Irlannin talouskriisi helpottaa, mutta edessä on vielä monta vyönkiristyksen vuotta
Martin Lonergan Goatenbridgen aavekaupungissa. Omakotitalon ikkunat on rikottu. Kuvat Markus Pentikäinen.
”Tämä on aivan hullua”, kansanedustaja Mattie McGrath ärisee. ”Täysin järjetöntä ahneutta!”
Olemme McGrathin kotiseudulla Tipperaryn maakunnassa Irlannissa. Hän esittelee Goatenbridgen aavekaupunkia, jonka rakentaminen jäi kesken neljä vuotta sitten, kun rakennuttaja meni konkurssiin. Aluetta hallinnoi nyt Irlannin valtiollinen roskapankki NAMA, The National Asset Management Agency.
Näkymä on lohduton. Keskellä maaseutua seisovia hylättyjä talorivistöjä, joista osa on suljettu korkean rauta-aidan taakse. Vain kahdessa asunnossa asutaan.
McGrath esittelee tyhjillään olevaa omakotitaloa. Ikkunat ovat rikki, sadevesi on valunut sisään, ja pihamaa metsittyy. Kadulle on pystytetty valopylväitä, mutta niihin ei ole vedetty sähköä.
”Tästä piti tulla jonkun unelmakoti”, McGrath sanoo. ”Mutta nyt jäljellä on vain yli 300 000 euron velka.”
McGrath ihmettelee, miten rakennuttaja sai ylipäätään luvan rakentaa taloja joutomaalle aivan joen rantaan. Hänen mukaansa joki tulvii tässä kohtaa aina rankkasateella. Vesi katkaisee tien ja nousee pihoille ainakin parikymmentä kertaa vuodessa.
Goatenbridgen kyläyhdistyksen sihteeri Martin Lonergan asuu muutaman sadan metrin päässä kylän vanhassa osassa. Hänen mukaansa Etelä-Irlannista tullut grynderi kierteli 2000-luvun alussa Irlannin maaseutua helikopterilla ostelemassa tontteja ja päätyi lopulta myös Goatenbridgeen.
”Silloin hänellä oli rahaa vaikka kuinka paljon”, Lonergan sanoo. ”Mutta häntä ei ole näkynyt enää vuosikausiin.”
Lonerganin mukaan talot joudutaan todennäköisesti purkamaan, sillä niille ei löydy ostajaa. Goatenbridge on kuoleva kylä. Asukkaita on lähes 500, mutta väki vähenee. Lähistöllä ei ole palveluja, kauppa ja koulu on suljettu. Kylän pubi on sentään yhä auki.
Mattie McGrath esittelee kesken jäänyttä lomakylää Irlannin maaseudulla Tipperaryssa.
Irlanti on viisi vuotta kestäneen talouskriisin jäljiltä täynnä Goatenbridgen kaltaisia aavekaupunkeja: puolivalmiita asuinalueita, hylättyjä hotelleja, lomakyliä ja kauppakeskuksia, jotka on jätetty tyhjilleen rakennuttajien mentyä konkurssiin.
Suuruudenhullujen hankkeiden taustalla on 2000-luvun rakennusbuumi. Pankit lainasivat halpaa rahaa ilman takuita, ja riskit kaatuivat lopulta veronmaksajien syliin.
”Kaikki halusivat gryndereiksi suurten voittojen toivossa”, McGrath sanoo. ”Joillakin on nyt käsissään jopa kymmenen tyhjää asuntoa.”
Roskapankki NAMA:n taseeseen on upotettu valtava määrä kiinteistöjä ja lainoja, joiden nimellisarvo nousee 74 miljardiin euroon. Osa asunnoista ehdittiin myydä rakennusvaiheessa, mutta asukkaat eivät ole voineet muuttaa niihin, koska työt on jätetty kesken. Lainat ovat kuitenkin jäljellä, ja nyt kiistellään siitä, joudutaanko tyhjistä asunnoista maksamaan kiinteistöveroa.
McGrath arvelee, että valtaosa aavekaupungeista joudutaan lopulta purkamaan. Monet asuinalueet on rakennettu kaupunkikeskuksien ulkopuolelle huonojen kulkuyhteyksien päähän, missä ei ole palveluja eikä kunnallistekniikkaa.
