Pohjois-Korean salaiset paikat esillä Google Earthissa
Korean kansanarmeijan sirkus Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa. Kuva Google.
Pohjois-Korean stalinistidiktatuuriin on erittäin vaikea päästä, ja maahan hankkiutuneiden ulkomaalaisten liikkumista rajoitetaan tiukasti. Pohjois-Koreasta ulos tihkuvaa tietoa säädellään niin tarkasti, että ulkomaailma lähinnä arvailee, mitä maassa tapahtuu.
Hämmästyttävän kattavan kuvan viime aikoina otsikoissa olleesta maasta kuitenkin saa käyttämällä Google Earthia.
Karttaohjelmaan on jo kahden vuoden ajan koottu pakettia kiinnostavista paikoista Pohjois-Koreassa. North Korea Uncovered -hanke on toteutettu täysin vapaaehtoisvoimin. Tiedot on kerätty julkisista lähteistä, esimerkiksi paikallisista uutiskuvista. Vinkkejä antavat myös maassa vierailleet ulkomaalaiset.
Paikoista tehdään Googlen karttapisteitä, joita pääsee katsomaan hiiren näpäytyksellä. Kohde näytetään Google Earthin satelliittikuvassa.
Kartalla on kaikkien katseltavissa kohteita, joiden paljastamisesta seuraisi Pohjois-Koreassa välitön kuolemantuomio. Palveluun on listattu esimerkiksi vankileirejä, ilmatorjuntaohjusasemia sekä paljon puhuttuja ydinlaitoksia.
Kartalta löytyy kuitenkin muutakin, esimerkiksi Pohjois-Korean ensimmäinen italialainen ravintola sekä Korean kansanarmeijan sirkus.
Pohjois-Korean tirkistely vaatii Google Earth -ohjelman asentamista (ladattavissa ilmaiseksi täältä). Lisäksi karttaohjelmaan pitää ladata tiedostopaketti (löytyy esimerkiksi täältä).
