Provokaattori ja ­populisti

Suosittu saksalaispoliitikko Sahra Wagenknecht esittää Yhteisöllisyyden manifestissaan pisteliästä kritiikkiä vasemmistoa kohtaan. Lisäksi hän esittelee poliittista ohjelmaansa, jota voinee kutsua vasemmistonationalismiksi.

Teos on julkaistu alun perin vuonna 2021. Vuonna 2023 Wagenknecht erosi Die Linke -vasemmistopuolueesta ja perusti BSW-puolueen eli Sahra Wagenknechtin liittouman (Bündnis Sahra Wagenknecht).

Yhteisöllisyyden manifestissa Wagen­knecht nimeää Saksan poliittisen vasemmiston syylliseksi kutakuinkin kaikkeen – yhteiskunnan polarisaatioon, oikeiston nousuun ja työläisten kurimukseen.

Kirjoittajan mukaan sosiaalidemokraattiset ja vasemmistopuolueet ovat osaltaan olleet vapauttamassa markkinoita ja tuhoamassa alempaa keskiluokkaa ja työväestöä suojelevia rakenteita kuten sosiaaliturvaa.

Yhteisöllisyyden manifestissa piikitellään ”lifestyle-vasemmistoa”, joka keskittyy sosioekonomisten kysymysten sijaan symboleista ja identiteettikysymyksistä kiistelyyn.

Kosmopoliittinen, kaupunkilainen, korkeasti koulutettu joukko halveksuu Wagenknechtin mielestä aiempien äänestäjiensä arvoja ja elämäntapaa, ”heidän ongelmiaan, valituksiaan ja kiukkuaan”.

Vasemmisto ei ole myöskään halunnut puuttua maahanmuutosta aiheutuviin ongelmiin, Wagenknecht analysoi. Siksi työläisten äänet valuvat nykyisin laitaoikeistolaisille puolueille.

Syy haluttomuuteen on kirjan mukaan se, että matalapalkka-alat, jolla maahanmuuttajat pääosin työskentelevät, kasvattavat hyvin toimeentulevien vasemmistolaisten ostovoimaa. Koronan aikana he twiittasivat #Wirbleibenzuhause eli ”pysytään kotona” ja linnoittautuivat isoihin kattohuoneistoihinsa vanhoissa hienoissa kaupunkitaloissa samalla kun kansan vähempiosaiset kuljettivat ruokaa ja nettiostoksia heidän ovilleen.

Kuten esimerkistä näkee, Wagenknecht on etevä provokaattori: hän rakentaa tunnistettavan karikatyyrin, jota on helppo arvostella.

Joiltain osin kirjoittaja on myös oikeassa – samansuuntaista joskin tarkempaa ja elegantimpaa kritiikkiä nykyvasemmiston heikkouksista ovat esittäneet esimerkiksi filosofi Francis Fukuyama Yhdysvalloissa ja sosiologi Didier Eribon Ranskassa.

Myös Suomessa on havahduttu siihen, että vasemmisto puhuttelee työväen sijaan enimmäkseen korkeakoulutettuja naisia.

Wagenknecht kuitenkin vahvistaa Yhteisöllisyyden manifestissa mainettaan populistina: hän kärjistää, liioittelee ja saivartelee enemmän kuin on tarpeen. Yhteisöllisyyden sijaan teos luo vastakkainasetteluja.

Samalla kirjoittaja sivuuttaa esimerkiksi Saksan perustuslakiin kirjatun velkajarrun, joka on identiteettipolitiikkaa suurempi este sosiaalipoliittisten uudistusten toteuttamiseksi.

Työläisten palkkojen polkemista taas ei ole edistänyt siirtolaisuus itsessään, vaan todennäköisemmin työehtosopimusten matala kattavuus. Maahanmuuttajia tuskin voi syyttää myöskään ammattiyhdistysliikkeen heikkenemisestä.

Wagenknechtin oma resepti työväen äänten saamiseksi on sinänsä kekseliäs: vasemmistolaisen talouspolitiikan yhdistäminen maahanmuutto- ja EU-vastaisiin, laitaoikeistolaisiin linjauksiin.

Ratkaisuksi hän tarjoaa digitaloutta ja rahoitusmarkkinoita sääntelevää, vallan ja omaisuuden keskittämistä rajoittavaa kansallisvaltiota, jolla olisi vahva julkinen sektori ja pk-yrityksiä tukeva teollisuuspoliittinen ohjelma.

Ristiriitaiset argumentit herättävät kysymyksiä. Etnonationalisteista poiketen Wagenknecht tarkoittaa kansallisvaltiolla etnisesti moninaista yhteisöä, jota kieli ja kulttuuri yhdistävät.

Hyvinvointiyhteiskunnan rapautumisen ja islamismin nousun hän tuntuu kuitenkin esittävän nimenomaan valkoisten saksalaisten uhkina. Eivätkö ne kosketa yhtä lailla tai jopa ensisijaisesti maahanmuuttotaustaisia?

Ja jos saksalainen yhteiskunta on tosiaan niin pirstoutunut kuin kirjoittaja väittää, miten on mahdollista saada eri väestöryhmät samalle puolelle talousliberaaleja vastaan?

Toisaalta Wagenknecht osoittaa kykenevänsä myös myönnytyksiin ja konkreettisiin ehdotuksiin. Esimerkiksi saksaa puhumattomien lasten osuutta kouluissa pitäisi tasoittaa pitkäjänteisesti segregaatiota purkavalla asuntopolitiikalla. Sen vaikutuksia odotellessa pikaratkaisuna toimisivat koulukyydit. 

Sahra Wagenknecht: Yhteisöllisyyden ­manifesti. Suomentanut Riikka Johanna Uhlig. 368 sivua. Särötär, 2025.