”Tämä on häpeällistä”, McGrath sanoo. ”Satatuhatta irlantilaista jonottaa vuokra-asuntoa samaan aikaan kun kymmenien tuhansien talojen annetaan mädäntyä.”
Irlanti oli vielä 1980-luvulla yksi EU:n köyhimmistä valtioista, jota vaivasi krooninen 17-18 prosentin työttömyys. Tilanne muuttui 1990-luvulla, kun Irlantiin houkuteltiin ulkomaisia yrityksiä tarjoamalla veroetuja.
Amerikkalaiset suuryritykset alkoivat keskittää Euroopan toimintojaan Dubliniin, jossa toimii nykyisin 1 200 ulkomaista yritystä. Muun muassa suurten it-jättien, Googlen, Facebookin, Hewlett Packardin, Microsoftin ja Yahoon Euroopan pääkonttorit ovat Dublinissa.
1990-luku ja 2000-luvun alku oli kiivaan kasvun aikaa. Irlannista tuli liberaalin talouspolitiikan ansiosta Euroopan nopeimmin kasvava talous, jota kutsuttiin ”kelttiläiseksi tiikeriksi”. Samaan aikaan EU:sta pumpattiin valtavia tukiaisia Irlannin infrastruktuurihankkeisiin.
Irlantiin rakennettiin parhaina vuosina jopa 80 000 asuntoa, mikä ylitti tarpeen kaksinkertaisesti. Pankit markkinoivat aggressiivisesti halpakorkoisia lainoja, ja asuntojen hinnat kohosivat pilviin. Kupla puhkesi, kun Yhdysvalloista alkanut asuntoluottokriisi rantautui Eurooppaan vuonna 2008. Kiinteistökauppa tyrehtyi ja asuntojen hinnat romahtivat.
Irlantilaisten pankkien luottotappiot kasvoivat, ja koko pankkisektori ajautui konkurssin partaalle. Syyskuussa 2008 Irlannin hallitus teki maan taloushistorian suurimman virheen takaamalla kaikkien pankkien vastuut. Pankkien tappiot olivat niin suuret, etteivät valtion rahat riittäneet ja se joutui hakemaan hätäapua EU:lta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä toisena euromaana Kreikan jälkeen.
Syksyllä 2010 Irlannille koottiin 85 miljardin euron avustuspaketti. Samalla hallitus sitoutui erittäin rajuun vyönkiristysohjelmaan.
Päinvastoin kuin Kreikka, Irlanti on pysynyt tavoitteissaan. Se on leikannut palkkoja, työttömyyskorvauksia, lapsilisiä ja eläkkeitä ja korottanut veroja. Ja lisää leikkauksia on luvassa; budjettivaje lähentelee edelleen kahdeksaa prosenttia ja se pitäisi pudottaa kolmeen prosenttiin alle kahdessa vuodessa.
Uusköyhien kirpputori Dublinin laidalla. Lesley yrittää myydä poikansa Mikeyn kanssa perheen autoa ja muita tavaroita.
Kriisin merkit näkyvät myös pääkaupungissa Dublinissa, vaikka se vaikuttaa vauraalta muuhun Irlantiin verrattuna. Kaduille on ilmaantunut kerjäläisiä. Asunnottomat kiertävät keskustassa säkkeineen ja yöpyvät porttikäytävissä. Työpaikan menettäminen romahduttaa helposti koko elämän, sillä Irlannin sosiaaliturva on heikko.
Sadat dublinilaiset jonottavat keskiviikkoaamuisin elintarvikkeita fransiskaanimunkki Kevin Crowleyn eli veli Kevinin perustaman päiväkeskuksen edustalla. Tarjolla on ilmaista leipää, maitoa, juustoa, makkaraa ja muroja. Jono kasvaa viikko viikolta.
”Viisi vuotta sitten ruokapaketin hakijoita oli 400, nyt heitä tulee lähes 1 600”, Crowley kertoo.
Ruuanjakelu päättyy puoli kymmenen jälkeen aamulla. Päiväkeskus tarjoaa asunnottomille myös aamupalan ja lounaan. Ruokalan takana on suihkut, ja lääkäri ottaa vastaan kolme kertaa viikossa. Keskuksen yläkerrassa on tietokoneluokka, jossa järjestetään koulutustilaisuuksia työttömille.
