Rikos ja rangaistus

Kuohuttava kuolemanrangaistus on kirja maailmansotien välissä tehdyistä henkirikoksista, joiden tekijöille vaadittiin julkisessa keskustelussa kuolemanrangaistusta. Tällaisia olivat esimerkiksi Taavetin ryöstömurha vuonna 1926 sekä 1930-luvun seksuaali­murhat, joissa uhreina olivat nuoret naiset tai teini-ikäiset tytöt.

Anna Huhtala kertoo tietokirjassaan, että kuolemanrangaistuskeskusteluun vaikutti voimakkaasti sanomalehdistön murros. Kun poliittisesta lehdistöstä siirryttiin kohti kaupallista uutisjournalismia, lehdet alkoivat kilpailla lukijoista suurilla otsikoilla, valokuvilla ja tunteita herättävillä reportaaseilla.

Teoksen esimerkit osoittavat, että true crimen suosio ei ole uusi ilmiö. Varsinkin nuorten naisten raa’at kuolemat kiinnostivat menneisyyden ihmisiä.

Uutisointi oli Huhtalan mukaan tekijöitä demonisoivaa: jutuissa asetettiin vastakkain viattomat, siveelliset tytöt ja ”yksiselitteistä pahuutta” edustavat murhaajat. Näin yhteisö väisteli vastuutaan tapahtumista.

Sama ajattelutapa näkyy nykykeskusteluissa nuorten jengiväkivallasta: rasismin, eriarvoisuuden ja niistä kumpuavan näköalattomuuden kaltaisia rakenteellisia syitä ei haluta nähdä.

Huhtalan teoksen ansioita ovat selkeys­ ja havainnollisuus – se sopisi rankasta aiheestaan huolimatta vaikka lukiolaisten tietokirjaksi. Sujuvassa tekstissä häiritsevät vain muutamat kongruenssivirheet ja aikamuotojen epäjohdonmukaisuudet.

Selkeyden lisäksi teos on yllättävän ajankohtainen. Lukiessa huomaa, ettei moni asia ole sadassa vuodessa muuttunut. 1920-luvulla sanomalehdistö selitti väkivallantekoja kirjojen ja elokuvien huonoilla vaikutuksilla; nykyisin kauhistellaan gangsta rap -musiikin turmelevaa vaikutusta nuorisoon. Tällaisten konnotaatioiden herääminen kertoo siitä, että vaikka Kuohuttava kuolemanrangaistus käsittelee historiaa, se osuu ajan hermoon.

Mielleyhtymiä nykyaikaan herää myös lukiessa, miten äärioikeistopuolue Isämaallinen kansanliike perusteli kuolemanrangaistusta 1930-luvulla.

Rikolliset esitettiin ”ali-ihmisinä, joiden rikollisen luonteen selittävänä tekijänä oli yksiselitteisesti perimä”. Kun ihmisiä nyt nimitellään rotuoppien hengessä ”heikkolaatuisiksi tulokkaiksi”, voi päätellä, että fasistinen ideologia elää yhä.

Väkivallan taustalla oli 1920–1930-luvuillakin rakenteellisia syitä, kuten työttömyyttä ja osattomuuden kokemuksia. Huhtalan mukaan varsinkin sisällissodan verinen perintö vaikutti nuoriin miehiin. He olivat ”seuranneet sivusta, kuinka aikuiset ratkaisivat asioita asein ohjenuoranaan lähinnä henkilökohtainen viha ja mielivalta”.

Keskustelu kuolemanrangaistuksesta kytkeytyi niin ikään sisällissodan perintöön ja ilmensi osaltaan Suomen poliittista kahtiajakoa ja valtakamppailuja.

Poliittiset intressit ohjasivat asenteita etenkin oikeistossa. Kuolemanrangaistuksen puolesta puhuttiin kokoomuslehdissä kovasanaisesti tapauksissa, joissa tekijällä nähtiin olevan kytköksiä kommunismiin.

”Uhrien taustaa käytettiin selittämään ja jopa oikeuttamaan heihin kohdistunutta väkivaltaa”, Huhtala kirjoittaa. Lapuan liikkeen ja suojeluskuntien edustajien kuolemanrangaistusvaatimuksista sen sijaan vaiettiin, ja murhaajien teoille keksittiin lukuisia ”lieventäviä asianhaaroja”.

Vasemmistolehdet pitivät kuolemanrangaistusta epähumaanina ja vanhanaikaisena, ja lainsäädäntö kallistui lopulta tälle kannalle. Kokonaan kuolemanrangaistus poistettiin Suomen laista vuonna 1972.

Huhtalan mukaan kansan oikeustajuun vaikuttaa muun muassa luottamus: oikeusjärjestelmän toimivuuteen uskovat ihmiset eivät yleensä vaadi kovia rangaistuksia.

On kiinnostavaa, että ankarampia rangaistuskäytäntöjä peräänkuuluttavat kannattavat puoluetta, joka on pyrkinyt horjuttamaan oikeusvaltioperiaatetta ja yhteiskunnallista luottamusta. Nykyisistä eduskuntapuolueista nimittäin vain perussuomalaisten kannattajat ovat osoittaneet ”muita selvästi suurempaa rankaisuhalukkuutta”. Kuohuttavan kuolemanrangaistuksen pohjalta voi päätellä heidän olevan historian väärällä puolella. 

Anna Huhtala: Kuohuttava kuolemanrangaistus. Veritekoja ja tuomioita Suomessa 1926–1938. 297 sivua. Bazar, 2025.