Maailmanpankin Satu Santala: Kehitysavun vähentäminen vaarantaa Suomen maineen
Suomeakin on autettu: saimme vuosina 1949–1975 Maailmanpankilta 18 lainaa.
Maailmanpankin johtokunnan jäsen Satu Santala on huolissaan kehitysyhteistyömenojen laskevasta trendistä. Hän arvioi, että leikkaukset voivat heikentää Suomen vaikutusvaltaa.
Joukko Pohjoismaiden ja Baltian maiden valtiovarain- ja kehitysministereitä kokoontui viime viikolla Helsinkiin keskustelemaan Maailmanpankin asioista. Ryhmän kiinnostus Maailmanpankkia kohtaan ei ole pelkkä sattuma, sillä sama joukko on pankin hallintoneuvoston jäseniä tai varajäseniä.
Myös Maailmanpankin pääjohtaja Jim Yong Kim ja johtokunnan jäsen Satu Santala olivat mukana tapaamisessa.
Satu Santala aloitti kesällä 2013 kolmivuotisen kautensa Maailmanpankin johtokunnassa Pohjoismaiden ja Baltian maiden edustajana. Sitä ennen hän toimi ulkoministeriön kehityspolitiikan osaston apulaisosastopäällikkönä.
Santalan mukaan tällainen tapahtuma järjestetään kerran vuodessa.
“Nyt oli Suomen vuoro isännöidä”, hän sanoo.
Keskusteluissa käsiteltiin paitsi Maailmanpankin asioita myös muuta ajankohtaista kehitysagendaa. YK:n kestävän kehityksen huippukokous pidetään syyskuussa ja Pariisin ilmastohuippukokous joulukuussa 2015.
Suomi on Maailmanpankin osakkeenomistaja ja rahoittaja, mutta kehittyneenä maana se ei enää voi saada lainaa Maailmanpankilta.
Tilanne oli toinen viime sotien jälkeen. Silloin Suomi oli köyhä ja paljolti maatalouden varassa elävä maa, jonka elintaso oli selvästi heikompi kuin esimerkiksi Ruotsin. Vielä vuosina 1946 ja 1947 saimme vaate- ja ruoka-apua YK:n lastenapujärjestöltä Unicefiltä.
Olimme pitkään myös Maailmanpankin laina-asiakas. Viimeisen lainan saamisesta on tänä vuonna kulunut 40 vuotta. Sen Suomi maksoi takaisin vasta vuonna 1990.
Suomi sai vuosina 1949–1975 Maailmanpankilta kaikkiaan 18 lainaa esimerkiksi paperiteollisuus- ja vesivoimainvestointeihin sekä Turun moottoritien rakentamiseen. Nykyrahassa lainojen arvo nousee yhteensä 2,3 miljardiin dollariin.
“Nämä investoinnit olivat siinä vaiheessa ratkaisevan tärkeitä Suomen talouskehitykselle”, Santala huomauttaa.
Santala pitää Suomen tapausta hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka suuri merkitys kehitysrahoituksella voi olla kehittyvälle maalle.
“Yksinään se ei riitä poistamaan ongelmia, mutta se luo edellytyksiä niiden ratkaisemiselle.”
“Suomessa oli suuri tarve modernisoida puunjalostusteollisuus ja rakentaa vesivoimaa, ja Maailmanpankin avulla päästiin huima loikkaus eteenpäin.”
Satu Santala edustaa Maailmanpankin johtokunnassa verraten pientä äänimäärää, koska Pohjoismaiden ja Baltian ryhmään ei kuulu suuria valtioita. Pohjoismaalaisena hänen on kuitenkin hyvä toimia Maailmanpankissa.
Johtokunnan jäsenen vaikutusmahdollisuudet riippuvat henkilökohtaisen taidon ohella myös takana olevien valtioiden maineesta kehitysyhteistyön tekijöinä.
Pohjoismailla on Santalan mukaan hyvä maine.
“Meidän ei koeta ajavan liikaa kansallisia etujamme. Pohjoismaita kuunnellaan, koska olemme uskottavasti yhteisten kehitystavoitteiden takana.”
Hyvä tilanne ei kuitenkaan ole Suomen ansiota.
“Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan suhtaudutaan vakavammin kuin Suomeen näissä piireissä”, Santala sanoo.
Suomen valtion vuotuinen kehitysapu nousee 1,1 miljardiin euroon. Summan osuus bruttokansantulosta on 0,55 prosenttia. Norjan vastaava tunnusluku oli toissa vuonna 1,12, Ruotsin 1,07 ja Tanskan 0,85 prosenttia.