Crowleyn mukaan päiväkeskuksen asiakkaat ovat pääasiassa ”uusköyhiä”, tavallisia dublinilaisia, jotka ovat menettäneet talouskriisin vuoksi työnsä ja asuntonsa. Hän kertoo saavansa viikoittain soittoja hädässä olevilta perheiltä, jotka eivät pysty enää huolehtimaan asuntolainoistaan.
Kodittomien päiväkeskus toimii Capuchinin kirkon omistamissa tiloissa Dublinin keskustassa. Crowleyn mukaan keskuksen pyörittäminen maksaa kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Se saa valtiolta tukea 450 000 euroa, loput katetaan yksityisillä lahjoituksilla.
Talouskriisin rujoin maamerkki löytyy Dublinin satama-alueen bisneskortteleista. Konkurssiin menneen kriisipankin, Anglo Irish Bankin uuden pääkonttorin rakennustyöt keskeytettiin neljä vuotta sitten. Kahdeksankerroksinen betoniluuranko on seisonut siitä lähtien Liffeyjoen rannassa sateen ja korroosion syötävänä.
Nyt rakennustöitä on päätetty jatkaa. Talosta on tarkoitus rakentaa Irlannin keskuspankin uusi pääkonttori, kunhan rahoitus saadaan kuntoon.
Irlannin bruttokansantuote romahti vuosina 2008-2009 noin kymmenen prosenttia, ja työttömyys kohosi neljästä prosentista nopeasti 15:een. Luku olisi ollut huomattavasti suurempi, elleivät kymmenet tuhannet ihmiset olisi lähteneet irlantilaisten perinteiden mukaisesti työnhakuun Britanniaan, Kanadaan, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Samaan aikaan suuri osa rakennusbuumin aikana maahan tulleista puolalaisista ja latvialaisista rakennusmiehistä palasi kotiin.
Kymmenet tuhannet yritykset ovat menneet konkurssiin, ja monet sinnittelevät edelleen pankkien armoilla. Dublinin eteläpuolella Athyn pikkukaupungissa asuva huoltoasemayrittäjä Adrian Conlan on pystynyt pitämään firmansa toistaiseksi pystyssä, mutta se on vaatinut kovia uhrauksia.
Conlanin yrityksen liikevaihto on pudonnut huippuvuosista 40 prosenttia. Hän on leikannut oman ja vaimonsa palkat puoleen ja työskentelee kuutena päivänä viikossa aamusta iltaan. Työntekijöitä ei ole irtisanottu, mutta henkilökunta tekee lyhennettyä työviikkoa.
Conlan tarjoaa kahvit huoltoaseman uuden varastorakennuksen neuvotteluhuoneessa. Hän kertoo investoineensa muutama vuosi sitten huoltoaseman laajentamiseen. Rakennustyöt rahoitettiin pankkilainalla, jota on edelleen jäljellä 1,7 miljoonaa euroa.
”Olemme erittäin tiukoilla”, Conlan sanoo.
Hän kertoo neuvotelleensa aamupäivällä saman kahvipöydän ääressä pankin edustajien kanssa. Hän pyysi lisää maksuaikaa lainaohjelmaansa, muuten hän joutuu sulkemaan yrityksensä, ja yli 20 ihmistä jää työttömäksi.
”Olen toiveikas”, Conlan sanoo. ”Neuvottelut käytiin myönteisessä hengessä. Pankit ovat alkaneet ymmärtää, ettei niiden kannata ajaa yrityksiä liian ahtaalle, koska ne menettävät silloin sekä saatavansa että hyvät asiakkaansa.”
Adrian Conlan uuden varastonsa parvekkeella. Takana on rivistö kesken jääneitä asuintaloja, joita ei saada myydyksi.
Conlanin optimismille löytyy muitakin perusteita - hallituksen mukaan talouskriisi alkaa hiljalleen helpottaa. Valtiontalouden alijäämä supistuu vuosi vuodelta, ja Irlanti on irtautumassa EU:n ja IMF:n talutusnuorasta ensimmäisenä kriisiin ajautuneista euromaista.
Irlannin parlamentti puhkesi helmikuussa raikuviin suosionosoituksiin, kun pääministeri Enda Kenny ilmoitti päässeensä EU:n komission, IMF:n ja Euroopan keskuspankin kanssa sopimukseen maan velkojen uudelleenjärjestelyistä yli vuoden kestäneiden neuvottelujen jälkeen. Päätös antaa tilaa uudistuksille, jotka tähtäävät talouskasvun kiihdyttämiseen.
