Pieni Suomi viidakossa

Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yli sata suomalaista lähti 1920-luvulla etsimään maanpäällistä paratiisia Brasiliasta. Sitä ei löytynyt, mutta jotain suomalaisuudesta jäi elämään kuumaan maahan.

Teksti Joni Mäkitalo
(SK 3/2007)

Herään Penedosta, Brasiliaan 70 vuotta sitten sylivauvana saapuneen Eeva Hohenthalin saunahuoneesta.

Eilisiltana olimme lauantaitansseissa Tonttulaakson ostoskeskuksessa. Brasilialaiset katselivat suomalaisiin perinnepukuihin sonnustautuneita tanssijoita, moni lähti mukaan letkajenkkaan. Ikivihreät suomi-klassikot kiirivät yönmustaan sademetsään.

Suurta hämmästystä perinnetanssit eivät silti herättäneet. Vaikka eksoottinen suomalaisuus saa huomiota, on se brasilialaisille siirtolaistarina muiden joukossa.

Kömmin ulos saunarakennuksesta. Pihalla värikkäät kolibrit tutkivat minulle tuntematonta pensaspuuta. Ne liikuttavat siipiään nopeammin kuin silmä ehtii seurata ja työntävät nokkansa vielä aamukosteutta pitäviin punaisiin kukkiin.

Viipurilainen puutarhuri Toivo Uusikallio oli saanut unessaan kutsun. Jostain päiväntasaajan alapuolelta löytyisi uusi Eeden.

Hän johdatti 122 suomalaista siirtolaista ensin Rio de Janeiroon, sieltä vajaat 200 kilometriä etelään, ylvään vuoren juurelle. Vuonna 1929 Penedo oli entisten kahviviljelmien ja laidunmaiden peittämä maatila.

Nykyään Itaitaian kaupunkiin kuuluva entinen suomalaissiirtokunta elää turismilla. Siellä asuu lähes kymmenentuhatta ihmistä. Brasilialaisia yrittäjiä on saapunut joka vuosi lisää. Alueella on sata pientä hotellia, ravintoloitakin kuutisenkymmentä.

Suomea puhuvia Penedossa asuu enää alle kaksikymmentä. Suurin osa toisen ja kolmannen sukupolven brasiliansuomalaisista on muuttanut suurkaupunkeihin. Penedoon jääneet saavat leipänsä turismista, muutama viljelee maata.

Suomalaisuuden asemaa Penedossa kuvaa alueen keskellä sijaitseva Pequena Finlândia eli pikku Suomi. Se on brasilialaisten rakentama. Kaupoista ja kahviloista koostuva minikylä jäljittelee Porvoon ja Rauman puutaloalueita.

Pikku Suomen neljä katua on nimetty suomeksi ja portugaliksi. Niitä kävellessäni kansallisylpeyteni herää – ja sekoittuu pian närkästykseen. Haluaisin sanoa kaikille, että ei meillä tällaista ole.

Maltan mieleni. Kuvittelen suomalaisia rakentamassa pikku Brasiliaa pohjolaan ja ymmärrän, ettei sekään pääsisi tunnelmaltaan alkuperäiseen.

Teemapuiston perältä löydän Brasilian joulupukin. Pukin suomalaisuudesta kertova hirsimökki on onnistunut. Sen sisäseinät ovat vaaleaa paneelia, sisustus tutun oloista. Eteisessä on Finnairin lahjoittama vanha reki.

“Joulun aikaan tuossa ulkona on lapsia koko päivän jonossa”, keinutuolissa istuva joulupukki sanoo.

“Pelkästään joulukuussa tänne saapuu 600-700 kirjettä eri puolilta Brasiliaa”, hän jatkaa.

Talon opas Juliana kertoo minulle suomalaisista, napapiiristä ja lyhyistä lappalaisista. Hän on hankkinut tietonsa matkaoppaista. Asiavirheitäkin säestää innostunut hymy.

Penedoon 1920-luvun lopulla saapunut suomalaissiirtokunta ajautui nopeasti kurjuuteen. Sen mitä moneen kertaan viljelty maa antoi, muurahaiset söivät. Pelastukseksi koitui 1940-luvulla alkanut turismi.

Penedo ei ole unohtanut juuriaan, vaikka nykyään alueen kaupallisesta viidakosta Suomea paremmin erottuu muu maailma. Huomaan hotellien ja kauppojen mainoskylteistä miltei kaikki Pohjoismaat, useita muita Euroopan maita, jopa Intian.

Näinhän tässä käy, ajattelen. Suomalaisuus sulautuu isäntämaahansa, sekoittuu aina uudelleen syntyvään Brasiliaan.

 

Utopiaa etsimään

Latinalaiseen Amerikkaan 1900-luvun alussa perustetut siirtokunnat ovat sivujuonia suomalaisessa siirtolaistarinassa.

Tropiikin utopiayhteisöt olivat eräänlaisia aikansa hippiyhteisöjä, mikä erottaa ne Pohjois-Amerikkaan suuntautuneesta massasiirtolaisuudesta. Utopiayhteisöjen johtajien visioissa korostuivat luonnonsuojelu, kasvissyönti ja nudismi. Mukaan lähteneet olivat pääsääntöisesti korkeasti koulutettuja suomalaisia.

Johtajien idealismista huolimatta lähtijöiden enemmistön motiiveina olivat seikkailunhalu ja rikastumistoiveet. Arjen realismi voitti utopiat, kun perillä tutustuttiin viidakkoluontoon ja koti-ikävään.

Siirtolaisinstituutin mukaan Latinalaiseen Amerikkaan muutti vuosina 1860-1944 arviolta tuhat suomalaista. Mantereen ensimmäinen ja suurin suomalaissiirtokunta oli Argentiinan Colonia Finlandesa. Muita olivat Colonia Villa Alborado Paraguayssa, Viljavakka Dominikaanisessa tasavallassa, Itabo ja Ponnistus Kuubassa sekä Penedo Brasiliassa.

Penedon lisäksi suomea puhuvia siirtolaisten jälkeläisiä elää yhä Argentiinassa ja Paraguayssa. Heidän elämänsä on taloudellisesti vaikeaa, kuten useimmilla Etelä-Amerikassa.
Latinalaisen Amerikan siirtokunnista käytännössä vain Penedo on säilyttänyt suomalaiset vivahteensa. Sen ovat mahdollistaneet siirtolaisten elämäntyö sekä brasilialaisten halu ottaa suomalaisuus alueen turismin teemaksi.

Joni Mäkitalo

Aiheesta lisää
Wikipedia: Suomalaiset ihanneyhteisöt
Wikipedia: Penedo
Teuvo Peltoniemi: Suomalaiset ihannesiirtokunnat
Jaakko Lyytinen: Satumaata etsimässä
Suomen siirtolaisuusmuseo
Suomalaisssiirtolaisuus Brasiliassa

Kirjailija Enrique Tessierin kirje Colonia Finlandesan perustajalle Arthur Thesleffille