Suomi, Nato ja Venäjä: Hupenevat puolustusbudjetit eivät riitä itsenäisen puolustuksen ylläpitoon
”Suomettuminen” on noussut uudestaan haukkumasanaksi, jonka merkityksen muistamme. Uusimman turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon Natoa koskevat määritelmät on pidetty muuttumattomina.
Nato-maissa ei ymmärrystä löydy käsitykselle, että Suomi olisi turvassa, jos se pidättyy Venäjän ärsyttämisestä ja haastamisesta. Suomettumisen konnotaatio syntyy juuri siitä, että oma turvallisuus on tietoisesti alistettu suurvallan etujen mukaiseksi. Suomessa perustellaan Naton jäsenyyden torjumista suomettuneesti, että Venäjä ei hyväksyisi sitä.
Hupenevat puolustusbudjetit eivät riitä itsenäisen puolustuksen ylläpitoon. Suomelle ei ole mahdollista uusia puolustuksen selkärankana toimivia F/A-18 Hornet -hävittäjiä. Ainoa viidennen sukupolven hävittäjäkone, joka on kaupallisesti saatavilla, on F-35A Lightning II -häivehävittäjä, jonka yksikköhinta on nyt 125 miljoonaa dollaria eli pyöreästi 100 miljoonaa euroa. Kaikkien 62 Hornetin uusiminen maksaisi nyt vähintään 6,2 miljardia euroa, mutta todellisuudessa enemmän.
Kun otetaan mukaan koneiden asejärjestelmät ja logistiikkajärjestelmät sekä ikäpäivitykset, nousee yksikköhinta 150 miljoonaan dollariin. Se on keskiarvo toteutuneista kaupoista, joissa yksikköhinnat ovat vaihdelleet 127 miljoonasta 192 miljoonaan dollariin kappaleelta. Suomen valtiontalous ei pysty rahoittamaan kauppaa tai tilattavien hävittäjien määrä jäisi kouralliseen. Tässä tarvittaisiin Naton liittolaisalennusta tai pitkäaikaista leasingsopimusta Yhdysvaltojen kanssa taikka suorastaan Baltian ja Islannin tapaan päivystysvuorottelua, mikä edellyttäisi Naton jäsenyyttä.
Amerikkalainen klassisen realismin edustaja Robert D. Kaplan julkaisi syksyllä kirjan The Revenge of Geography, jossa hän käsittelee yhden kokonaisen luvun venäläistä geopolitiikkaa ja käyttää useampaan otteeseen ”suomettumisen” käsitettä. Hän huomauttaa, että kaikkialla, missä ihmisten vetämä raja ei noudata luonnollisia maantieteellisiä rajoja, raja on helposti haavoittuva.
Venäläisten käsitys omista rajoistaan perustuu luonnonoikeuteen. Venäjällä ei ole luonnollisia rajoja lännessä eikä juuri etelässä, vain pohjoisessa Jäämeri ja Kaukoidässä Tyynimeri. Kaplan toteaa, että ”tarpeeksi maa-alaa ei ole koskaan riittävästi”.
Kaplanin mukaan Venäjän politiikkana on kaasuputkipolitiikallaan uudestaan ”suomettaa” Itä-Eurooppa ja saada Naton selkä notkolleen.
Vuoden 1995 Bosnian sodasta ja vuoden 1999 Kosovon sodasta Venäjän sotilaallista doktriinia on leimannut dualismi; uudenlainen jako, jossa Venäjä mitoittaa oman puolustuskapasiteettinsa uudestaan Natoa vastaavaksi ja myös rahoittaa uudistukset. Viimeistään Georgian sota 2008 osoitti, että Venäjä ei tyydy status quo -tilanteeseen. Venäjän kitkerää ulkopolitiikkaa leimaa alemmuudentunto ja alituinen turvattomuudentunto.
Vladimir Putinilla ja Dmitri Medvedevillä ei ole minkäänlaisia nostattavia ideoita tarjottavanaan, ei mitään ideologiaa. Mutta heillä on maantiede. Juuri näin Kaplan selittää Venäjän johdon puheita Euraasian unionista, eräänlaisesta Euraasian Yhdysvalloista, joka syntyisi lännen energia- ja raaka-aineriippuvuudesta Venäjästä.
Putin on omaksunut ”liberalisoituvan Venäjän ja pehmeän voiman sijaan uustsaristisen ekspansionismin, johon runsaat luonnonvarat antavat mahdollisuuden”. Tämän uuden geopoliittisen imperiumin ytimessä olisi Kaplanin sanoin Putinin ”energiakalifaatti”.