Irlannin keskuspankin ruotsalainen pääekonomisti Lars Frisell uskoo, että valtio pystyy hankkimaan rahoituksensa vapailta markkinoilta jo ensi vuonna. Valtionlainojen korot ovat pudonneet yli 15 prosentista noin neljään eli selvästi Italian, Espanjan ja Portugalin alapuolelle.
Maaliskuussa Irlanti kauppasi vapailla markkinoilla kymmenen vuoden valtionlainaansa, ja kysyntä ylitti yllättäen tarjonnan.
”Se oli hyvä uutinen, mutta tarvitsemme niitä vielä paljon lisää”, Frisell sanoo. ”Irlannilla on hyvät mahdollisuudet onnistua.”
Hän uskoo, että Irlanti voi nousta jaloilleen jo parissa vuodessa. Se riippuu kuitenkin muun Euroopan ja koko maailmantalouden kehityksestä, koska Irlanti elää viennistä.
Frisell muistuttaa, että Irlannin tilanne eroaa esimerkiksi Kreikasta, sillä kysymys on talouden ylikuumentumisen aiheuttamasta pankkikriisistä. Ennen romahdusta Irlannin julkinen talous oli ylijäämäinen, ja julkinen velka oli hyvin hallinnassa.
Pankkisektori paisui kuitenkin ylisuureksi kansantalouden kokoon verrattuna samalla tavoin kuin Islannissa ja Kyproksessa. Pankkien taseet ylittivät bruttokansantuotteen lähes kymmenkertaisesti.
Frisell on ollut mukana suunnittelemassa uusia stressitestejä, joilla keskuspankki yrittää varmistaa, ettei pankeista löydy enää uusia kupruja.
”Me teemme erittäin tiukat testit, joissa mennään todella syvälle pankkien taseisiin”, hän vakuuttaa. ”En usko, että sieltä paljastuu enää mitään hälyttävää.”
Suurella riskillä rakennusbuumin aikana pelannut Anglo Irish Bank on pantu lihoiksi ja muihin pankkeihin on pumpattu lisää pääomia. Frisellin mukaan pankkikriisi on maksanut tähän mennessä 64 miljardia euroa eli 40 prosenttia Irlannin bruttokansantuotteesta. Lasku on huomattavasti suurempi kuin Suomen pankkikriisissä 1990-luvun alussa.
Monet irlantilaiset syyttävät ahdingostaan Saksaa, EU:n komissiota ja IMF:ää, jotka painostivat Irlannin hallituksen pelastamaan pankit irlantilaisten veronmaksajien kustannuksella. Heidän mukaansa päätöksellä haluttiin pelastaa ne saksalaiset ja brittiläiset pankit, jotka olivat luotottaneet avokätisesti irlantilaisia pankkeja.
Irlannin yhteiskunnallinen ilmapiiri ei ole kuitenkaan yhtä kärjistynyt kuin Kreikassa ja Espanjassa. EU:n ja IMF:n sanelemaa vyönkiristysohjelmaa arvostellaan mielenosoituksissa, mutta ne ovat sujuneet rauhallisesti. Myös lakkoja on ollut vähemmän kuin muissa kriisimaissa.
Frisell arvelee, että kysymys on erilaisesta mentaliteetista. ”Toisaalta irlantilaiset ymmärtävät, ettei muita vaihtoehtoja ole. He eivät halua erota euroalueesta.”
Irlannin talous kasvoi viime vuonna vaivaiset 0,9 prosenttia, mutta sekin on huippuluku taantumasta kärsivällä euroalueella. Irlannin elinkeinoelämän keskusliitto IBEC ennustaa, että kasvu kiihtyy tänä vuonna 1,8 prosenttiin ja ensi vuonna 2,5 prosenttiin.
Kovan kritiikin kohteeksi joutunut EU:n komissio käyttää Irlantia esimerkkinä siitä, että säästökuuri alkaa tuottaa tulosta. Myös pääministeri Kennyn hallitus yrittää kerätä pisteitä kohentuneiden talouslukujen avulla.
Kennyn talouspoliittinen neuvonantaja Andrew McDowell korostaa, että hallitus peri konkurssikypsän maan noustessaan valtaan vuonna 2011. Hallitus neuvotteli ensi töikseen helpotuksia EU:n sanelemaan kriisiohjelmaan, mutta sen jälkeen siitä on pidetty kiinni pilkuntarkasti.