YK:ssa on tavoitteeksi asetettu 0,7 prosenttia. Suomi on saavuttanut sen vain kerran, vuonna 1990.
Ulkoministeriö julkisti viime kesänä tutkimuksen, jonka mukaan yli 80 prosenttia suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä erittäin tärkeänä tai melko tärkeänä.
Kehitysavun määrä on kuitenkin kiistanalainen poliittinen kysymys. Ensimmäiset ehdotukset menojen leikkaamisesta tulivat jo viime syksynä. Lisää poliittista keskustelua on luvassa, sillä vaalikoneissa ehdokkailta kysytään, pitäisikö kehitysyhteistyöbudjettia pienentää.
Ja leikkauksia on tulossa jo ennen vaaleja. Hallitus esitti 12. helmikuuta lisäbudjettiesityksessään, että kehitysapumäärärahoja supistettaisiin 15 miljoonaa euroa. Tämä leikkaus pudottanee kehitysyhteistyömenojen kansantulo-osuuden alle 0,5 prosenttiin.
“Olen huolissani siitä, että tällainen kehitys voi vahingoittaa meidän kansainvälistä kuvaamme”, Santala sanoo.
“Olemme olleet muiden pohjoismaiden imussa progressiivisten maiden kerhossa ja saaneet sen mukaisen kohtelun.”
Hän arvioi, ettei Suomi kuitenkaan voi loputtomiin nauttia tästä edusta, vaan tilanne heikkenee, jos suhdeluku alkaa heikentyä.
Samaan aikaan kun Maailmanpankin pääjohtaja johto kyläili Helsingissä, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki julkistivat tämänvuotisen tukipakettinsa Ukrainalle.
Myös maailmanpankki antaa Ukrainalle lainaa, vuonna 2015 yhteensä kaksi miljardia dollaria. Viime vuonna se päätti 3,5 miljardin dollarin tuesta.
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n osuus nousee 17,5 miljardiin dollariin eli noin 15 miljardiin euroon.
Lisäksi Ukraina saa rahoitusta myös EU:lta, USA:lta, Kanadalta ja Japanilta.
Ukrainasta tuli Maailmanpankin jäsenmaa 1992. Siitä lähtien pankki on antanut sille 9 miljardin dollarin lainat yhteensä 45 projektiin ja ohjelmaan.
Ukraina käy itäisillä alueillaan sotaa Venäjän tukemia separatisteja vastaan. Ukraina kamppailee myös suurten talousvaikeuksien kanssa ja sen riesana ovat huono hallinto ja korruptio. Sen luottokelpoisuus on heikompi kuin monen köyhän afrikkalaisen valtion.
Maailmanpankin antama tuki perustuu siihen, että Ukrainalla on edelleen kehitysmaastatus. Kehitysmaaksi se on kuitenkin “keskituloinen”, joten se voi saada vain lainarahaa. Vain kaikkein köyhimmät maat voivat saada lahjarahaa.
“Maailmanpankki ei voi enää lisätä merkittävästi lainarahoitustaan Ukrainalle”, Satu Santala sanoo.
Rajoitteena on se, että Maailmanpankin sisäisten sääntöjen mukaan asiakaskohtaisilla riskeillä on tietty maksimi.
Ukrainan lainojen ehdot noudattavat Santalan mukaan Maailmanpankin standardiehtoja. Puolet rahoituksesta menee budjetti- tai sektoritukeen ja toinen puoli terveydenhoidon, energiasektorin ja tieprojektien investointihankkeisiin sekä huonolla tolalla olevan pankkialan uudistamiseen.
Hankkeille ei makseta kerralla koko summaa, vaan rahaa annetaan vähitellen sitä mukaa, kuin projektit etenevät.
“Maailmanpankilla on käytössä järjestelmät, joiden avulla korruptioriskit minimoidaan niin Ukrainassa kuin muuallakin”, Santala sanoo.
Budjettituen ja eri sektorien kehityslainojen ehtona on se, että maa toteuttaa sovitut reformit. Energiasektorin hintauudistus on hyvä esimerkki Ukrainan kipeästi tarvitsemista reformeista.
“Suuri osa Ukrainan budjetista menee energian hintatukiin, joilla valtio subventoi kuluttajia”, Santala sanoo.
Nyt Ukraina yrittää remontoida tukijärjestelmän ja uudistaa samalla sosiaaliturvaansa, jotta köyhimmät kansalaiset selviäisivät energian hintojen noususta.