Ruotsiin rantautunut 3,65-metrinen airokala olikin vasta pienokainen

kala
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Airokala

Kurt Ove Eriksson, 73, hieraisi silmiään tullessaan ranta-aitalleen Ruotsin Bovallstrandissa lähellä Göteborgia 10. toukokuuta. Rantavedessä lojui jotakin pitkänomaista.

Eriksson luuli ensin, että se oli muovia, mutta huomasi pian, että se oli kala.

Kyseessä oli airokala (Regalecus glesne), maailman pisimmäksi kasvava luukala. Erikssonin löytämä kala oli 3,65 metrin mittainen pienokainen, mutta airokala voi kasvaa jopa 11 metrin mittaiseksi.

Edellisen kerran airokala on tavattu Ruotsin rannikolla yli sata vuotta sitten, vuonna 1879.

Muodoltaan airokala on käärmemäinen ja litteä. Onkin arveltu, että se olisi esikuvana tarinoiden merihirviöille.

Airokalasta käytettiin suomeksi aikaisemmin uljasta nimeä ”sillikuningas”. Tällä nimellä se tunnetaan myös ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi. Sillikuninkaaksi kutsuttiin meillä myös toista kalalajia (Chimaera monstrosa), jonka nimi muissa eurooppalaisissa kielissä tarkoittaa merihiirtä, merikissaa tai rottakalaa.

Kalojen suomenkielisiä nimiä järjestettäessä tämä pienehkö haiden ja rauskujen sukulainen sai pitää nimen sillikuningas, kun taas merten jättiläisestä tehtiin airokala.

Teksti Teemu Tast
Kuva Rojer Jansson / AP / Lehtikuva