”Olemme toteuttaneet jo 85 prosenttia kriisiohjelmasta”, McDowell sanoo työhuoneessaan pääministerin kansliassa. ”Sen ansiosta olemme pystyneet vakauttamaan tilanteen rahoitusmarkkinoilla.”
McDowell on tyytyväinen euromaiden valtionvarainministereiden parin viikon takaiseen päätökseen myöntää Irlannin ja Portugalin kriisilainoille seitsemän vuotta lisää maksuaikaa. Hänen mielestään alkuperäinen lainaohjelma oli liian raskas. Sen mukaan Irlanti olisi joutunut lyhentämään ja järjestämään velkojaan vuosittain 20 miljardilla eurolla vuoteen 2020 asti.
McDowell uskoo, että myönteinen kehitys alkaa hiljalleen näkyä myös ihmisten elämässä. Irlannista on kadonnut kriisin aikana yli 300 000 työpaikkaa, mutta nyt työttömyys on alkanut hiljalleen vähentyä.
”Vyönkiristys jatkuu kuitenkin vielä useita vuosia, sillä meidän on painettava budjettivaje alle kolmeen prosenttiin vuoteen 2015 mennessä”, McDowell sanoo. ”Mutta sen jälkeen tunnelin päässä alkaa näkyä valoa.”
Köyhyys ei näy Dublinissa samalla tavalla kuin muualla Irlannissa.
Dublinin Trinity Collegen taloustieteen professori Philip Lane on joutunut työnsä vuoksi pohtimaan paljon talouskriisin syitä ja seurauksia. Hänen aloitteestaan on perustettu myös nettisivusto (www.irisheconomy.ie), jolla tutkijat käyvät aktiivista keskustelua tilanteesta. Lanen mukaan yksi keskeinen aihe on ollut se, oliko pankkien velkojen takaaminen virhe.
”Velka oli olemassa, ja jonkun piti tietysti maksaa se. Kysymys oli siitä, jäikö vastuu Irlannin valtiolle vai saksalaisille pankeille, jotka rahoittivat irlantilaisia pankkeja.”
Lane suhtautuu tulevaisuuteen varovaisen toiveikkaasti. Hän muistuttaa, että Irlannin kasvu on edelleen varsin vaatimatonta. Talous romahti 2008 ja jyrkkää romahdusta seuraa yleensä nopea kasvu, koska vertailukohta on niin alhaalla.
”Nykyisillä luvuilla Irlanti ei ole nousemassa romahdusta edeltäneelle tasolle”, hän sanoo.
Lanen mukaan talouskasvu on toistaiseksi Irlannissa toimivien amerikkalaisten suuryritysten ja viennin varassa. Ulkomaisten yhtiöiden osuus Irlannin taloudesta on jopa 30 prosenttia. Se nostaa bruttokansantuotteen asukasta kohden laskettuna Suomen yläpuolelle, vaikka todellinen elintaso on selvästi matalampi.
EU:ta ja IMF:ää on arvosteltu siitä, että ne ajavat vaatimuksillaan kriisimaat liian ahtaalle, eivätkä kiinnitä riittävästi huomiota talouskasvuun. Lanen mielestä Irlannin kriisiohjelma on ollut selvästi realistisempi kuin Kreikan tai Espanjan. Budjettivajetta on pienennetty asteittain, eikä työttömyys ole päässyt kohoamaan yhtä hälyyttäviin lukemiin.
Lane uskoo, että Irlannin talous pääsee kestävälle kasvu-uralle heti, kun luottamus palautuu markkinoille. Hän muistuttaa, että Irlannilla on etunaan joustavat työmarkkinat ja englantia puhuva hyvin koulutettu väestö.
Irlannin elinkeinoelämän keskusliitossa IBEC:ssä ekonomistina työskentelevän suomalaisen Reetta Suonperän mielestä hallitus on tehnyt monia päätöksiä, jotka luovat edellytyksiä uudelle kasvulle.
”Työvoimakustannuksia ei ole nostettu, ja pienyritysten rahoitusta on helpotettu”, hän sanoo. ”Valtio takaa niiden lainoja brittiläisen mallin mukaan.”
Suonperän mukaan IBEC:n kyselyt osoittavat, että yritysten luottamus tulevaisuuteen on kohentunut, ja että yksityinen sektori palkkaa taas uutta työvoimaa.
