Rehellisiä hommia

Yhdysvaltain rotusorron raakaa historiaa käsittelevät romaanit Maanalainen rautatie ja Nickelin pojat nostivat Colson Whiteheadin (s. 1969) maailmanmaineeseen.

Innostuneet kriitikot näkivät hänessä Toni Morrisonin manttelinperijän. Suuren kertojan, joka antaa äänen mustan väestön kärsimyksille.

Niin hienoja teoksia kuin Maanalainen rautatie ja Nickelin pojat ovatkin, ne antavat kapean kuvan Whiteheadista prosaistina. Hänen tuotantonsa liikkuu lajityypistä toiseen, mikä kuvastaa hänen eloisaa kirjallista mielikuvitustaan.

Ennen menestysteoksiaan Whitehead julkaisi postmodernia taideproosaa liippaavat The Intuitionistin ja Balladin John Henrystä, aikalaissatiirin Apex Hides the Hurt, autofiktiivisen Sag Harbourin ja zombiromaanin Zone One.

Nickelin poikien jälkeen Whitehead halusi tehdä rikosromaanin. Viime vuonna suomeksi ilmestynyt Harlem Shuffle tutustutti lukijat mustaan huonekalukauppiaaseen, joka sivubisneksenään välittää varastettua tavaraa.

Harlem Shufflen kirjoittaminen tuntui niin hauskalta, että Whitehead päätti tehdä ­trilogian. Kieron miehen manifesti on sen toinen osa.

Suoraviivaisten dekkarien ystäville Whiteheadin rikosromaanit eivät ole maittavinta herkkua. Hän käyttää lajityyppiä tekosyynä kirjoittaa Harlemin väkivaltaisesta, korruption ja roturistiriitojen sävyttämästä arjesta. Whitehead kuvaa hen­kilöhahmojensa sisäistä maailmaa puhdasverisen kaunokirjailijan tavoin, herkillä vaistoilla ja tarkalla katseella.

Kieron miehen manifestissa ei ole yhtä kantavaa rikosjuonta. Kerronta risteilee tarinalinjasta toiseen. Miksi keskittyä yksittäisiin tekoihin, kun rikollisuus lävistää koko sosiaalisen todellisuuden?

Ydinteemaksi hahmottuu rajojen hämärtyminen rehellisen ja epärehellisen elämän välillä.

Huonekalukauppias Ray Carney on elänyt neljä vuotta kunniallisena miehenä. Laillinen liiketoiminta kannattaa niin hyvin, että rikolliset sivubisnekset eivät innosta. Epäonninen sattuma suistaa Carneyn takaisin vanhoille poluille. Hänen tyttärensä haluaa päästä katsomaan Jackson 5 -yhtyettä, mutta konsertti on loppuunmyyty. Carney turvautuu alamaailman kontakteihinsa saadakseen tiketin.

Korruptiotutkinnan kohteeksi joutunut kiero valkoinen poliisi Munson kaappaa Carneyn mukaansa. Munso aikoo ryöstää Harlemin alamaailmasta pesämunan pakoretkelleen.

Kieron miehen manifestin ensimmäinen, vuoteen 1971 sijoittuva osa kuvaa tätä hurmeista ryöstöretkeä. Vauhdikkaita käänteitä on nautinnollista lukea, sillä Whiteheadilla on pistämätön kyky kuvata roistojen kohellusta mustalla huumorilla.

Romaanin toinen osa liikkuu vuodessa 1973. Zippo-niminen pyromaniaan viehtynyt elokuvaohjaaja tekee blaxploitaatio-filmiä, ja yhtenä kuvauspaikkana on Carneyn huonekaluliike.

Toinen osa seurailee vanhan liiton rikollista Pepperiä, jonka elämä heittää vaihteeksi rehellisiin hommiin, kuvausryhmän turvamieheksi. Pepper haikailee takaisin pimeälle puolelle, alamaailman kovanaamaksi.

Romaanin nimi tulee Pepperin pohdinnoista: ”Miehellä on käsityksensä rikosten hierarkiasta, ikioma manifesti siitä mikä on moraalisesti hyväksyttävää ja mikä ei. Kieron miehen manifesti.”

Viheliäisimmät rikolliset paljastuvat kolmannessa osassa. Eletään vuotta 1976, Yhdysvallat viettää 200-vuotisjuhliaan.

Juhlahumun keskellä Harlem palaa. Tulipalot eivät syty itsestään, vaan taustalla vaikuttavat pyrkyripoliitikot. Kun slummit pistetään poroksi, avautuu mahdollisuus tuottoisiin rakennusurakoihin.

Tulenroihua kehystää armoton sosiaalinen satiiri. 1970-luvun Harlem paljastuu pienoiskuvaksi vaurauttaan ja onnellisuuttaan juhlistavasta Yhdysvalloista, jossa heikot ja köyhät jyrätään pois alta. 

Colson Whitehead: Kieron miehen manifesti. Suom. Markku Päkkilä. 399 s. Otava, 2023.