Koulun sairauskertomus

Koulu on pilalla. Se on vanha uutinen, mutta julkinen keskustelu ja poliittinen vääntö Pisa-ihmeen pelastamisesta ovat kuumentuneet tänä keväänä.

Entisen opettajan Tiina Rajamäen toinen romaani tarjoaa aiheeseen kaunokirjallisen näkökulman. Se alkaa yhden opettajan henkisestä romahduksesta ja kasvaa moniääniseksi muotokuvaksi 2020-luvun koulusta.

Pitäisi lähteä töihin, mutta lehtori ei pääse ylös eteisen lattialta. Sairauslomalla hän käy läpi omaa ja kollektiivista väsymystä.

Milloin hänestä oli ensimmäisen kerran tuntunut siltä, että jokin koulussa ja maailmassa oli muuttunut niin paljon, ettei hän pystynyt tekemään työtään, lehtori pohtii.

Vauhti oli kiihtynyt kuin varkain. Opettajia kannustettiin pysymään kiinni muuttuvassa maailmassa. Jostain ylhäältä päin alettiin runnoa läpi muutosta.

Opetussuunnitelmat ja päättökokeet menivät jatkuvasti uusiksi, muoti-ilmiöt ja liike-elämän jargon tunkivat kouluihin, paperit ja kynät korvattiin oppilaiden huomion kaappaavilla laitteilla. Samaan aikaan kun työrauha oli kadonnut ja keskittymiskyky romahtanut, sekä opettajiin että opiskelijoihin kohdistui yhä kovempia vaatimuksia.

Kuulostaa tutulta sairauskertomukselta.

Onneksi teos menee oireiden sanallisesta kertaamisesta kohti näyttämistä. Kerronta fokusoituu itse kouluun. Lähiöön 1970-luvulla rakennettu tasakattoinen talo on henkinyt hyvinvointivaltion ihanteita. Käytäviin ja luokkahuoneisiin on kerrostunut sukupolvien verran muistoja, pelkoja ja iloja, kadonnutta arvomaailmaa ja merkityksiä.

Koulu kuuntelee, miten konsultit ja futuristit käyvät neuvomassa väsyneitä opettajia, jotka kärsivät unettomuudesta ja päänsäryistä. Lopulta vanha koulu puretaan ja sen tilalle nousee lasiseinäinen suurlaitos, jonka muokattavissa tiloissa jatkuva muutos on mahdollisimman kitkatonta.

Surussa ja avuttomuudessa vellomista puhkovat vihassaan kirkkaat osiot, jotka ovat sukua Hanna Kuuselan yliopistomaailmaa ruotivalle Syytökselle. Lehtori pohtii raivoissaan, mihin tunkisi pölyiset Canthinsa ja Tšehovinsa visio- ja yrittäjyyspuheen täyttämässä koulussa.

Ryöpyn saavat niskaansa myös kollegat, jotka eivät suostu kyseenalaistamaan heterouden ja keskiluokkaisuuden normeja. Teksti muistuttaa välillä terapiakirjoitusta tai opettajan muistelmateosta.

Ilmaisuvoimaisimmillaan romaani on, kun sen keskiössä on yksilön sijaan yhteisö. Se muistuttaa, mistä koulussa on kyse. Koulu on instituutio, joka elää ja kuolee niistä arvoista ja asenteista, joita yhteiskunta siihen heijastaa. 

Tiina Rajamäki: Koulu. 245 sivua. Teos, 2026.