Ranska ja Saksa ovat ovat painostaneet Irlantia korottamaan yritysverotusta nykyisestä 12,5 prosentista, koska se luo epäterveen kilpailuasetelman EU:n sisälle. Niiden mielestä on kohtuutonta, että Irlanti houkuttelee alhaisella yritysverotuksella ulkomaisia investointeja samaan aikaan muut, korkeamman verotuksen maat antavat sille rahoitustukea.
Painostus ei ole tuottanut tulosta, sillä Irlanti on harannut vastaan.
”Matala yritysvero on Irlannille tärkeä kilpailuetu”, Suonperä sanoo. ”Siitä luopuminen olisi vahingollista kaikille.”
Andrew McDowell korostaa, ettei yritysvero ei ole käytännössä erityisen matala, koska Irlannissa ei ole monimutkaisia vähennyksiä ja poikkeuksia, joilla yritykset voisivat minimoida verotustaan.
”Irlanti ei ole mikään veroparatiisi”, McDowell väittää. ”Järjestelmä on läpinäkyvä. Me keräämme yritysverotuksella enemmän tuloja kuin useimmat muut euromaat.”
Vasemmistolaisen TASC-tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Nat O’Connor on toista mieltä. Hänen mukaansa alhaisesta yritysverosta on tehty tabu, josta ei saa edes keskustella.
”Irlantilaiset haluaisivat samanlaisen sosiaaliturvan kuin muualla Länsi-Euroopassa”, hän sanoo. ”Mutta siihen ei ole varaa, koska me keräämme liian vähän veroja.”
O’Connor pitää Irlannin lainsäädäntöä muutenkin liian löyhänä, koska se antaa kansainvälisille suuryrityksille mahdollisuuden veronkiertoon. Hänen mukaansa amerikkalaiset suuryritykset ovat perustaneet tytäryhtiöitä sekä Irlantiin että Bermudan veroparatiisiin ja minimoivat veronsa myymällä tuotteita konsernin sisällä keinotekoisilla hinnoilla.
O’Connor pelkää, että pahimmassa tapauksessa Irlannin talous pääsee kunnolla vauhtiin vasta 10-20 vuoden kuluttua. Dublin kasvaa amerikkalaisyritysten imussa, mutta maaseudun kehitys on pysähtynyt.
”Irlanti on edelleen köyhä maa”, hän sanoo. ”Talous kasvoi takavuosina kovaa vauhtia, mutta täällä ei ole samanlaista vaurautta kuin muualla Länsi-Euroopassa.”
Diana Zimmann (vas.) ja Mandy Byrne keinuttavat lapsia leikkikentällä Newcastlessa.
Valvonta petti
Irlantilaisten pankkien osakekurssit romahtivat ”mustana maanantaina” 29. syyskuuta 2008. Amerikkalainen investointipankki Lehman Brothers oli mennyt konkurssiin, ja finanssikriisi iski voimalla Eurooppaan.
Irlannin hallitus pelkäsi talletuspakoa ja takasi hädissään maan kuuden merkittävimmän pankin velat ja talletukset. Valtio joutui käyttämään kymmeniä miljardeja euroja pankkitukeen, mikä nosti budjettivajeen 32 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Irlannin tärkeimmän ajatushautomon IIAE:n toimitusjohtaja Daithi O’Ceallaigh korostaa, että pankkien valvonta petti sekä Irlannissa että Britanniassa ja Saksassa, jotka olivat rahoittaneet irlantilaisia pankkeja matalakorkoisilla lainoilla.
O’Ceallaigh kannattaa sen vuoksi EU:n kaavailemaa pankkiunionia. Hänen mukaansa koko kriisiä ei olisi syntynyt, jos euroalueella olisi ollut yhteinen pankkivalvonta.
”Ihmiset syyttävät tästä sotkusta poliitikkoja, pankkeja, virkamiehiä ja heikkoa valvontaa. He ovat oikeassa.”
O’Ceallaigh vertaa tilannetta Suomen 1990-luvun lamaan. Hän toimi 1993-98 Helsingissä Irlannin suurlähettiläänä.
”Nyt meidän olisi saatava ihmiset nopeasti töihin. Muuten meille käy kuten Suomessa, jossa suuri osa esimerkiksi metalliteollisuuden 40-50 -vuotiaista työntekijöistä jäi pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle.”
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 17/13.