Elämää päin
Romería-elokuvan kerronnassa on vastustamatonta kauneutta, Kalle Kinnunen kirjoittaa.
Heinäkuu Espanjan luoteisosan Vigossa Atlantin rannalla on lämmin ja kuulas. Isovanhempiensa luo pitkästä aikaa tullut 18-vuotias barcelonalainen Marina viettää kesää ja tallentaa elämäänsä videokameralla.
Vierailulla on myös vakavampi tarkoitus: Marina haluaa vihdoin tietää isästään Fonista. Vuosia sitten kuolleen Fonin kohtalo on kipeä ja kierrelty aihe. Meri yhdistää tyttären isäänsä, joka piti purjehduksesta.
Jotkut Fonin tunteneet puhuvat enemmän. Enemmän kuin merta hän rakasti Marinan biologista äitiä ja heroiinia. Pariskunta sai aidsin heroiinineulasta aikana, jolloin se vielä tarkoitti kuolemaa.
Carla Simonin ohjaaman ja käsikirjoittaman Romerían kerronnassa on dokumenttimaisen rosoista arjessa läsnäoloa mutta myös vastustamatonta kauneutta. Kesä näyttää petollisen ihanalta, ja siksi ikävät totuudet iskevät kovaa. Marina saa kuulla, että isä eli vuosia pidempään kuin hänelle on väitetty. Hän aistii kyräilyn. Hänen äitiään pidetään perheessä kaiken pahan alkuna. Selän takana perhe yhdistää Marinan halveksuttuun äitiinsä.
Alkupuolella hiipivä haikeus ja suru muistuttavat Charlotte Wellsin Aftersunia, eivätkä ainoastaan Marinan vähän suttuisten videoiden luoman etäisyysvaikutelman vuoksi. Molemmat teokset ovat elokuvantekijöiden henkilökohtaisia tarinoita. Simonin omien vanhempien alamäki oli samankaltainen kuin elokuvan Fonsin ja Marinan. Kuten elokuvan päähenkilö, hänkin on syntynyt 1986.
Tunnevoiman kasvuun ei tarvita tietoa tosipohjaisuudesta. Simon on taitava kertoja, joka kasvattaa pienen vaivihkaa valtavaksi. Hänen edellinen ohjauksensa, katalonialaisesta maanviljelijäperheestä kertova Tämä maa (2022) voitti Berliinin elokuvafestivaalin Kultaisen karhun.
Tarinan kuvailu ei paljasta juonta, sillä Romería aukeaa aina uuteen suuntaan. Päiväkirjan tutkiminen vie takaumiin tai kuvitelmiin vanhempien kiihkeästä suhteesta.Päihteinen elämä hymyilee rakastavaisille, kunnes kaikki kääntyy pahoinvointiin ja katkeruuteen. 1980-luvun radikaalin taidemaailman epookki on luotu ymmärryksellä, osoittelematta räikeyksiä sormella. Marinaa näyttelevä Llúcia Garcia esittää myös tämän äitiä.
Simonia kiinnostavat menneen tulkinta ja sen vaikutus identiteettiin sekä aikakausien ja nuorten ihmisten elämänhalun samankaltaisuus. Säntillisen ja optimistisen Marinan ja levottomien vanhempien persoonat eivät voisi olla erilaisempia, mutta he kaikki haluavat kokea enemmän.
Carla Simon: Romería – toivon jäljillä. Elokuvateattereissa 22.5. ★★★★