Jotakin minua siinä on
Anna Järvinen kirjakäsikirjoituksessa vaihtelivat ensin suomi ja ruotsi. Sitten oli pakko valita.
Kirjan kannessa on piirros, omakuva, Anna Järvisen piirtämä. Kirjan päähenkilö on Anna Järvinen, joka kirjoittaa lauluja ja on muuttanut Tukholmaan Helsingistä ollessaan kuusi.
Teksti on muistoja, joissa lauseet sotkeentuvat toisiinsa, maailma kokemuksellistuu estetisoiduiksi tunnepinnoiksi, joista ankkuroidaan tunnistettavia paikkojen nimillä.
Kirja on fiktiota, sen kirjoittanut Anna Järvinen sanoo, mutta myöntää enemmän kuin moni muu autofiktiokirjailija.
”Ehdottomasti se on jonkintyyppinen omakuva. Toivoisin, että siinä olisi sellainen klangi. Koska olen myös muusikko, mulle ehkä kaikkein tärkeintä on kielen rytmit ja paussit”, Järvinen kertoo puhelimessa.
Kuulemma kirja myös kuulostaa siltä, miten Järvinen kirjoittaa. Hän kirjoittaa joka päivä.
Hän aloitti kuusivuotiaana kirjoittamalla kirjan nimeltä Elli enkeli. Lapsuudesta asti Järvinen, 50, on kirjoittanut päiväkirjaa, omaa tajunnanvirtaansa. Sitä hän ei ole tarkoittanut edes itsensä luettavaksi.
”Päiväkirjaa kirjoittamalla oma ääni ja rytmi on kehittynyt. Siitä on tullut oma taidemuotonsa.”
Järvisen esikuvia ovat itseään fiktivisoineet miehet, Pentti Saarikoski ja Karl Ove Knausgård.
”He ovat puhuneet mun elämästä. Knausgårdin ja Saarikosken kirjat on ehdottomasti myös minun omakuviani. Olemme kaikki niin samanlaisia, että jos paljon vanhemmat miehet voivat kirjoittaa minun elämäni, minä voin kertoa keski-ikäisistä miehistä pienen tytön näkökulmasta.”
Yleensä Järvisen kirjaideat ovat loppuneet lyhyeen. Inspiraatio on kadonnut, kun ei ole keksi nyt, mihin päin jatkaa.
Nyt keskellä yötä tullut idea kesti vuoden verran. Järvinen kirjoitti sitä ylös työpäivien jälkeen. Hän on ammatiltaan englannin ja ruotsin opettaja.
Alkujaan kirjakäsikirjoituksessa vaihtelivat suomi ja ruotsi, koska Järvinen ajattelee, kirjoittaa ja puhuu suomea ja ruotsia koko ajan.
Kirjailija Monica Fagerholm luki Järvisen tekstiä, yritti pidättäytyä kommentoimasta, mutta totesi yhdestä jos toisesta kohdasta, että tämä on mielenkiintoista.
”Se antoi kivan olon. Ehkä ei tarvitse hävetä.”
Mutta suomenruotsalainen kustantamo Förlaget halusi julkaista vain ruotsinkielisiä kirjoja. Hyppeleminen kielestä toiseen oli Järvisen mukaan heille liikaa.
Suomenkielisten osuuksien ruotsintaminen sana sanalta sai tekstin kuolemaan. Lopulta hän kirjoitti kirjan ruotsiksi. Tekstin idea oli silti sama.
Uni viime yönä ilmestyi alkukielellä syyskuussa, suomeksi tammikuussa.
Kun Järvinen luki Raija Rintamäen käännöstä romaanistaan, hän huomasi, että käännös teki kirjaan uuden maailman. Se ikään kuin irtosi hänen muistoistaan.
”Toisaalta musta on vähän vaikeaa, että se jätti mun kropan sillä tavalla, mutta toisaalta kauhean mielenkiintoista.”
Suomessa Järvinen tunnetaan musiikistaan, erityisesti yhdestä kappaleesta. Vuoden 2007 Jag fick feeling -albumi teki hänestä indietähden.
Ennen kolmatta levyään, kymmenen vuotta sitten, Järvisellä oli promootiopäivä Suomessa. Oli pari tuntia ylimääräistä aikaa. Käydäänkö tapaamassa Olavi Uusivirtaa ennen lennon lähtöä, levy-yhtiöstä ehdotettiin, hänellä olisi Elokuu-elokuvaa varten tehty biisi.
Käytiin. Järvinen palasi Ruotsiin ja lauloi stemman nauhalle. Hän olisi halunnut kirjoittaa siihen säkeistönkin, mutta sitä hän ei ehtinyt lähettää, mikä jälkikäteen harmittaa vähän.
Kappale oli nimeltään Nuori ja kaunis. Sittemmin siitä on tullut ikivihreä ja nuotiolaulukelpoinen klassikko. Spotifyssa se on Järvisen ylivoimaisesti kuunnelluin kappale. Hänen oma käsityksensä sen menestyksestä pohjautuu vain anekdootteihin.
”Mulla on vain äiti Ruotsissa, koko iso suku on Helsingissä. Joskus sain kuulla, että taas laulettiin koulunpäättäjäisissä Nuorta ja kaunista.”
”Olaviakaan en ole nähnyt sen jälkeen kuin kahdesti. Oli tarkoitus esiintyä viime kesänä Flow’ssa, mutta festari peruttiin eikä siitä tullut mitään.”
Anna Järvinen: Uni viime yönä. Suom. Raija Rintamäki. 144 s. Teos, 2021.