Miksi kansainvälinen yhteisö ei reagoi syyrialaisten vammaisten ihmisten hätään?
Vierailin toukokuun puolivälissä Beirutissa. Matkan tavoite oli selvittää, mikä on Syyriasta tulleiden vammaisten pakolaisten tilanne.
Virallisten YK-tilastojen mukaan Syyriasta oli tullut huhtikuun loppuun mennessä yli 400 000 pakolaista. Epäviralliset lähteet kertoivat jo yli miljoonan pakolaisen olevan maassa. Tilanne on katastrofaalinen.
Vammaisten ja vakavasti sairaiden määrän YK:n pakolaisjärjestö arvioi olevan noin 6 000, epäviralliset lähteet puhuivat taas noin 20 000 pakolaisesta. Jos vammaisia on väestöstä noin viisitoista prosenttia, esitettyjä lukuja voi pitää liian pieninä.
Libanonin hallitus ei ole halunnut perustaa pakolaisille omia leirejä. Valtaosa pakolaisista asui ympäri Libanonia, vuokralla, väliaikaisissa tiloissa, kuten kouluissa, sukulaisten luona, röttelöissä, ja Bekaan laaksossa telttakylässä, jota ei kutsuta leiriksi. Koska pakolaiset asuvat noin 200 paikkakunnalla, vammaisten ihmisten löytäminen ja auttaminen on erittäin hankalaa.
Vammaisten asema Libanonissa ja Syyriassa on ollut vaikea jo aiemmin: vain 15 prosenttia vammaisista lapsista on ollut koulussa. Libanonissa terveydenhuolto on ollut maksutonta, mutta yhteiskunnan tarjoamia terveyspalveluja on hyvin vähän.
Maahan tulleet vammaiset tarvitsevat kaikkea mahdollista, ruokaa, terveydenhuoltoa, apuvälineitä, kuntoutusta ja asuntoja. Lähes kaikki on rakennettu esteelliseksi, ja monia asioita puuttuu. Libanon on avannut palvelunsa maahantulijoille. Nyt pelätään asenteiden jyrkkenevän.
Vierailin Mousawat-nimisessä avokuntoutuskeskuksessa, jonka johtaja oli palestiinalainen ja vammainen Kassem Sabbah. Keskuksen kirjoissa on 800 vammaista syyrialaista, mutta se pystyy auttamaan 270:ta. Paikka antaa terapiaa. Kuitenkin esimerkiksi proteeseja ei pystytä tekemään eikä jakamaan, koska tarvitsijat ovat ympäri maata.
Tapasin myös Alepposta autolla läpi rintamalinjojen tulleen vaikeavammaisen, joka tuli pyytämään meiltä apua kuntoutuksen järjestämiseksi.
Miksi kansainvälinen yhteisö ei reagoi vammaisten ihmisten hätään?
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on tietoinen ongelmista, mutta sillä ei ole valmiuksia toimia asianmukaisesti. Ihmettelyn kanssani jakoi Women’s Refugee -komitean edustaja Emma Pearce, joka oli kiertänyt Libanonissa selvittämässä vammaisten tilannetta.
Suomi antaa rahaa humanitaariseen työhön, kuten nyt Syyrian pakolaisille. Rahat menevät joko YK-järjestöille tai kansalaisjärjestöille. Mikään taho ei ole ottanut huolekseen vammaisten ihmisten auttamista.
Vammaisten määrä on niin pieni, että Suomi voisi olla merkittävä toimija vammaisten ihmisten pelastamisessa ja auttamisessa kriisitilanteissa.
Ehdotan, että Suomi varaa miljoona euroa syyrialaisten vammaisten auttamiseksi ja käynnistää tämän projektin yhteistyössä katastrofitilanteissa toimivan suomalaistahon kanssa. Mukaan pitää kutsua suomalaisia, libanonilaisia ja syyrialaisia vammaisten edustajia sekä YK:n pakolaisviranomaisia. Pakolaisjärjestöt tarvitsevat tietoa vammaisista ja heidän tarpeistaan.
Suomi voisi rahoittaa vammaisten kuntoutusta Libanonissa ja muissa Syyrian naapurimaissa ja tukea esimerkiksi Aleppon vammaisia auttamaan itseään.
Tästä tulee kehittää toimintamalli. Suomi voisi pysyvästi kohdentaa kriisiapua vammaisten pelastamiseen ja auttamiseen.