Suomi tarvitsee eläkeasiamiehen
Vuonna 1962 perustetun eläkejärjestelmämme päätavoitteena oli säilyttää ihmisille kohtuullinen toimeentulo eläkkeelä. Siksi suunnittelijat kehittivät tulevia korotuksia varten mahdollisimman oikeudenmukaisen menetelmän. Valittiin niin sanottu palkkaindeksi, eli palkat ja eläkkeet nousisivat saman verran. Palkkojen korotuksethan seuraavat yleensä hintojen nousua.
Myöhemmin otettiin käyttöön niin sanotut 50/50-korotukset: eläkkeitä korotettiin puolet palkkaindeksistä ja puolet elinkustannusindeksistä. Vuonna 1996 otettiin käyttöön 20/80, eli palkkojen korotuksista otettiin vain 20 prosenttia ja elinkustannuksista 80. Perusteluna oli lama, jolloin kaikkien piti osallistua talkoisiin.
Perustelu oli huono. Eläkkeitä ei makseta valtion budjetista, vaan työnantajien ja palkansaajien työeläkeyhtiöihin maksamista pakollisista TyEl-maksuista. Kuluttajaindeksi perustuu sitä paitsi lapsiperheiden kulutukseen. Parina vuonna inflaatiosta on ollut hyötyä, mutta ei pitkältä ajalta.
Vuodesta 1996 alkaen palkat ovat nousseet noin 77 prosenttia, eläkkeet noin 34. Jos henkilön eläke oli aluksi 60 prosenttia silloisesta palkasta, on se pudonnut nyt hieman alle 40 prosenttiin samasta työstä nyt maksettavasta palkasta. Toisin kuin luvattiin, se ei siis ole enää 60 prosenttia. Taitettua indeksiä eivät tulevat eläkeläiset sosiaalisiin tukiin tottuneina enää tule hyväksymään.
Eläkeläiset myös maksavat enemmän veroa. Esimerkiksi 2000 euron eläkkeestä veroprosentti on tällä hetkellä 20,70; saman suuruisesta palkasta se on 13,80. Eläkeläisen ja palkansaajan verotus saadaan näyttämään yhtä suurelta silmänkääntötempulla.
TyEl-maksun jokainen maksaa kolmeen kertaan. Ensin se maksetaan töitä tehtäessä pakollisena vähennyksenä palkasta tulevaa eläkettään varten. Eläkkeelle jäätäessä jokaiselta vähennetään alkavasta eläkkeestä sama TyEl-maksu, joka seuraa siis vähennyksenä elämän loppuun saakka. Ja eläkkeellä ollessa tuo maksu katsotaan palkansaajalle veroksi, vaikka se ei ole vero vaan talletus eläkeyhtiöihin eläkettä varten.
Eläkeläisjärjestöjä on Suomessa paljon. Poliittisilla puolueilla on omansa; ne keskittyvät lähinnä kulttuuritilaisuuksiin ja liikuntaan. Yhteydenotot päättäjiin leviävät laajalle saavuttamatta ketään. Siksi vanhuspalvelulakiin pitäisi liittää eläkeasiamiehen toimi. Hänen kauttaan saataisiin keskitetysti vetoomukset päättäjille – onhan meillä jo eläinasiamieskin.
Eräät Etlan ekonomistit ovat esittäneet ylimääräistä eläkemaksua. Eivätkö he todella tiedä, että työnantajat ja työntekijät ovat koonneet 150 miljardia euroa työeläkeyhtiöihin? Jo kolmen prosentin korkotuotoilla tämä summa kasvaa vuosittain lähes viisi miljardia euroa. Etlan eläkkeelle siirtynyt toimitusjohtaja kertoi julkisuudessa, että EU oli laskenut virheellisesti työeläkeyhtiöiden varat valtion varoiksi, vaikka ne ovat perustuslain mukaan eläkeläisten varoja. Tämän vuoksi Suomi on luottoluokittajien mukaan AAA-luokassa.
Ulkomaisten eläkeasiantuntijoiden mielestä Suomessa on liian monta eläkeyhtiötä. Tämän takia kulut eläkeläistä kohti ovat meillä lähes kaksinkertaiset verrattuina muihin maihin. Kummallisinta on, että eläkeyhtiöiden hallituselimissä ei ole yhtään todellista eläkeläistä vaan ainoastaan työmarkkinajohtajia barrikadin molemmilta puolilta. Tuntuukin siltä, että Suomi on myös eläkeasioissa yhden totuuden maa. J
Yrjö Jäntti
Eläkeläinen, joka kuuluu Suomen eläkeläisten edunvalvontayhdistys SEDU ry:hyn.