Epäilevä Tuomas

Päätin ala-asteiässä, etten jonota. En juokse bussiin. En mene paikkoihin, joihin kaikki muut haluavat mennä.

Kävinpä huhtikuussa ensimmäistä kertaa elämässäni Roomassa. Jonotin kuin neuvostoliittolainen muori leipää Moskovassa 1981.

Suomalainen uskoo, että jonossa on jaetut säännöt ja logiikka. On kansallisuuksia, joille jono on viitteellinen käsite. Se on kasa, rivi tai elävä organismi, jossa taistellaan ja johon kuollaan. Jonon päässä meitä odotti Colosseum, jossa taisteltiin ja kuoltiin.

Nähtävyyden äärelle päästyä tärkeintä on älypuhelin, joka asetetaan todellisuuden eteen. Korjataan asentoa, mutristetaan huulet ja napataan kuva. Sata kuvaa, tuhat kuvaa. Sitten se jaetaan sosiaaliseen mediaan todisteena olemassaolosta.

Jos Colosseumilla olisi yhä käyty ihmisten ja villieläinten taisteluita, nekin olisi kuvattu. Niin teki kiinalainen ja suomalainen, joka päätti ala-asteiässä ettei jonota.

Sattumalta kaupungissa oli myös japanilaisen taiteilija Hokusain (1760–1849) näyttely. Pienistä, tarkoista ja väkevistä teoksista oli muokattu luultavimmin tekoälyllä animaatioita näyttelytilan seinille. Itse olisin luottanut alkuperäisiin piirroksiin ja tauluihin. Hoku­sain tunnetuin teos on nimeltään Suuri aalto Kanagawan edustalla. Löytyy esimerkiksi puhelimistamme aalto-emojin pohjana. Näin taulusta vilauksen, koska edessä oli suuri ihmisaalto ja heidän puhelimensa.

Vatikaanin museoissa Jeesus vyöryi päälle vauvana pyhän äidin sylissä, aktiivisten vuosiensa parantajana ja saarnaajana sekä lopuksi ristillä riippumassa.

Ei jäänyt epäselväksi, kuka on pomo. Kultaa ja kimalletta oli kuin Donald Trumpin märässä unessa. Sikstuksen kappelissa ei saanut kuvata, mutta ei sinne saanut myöskään pysähtyä. Turistikarja käskytettiin tilan läpi hetkessä.

Kierroksesta selvittyäni mietin, että tänä päivänä Jeesus saisi diagnoosin eikä orjantappurakruunua. Alttaritaulujen sijaan tehtäisiin riipaiseva kahdeksanosainen Netflix-dokumentti miehestä, joka luuli olevansa Jumalan poika. Hänellä olisi vain kaksitoista seuraajaa sosiaalisessa mediassa, koska miehen viesti olisi aivan liian vaikea ajassamme.

Miten niin joku kuolee toisten syntien tähden? Kuulostaa salaliitolta eikä ole tieteellisesti todistettavissa. Voimaantunut, vaihdevuotinen Maria painaisi tykkäyksen poikansa päivityksiin, jotka olisivat liian kärkkäitä kaikkiin suuntiin. Jeesukselle ilmoitettaisiin, ettei saa luokitella, olettaa eikä käskeä.

Miten lähimmäistä muka voi rakastaa yhtä paljon kuin itseään? Ei sovi I love me -messujen teemaan. Ja mitä ihmettä se on, että ehtoollisella nautitaan veri ja ruumis. Löytyykö vegaaninen vaihtoehto?

Viimeisenä matkapäivänä jonotin näkemään Pietarinkirkon. Ostin Välimeren kumiveneellä ylittäneeltä mieheltä matkalaturin ja toiselta krusifiksin. Kun jono purkautui porttien läpi Pietarinkirkon aukiolle, alkoi kuulua taputusta ja huutoja kuin jalkapallo-ottelussa. Ihmismassan katseet kääntyivät kirkon viereisen rakennuksen pientä ikkunaa kohti.

Paavihan se siellä. Leo XIV piti puheen, josta tunnistin joitain sanoja ja joitain nimiä. Lentokentällä tutkin atk:sta mitä puheen alku käsitteli. Epäilevää Tuomasta. Sitä, että uskoa pitää vaikka kuinka epäilyttäisi. Tänä päivänä Tuomas ottaisi kuvan Jeesuksen haavoista ja varmistaisi tekoälyltä, ovatko ne totta.