yksilöiden erot henkisessä hyvinvoinnissa eivät siis johtuneet siitä, että yhdellä olisi syöpä levinnyt pidemmälle kuin toisella.

Ne naiset, joilla oli vahvin tunne elämän merkityksellisyydestä, kuolivat 25 prosenttia harvemmin kuin ne, jotka näkivät elämällään vain vähän merkitystä. Liikunta, vähäinen stressi ja sosiaalisuus selittivät yhdessä vain noin puolet yhteydestä.

Elämän merkitykselliseksi kokeminen näyttäisi siis pidentäneen elinikää.

Sitten tulee mutta: merkityksellisyyden tunne ei vaikuttanut lainkaan rintasyövän uusiutumiseen.

Voiko syöpään sairastunut siis juurikaan vaikuttaa kohtaloonsa olemalla myönteinen?

Koska tutkimukset eivät anna kysymykseen selkeää vastausta, ehkä on parasta nojautua Päivi Hietasen sanoihin.

Potilasta kannattaa tukea pitämään huolta mielenterveydestään, sillä psyykkinen selviytymiskyky tutkitusti parantaa elämänlaatua. Apua saanut myös oppii elämään sairautensa kanssa paremmin.

Ja kun sairastunut on sopeutunut tilanteeseensa, hän herkistyy sellaisille arjen asioille, jotka tuntuivat aiemmin vähäpätöisiltä.

Juttua varten on haastateltu myös HUS Syöpäkeskuksen johtavaa ylilääkäriä Johanna Mattsonia ja Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan syöpätautien osaston kliinistä opettajaa Paula Poikonen-Sakselaa.