Jyrsijöiden ehdoilla
Markus Lehmusruusu rakensi omalaatuisen scifi-maailman tarkastellakseen ihmistä.
4
MIN
Uuden Orava-elokuvan maailmassa ihminen on eliminoinut läheisyydestään kaiken luonnon, myös muut eläimet. Päähenkilö Pasi kehittelee ihmisille robolemmikkejä, joita on helppo hallita.
Sitten hän törmää oikeaan oravaan ja kiintyy siihen, vaikka se puree eikä muutenkaan sopeudu toiveisiin.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Markus Lehmusruusua varoiteltiin oravien suhteen samoista seikoista. Siitä huolimatta Lehmusruusu päätti käyttää elokuvansa kuvauksissa oikeita eläimiä.
”Oli todella vaikea ajatus, että juuri tässä elokuvassa, jossa orava edustaa jotakin aitoa muuten keinotekoisessa maailmassa, ne pitäisi tehdä kokonaan jälkikäteen CGI-tekniikalla.”
Eläintenkouluttajaksi löytyi unkarilainen Árpád Halász, joka koulutti elokuvaa varten kolme oravaa. Yksi niistä bondasi ensikohtaamisella pääosanäyttelijä Miro Lopperin kanssa.
”Árpád oli sanonut meille, että oravat tykkäävät mennä huoneen korkeimpaan kohtaan, koska ne ovat tottuneet luonnossa menemään puuhun”, ohjaaja kertoo.
”Kun menimme huoneeseen oravien kanssa, ne olivat jotenkin vähän varovaisia. Sitten Miro meni seisomaan tuolille, ja rohkein orava – joka oli sitten elokuvan kuvissa kaikkein eniten – kiipesi salamannopeasti Miron olkapäälle ja jäi siihen.”
Kun Orava-elokuvan yhteiskunnassa kaikki kitka, lika ja vaiva on minimoitu, eläinten kanssa kuvatessa niitä ei voinut väistää.
”Vaikka mitä tahansa voi valmistella ja suunnitella, kuvaustilanteessa eläin voi tehdä, mitä se haluaa, emmekä oikeasti voi pakottaa sitä mihinkään. Meidän oli vain pakko hyväksyä se.”
Lehmusruusu on koko ikänsä viihtynyt luonnossa. Hän on viettänyt lapsena pitkiä aikoja isänsä kalastusmajalla ilman Gameboytaan ja opiskeluaikojen kriisissä painunut Sipoon korpeen solisevan puron ääreen päiväunille. Nykyään hän käy joka aamu 15 minuutin metsäkävelyllä.
”Aloin pohtia, onko se oikein, että menen välillä nauttimaan luonnosta mutta elän muuten elämääni niin kuin sitä ei olisi olemassakaan. Niin kuin me ihmiset tehdään. Tuo kysymys ei jättänyt minua rauhaan eikä varmaan tule jättämäänkään.”
Samasta kysymyksestä syntyi vuonna 2011 lyhytelokuva Puita ja semmoisia, joka on eräänlainen esiteos Oravalle. Sen jälkeen Lehmusruusu on ohjannut muun muassa tv-sarjoja Lovi, Roba ja Kakarat sekä elokuvan Risto Räppääjä ja pullistelija (2019).
Orava on vasta toinen elokuva, jota Lehmusruusu on käsikirjoittanut. Alkuperäinen käsikirjoitusversio oli synkempi, mutta siitä kasvoi hupaisa ajatusleikki.
”Elokuvan lähtökohta on tavallaan se, että ihmislaji on saanut tehdä itselleen sellaisen maailman kuin on halunnut. Ajattelen, että lopputulos ei silloin voi olla kuin komediallinen.”
Ihmiset yrittävät elokuvassa hillitä myös omaa eläimellisyyttään kielloin, joita valvotaan virkaintoisesti. Orava kuvaa dystooppista maailmaa mutta hymyilee satiirisesti.
Ohjaaja muistuttaa Charlie Chaplinin sitaatista, jonka mukaan elämä on lähikuvassa tragediaa ja kauempaa katsottuna komediaa. Tekijät tuntuvat katsovan elämää nykyään usein mieluusti etäältä, genrelinssin läpi. Scifin ja kauhun kaltaiset lajit ovat saaneet enemmän jalansijaa.
”Se liittyy varmaan siihen, että todellisuus on muuttunut liian häiritseväksi. Sitä on pakko käsitellä absurdein keinoin.”
Matkan varrella Lehmusruusua innoittivat ohjaajat kuten Jacques Tati, Roy Andersson ja Yorgos Lanthimos, jotka ovat rakentaneet omaleimaisia maailmoja lähinnä tarkastellakseen ihmislajia.
Vaikutteita tuli muiltakin kuin nimekkäiltä eurooppalaisohjaajilta. Lehmusruusu sanoo pari viikkoa ennen kuvauksia luonnehtineensa ideaa tuottajalle sanoin ”2001: Avaruusseikkailu meets Nuija ja tosinuija”.
”Mun unelma on tehdä merkittävästä havainnosta teos, jota voisi katsoa ihan vaan viihdyttävänä ja kevyenä leffana. Ja jossain siellä taustalla olisi silti se painava havainto, jos sen haluaa ottaa.”
Scifiä pidetään kalliina ja hankalana genrenä. Taideteollisessa korkeakoulussa toinen ohjaaja-opiskelija sanoi aikoinaan Lehmusruusulle, ettei scifiä edes voi Suomessa tehdä.
Lehmusruusu on kuitenkin riisunut rakentamastaan maailmasta kaiken ylimääräisen. Oravan miljöö näyttää yhdistelmältä retroasiallisuutta ja Apple-tuotteiden kiiltävää pintaa, mutta se ei täyty mielikuvituksellisista härveleistä.
”Käytin paljon aikaa siihen, miten saan käsikirjoituksen rakennettua niin, että idea olisi siellä kirkkaana. Ja ilman mitään ylimääräistä.”
Elokuvan saamiseen valkokankaille meni yhteensä kahdeksan vuotta, joista kaksi meni kuvauspaikkojen hakemiseen.
Niiden piti olla oikeita niin kuin oravienkin: mittakaavaltaan tarpeeksi isoja, mutta ei kuitenkaan betonibrutalismin tai fasistisen arkkitehtuurin leimaamia.
Orava on kuvattu Saksan Leipzigissa, Hollannin Rotterdamissa ja Ruotsin Gotlannissa, ja jokaisesta maasta on löytynyt elokuvalle osatuottaja. Tarina resonoi yli kansallisuusrajojen. Muualla Euroopassa orava saattoi herättää myös inhoa ja vaikuttaa rotan kaltaiselta tuholaiselta.
”Mutta samaan aikaan orava edustaa ihmisille jotakin söpöä ja jotenkin tuttua, sellaista urbanisoitunutta eläintä.”
Markus Lehmusruusu: Orava. Elokuvateattereissa 2.4.