Kuollut kaupunki

SK tapasi Tšernobylin kupeessa Sašan, jonka koulupäivä keskeytyi 26. huhtikuuta 1986.

SK:n parhaat
Teksti
Riikka Karhunen
2 MIN

Pripjat 1970, lukee betonista valetussa kyltissä. Kaupunki oli kuollessaan nuori, vasta 16-vuotias”, kirjoitti Suomen Kuvalehden toimittaja Jari Lindholm huhtikuussa 2016.

Lindholm teki reportaasimatkan Tšernobylin ydinvoimalan liepeillä sijaitsevaan Pripjatiin, kun historian tuhoisimmasta ydinonnettomuudesta oli kulunut 30 vuotta.

Häntä opasti autioituneessa, luonnon valtaamassa kaupungissa Saša.

Huhtikuun 26. päivän aamuna 1986 yhdeksänvuotias Saša oli ollut päivän ensimmäisellä oppitunnilla, kun luokan oveen koputettiin ja rehtori astui sisään. Opettajan piti mennä henkilökunnan kriisikokoukseen.

Lapset olivat rynnänneet ikkunaan, kun ulkoa alkoi kuulua ambulanssien ujellusta.

Kun opettajaa ei kuulunut takaisin, Saša lähti omille teilleen. Kaupungin sairaalaan edessä hänelle sanottiin, että ydinvoimalassa oli räjähtänyt.

Seuraavana päivänä kaupunki evakuoitiin.

Keski-ikään ehtinyt Saša kertoi kymmenen vuotta sitten Lindholmille, kuinka hän toisinaan näki unta, että elämä oli palannut hänen kotikaupunkiinsa.

Metsä on poissa, tilalla ovat aukiot, ruusuistutukset ja viivasuorat bulevardit juuri sellaisina kuin ennen.

Juttu ”Atomi oli ystävä” julkaistiin Suomen Kuvalehden numerossa 16/2016.

Jari Lindholm kirjoitti juttukeikalta palattuaan SK:n nettisivustolla myös blogitekstin. Hän oli törmännyt Pripjatissa ”makoisaan journalistis-eettiseen ongelmaan”.


Toimittaja Jari Lindholm oli erikoistunut ulkomaan reportaaseihin, ja hänet palkittiin vuonna 2014 Bonnierin Suurella journalistipalkinnolla. Lindholm kuoli 55-vuotiaana sairaskohtaukseen lokakuussa 2016.

Lue juttu tästä