Äitiä ikävä

ANNA Järvisen ensimmäinen kirja kertoi viisikymppisestä muusikosta nimeltä Anna. Lyhyistä, autofiktiivisistä teksteistä muodostui kokonaisuus, jossa oli sopivasti tilaa ajatukselle.

Toisessa kirjassaan Järvinen (s. 1970) pohtii äitisuhdettaan ja sen muuttumista. Muoto on kutakuinkin sama, myös Arvaamaton koostuu sivun tai muutaman mittaisista muistoista ja mietteistä.

Ruotsinsuomalainen Järvinen kasvoi kahden kulttuurin välissä. Hän kirjoittaa ruotsiksi. Raija Rintamäen käännös on hyv­ä ja huolellinen, mutta joitain asioita olisi voinut selittää auki.

Useimmat varmasti oivaltavat, mistä Ahlgrenin autoissa on kyse, mutta lauluntekijä Stina Nordenstamia ei juuri tunneta Suomessa. Eikä Alla mot alla med Filip och Fredrik -tietokilpailukaan taida olla tuttu.

Kun Järvisen äiti oli kolmannella kuulla raskaana, isä jätti hänet toisen naisen takia. ”Joskus yritän selittää hänen vihaansa minua kohtaan sillä. Välillä taas ajattelen, että hän on vain autistinen”, Järvinen kirjoittaa äidistään.

Kuusivuotiaana Järvinen muutti äitinsä ja veljensä kanssa Helsingistä Tukholmaan. Uusi isäpuoli oli varakas mutta alkoholisti. Muuton myötä äiti jätti ”hienon työn”, jossa hän sukkuloi Suomen ja Englannin väliä valvomassa, että vaihto-oppilaista pidettiin hyvää huolta. Ruotsissa äiti kouluttautui opettajaksi, kuten Anna myöhemmin.

Pandemian aikana Järvisen äiti sai syöpä­diagnoosin. Järvinen alkoi kohdella häntä ”uutena lapsenaan”. Vähän myöhemmin tuli dementia. Äiti täytyi laittaa hoitokotiin.

Järvinen kirjoittaa enimmäkseen nykyhetkestä ja muutamasta lapsuuden ja nuoruuden avainmuistosta. Arvaamaton ei ole johdonmukainen kertomus tai analyysi, vaan valikoima vaiston varassa syntyneitä vaikutelmia. Järvinen ei yritä kertoa kaikkea, hän vain järjestää ajatuksiaan.

Järvisellä on aina ollut ikävä äitiä. Ennen äidin sairastumista oli ”periaatteessa edes teoreettinen mahdollisuus”, että äiti tulisi pitämään hänestä huolta kivun tai katastrofin hetkellä. Niin ei koskaan käynyt.

”Monta vuotta olen ollut oma äitini”, Järvinen kirjoittaa. ”Kun on oma äitinsä, ei voi koskaan rentoutua.”

Muistisairaus muutti Järvisen äidin persoonallisuuden. Nyt hän kurkottautuu tytärtään kohti, vannoo rakkautta ja julistaa, että tämä tekee hänet onnelliseksi. Se saa tyttären tuntemaan olonsa pahoinvoivaksi.

Kaikesta huolimatta Järvinen tuntee surua lähtiessään äitinsä luota. Nyt on liian myöhäistä selvittää vaikeita asioita. 

Anna Järvinen: Arvaamaton (Otrygg). Suomen­tanut Raija Rintamäki. 147 sivua. Teos, 2025.