Stalinin keinot käytössä: Venäjän-mieliset pesivät säiliöautoilla ”likaisten vankien” jäljet
Venäjän ulkoministeri ei nähnyt ukrainalaisten sotavankien kohtelussa mitään erikoista – ja saattoi olla oikeassa.
Nuhruisiin sotilasvaatteisiin pukeutuneet vangit kävelevät jonossa kadulla. Eräillä heistä on siteitä päässä tai raajoissa, monilla kädet sidottuina selän taakse. Asemiehet paimentavat heitä pistimet paljastettuina. Taustalla kuuluttavat kovaääniset: ”Nämä ovat sitä väkeä, jotka lähetettiin tappamaan meitä.”
Kadun laidoille kerääntyneet väkijoukot pilkkaavat vankeja ja haukkuvat heitä fasisteiksi. Jotkut huutavat, että heidät olisi ammuttava, ja heittelevät heitä pulloilla.
Marssijoiden perässä ajaa säiliöautoja, jotka valelevat katua saippuavesiliuoksella.
Tältä näytti sotilasparaati Itä-Ukrainan kapinallisten valvomassa Donetskissa viime sunnuntaina. Maailmalle levinneet kuvat heidän vangitsemiensa ukrainalaissotilaiden nöyryyttämisestä näyttävät olevan jyrkässä ristiriidassa sotavankien kohtelua säätelevien kansainvälisten Geneven sopimusten kanssa.
Ne tekee hätkähdyttäviksi myös se, että sotavankien marssittamisen näyttelykarjana on uskottu ainakin Euroopassa kuuluneen jo kauas menneeseen aikaan. Sotilaidensa kohtelua kommentoineen Ukrainan puolustusministeriön edustaja totesi, ettei äärimmäisen vastenmielisen tapahtuman järjestäjiä voi kutsua ihmisiksi.
Toisaalta Itä-Ukrainan separatisteja tukevan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov väitti, että marssittaminen oli kaukana vankien kaltoin kohtelusta.
”Näin kuvia paraatista, enkä nähnyt mitään mikä olisi ollut lähelläkään nöyryyttämistä”, Lavrov totesi.
Niin, kuinka on?
Onko määrätietoiselta kiusaamiselta näyttänyt marssittaminen osoitus siitä, että sodankäynti ja siviilien kohtelu ovat raaistumassa? Vai olemmeko vain luulleet, että sodan lakeja kunnioitettaisiin nykyaikana paremmin kuin aiemmin?
Ei ja kyllä, vastaa Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja, everstiluutnantti Torsti Sirén. Sodankäynti ja sen keskelle joutuvien ihmisten kohtelu tuskin on sen raaempaa kuin ennenkään, mutta raakuudet näkyvät selvemmin, hän muistuttaa.
”Sota on aina ollut raakaa ja on nytkin. Mutta me olemme siirtyneet hyvin nopeasti täysin uudenlaiseen maailmaan, jossa internetin kautta tapahtuva tiedonvälitys ja sosiaalinen media tuovat tapahtumat julkisuuteen tosiaikaisina ja suoraan.”
Sodista ja kriiseistä saadaan entistä enemmän ajankohtaismateriaalia sosiaalisen median välityksellä. ”Kansalaistoimittajien” kuvaamat tapahtumat näytetään siellä usein sellaisinaan, raakaversioina. Ne eivät kulje valtamedian toimitusten ylläpitämien eettisten tai moraalisten suotimien läpi.
Esimerkiksi Irakissa ja Syyriassa islamilaisen kalifaatin valtaamilleen alueilleen julistanut terroristijärjestö Isis on syöttänyt teloitus- ja pahoinpitelyvideoitaan internetin kautta laajalti. Niissä uhreja ammutaan maantieojaan tai teloittajat esittelevät murhaamansa ihmisen irtileikattua päätä.
Vastustajan sotilaiden sekä vallattujen alueiden siviiliväestön määrätietoinen ja järjestelmällinen nöyryyttäminen on kuulunut sodankäynnin taktiikkaan vuosituhansien ajan. Se on ollut aina vahva ase, jonka pelote- ja alistamisvaikutusten hyötyjen on usein laskettu ylittävän siitä julkisuuskuvalle koituvat haitat.
Tämä saattaa kuitenkin olla muuttumassa, ainakin jossain määrin.
Sama julkisuus, joka toi ukrainalaisten sotavankien nöyryytyksen kaikkien nähtäville, myös suojelee väkivallan kohteita, Sirén muistuttaa. Suuntaus näyttää olevan, että pidäkkeettömiä julmuuksia tapahtuu nykyään ennen kaikkea seuduilla, missä ne pysyvät pimennossa, koska internet tai mikään muu nopea viestiliikenneyhteys ei ole käytössä.
”Ennen internet-aikakautta Luhansk ja Donetsk olisi todennäköisesti vallattu jo ajat sitten ihmisuhreista välittämättä. Ne olisi tarvittaessa murskattu surutta maan tasalle. Nyt jahkataan pitkään ennen kuin isketään, koska pelätään tiedonvälityksen vaikutuksia. Kaikki tietävät jäävänsä heti kiinni teoistaan.”
Tosiaikainen julkisuus vesitti myös Venäjän eriskummallista operaatiota esiintyä humanitaarisen avun tuojana Itä-Ukrainaan muka yhteistyössä kansainvälisen Punaisen Ristin kanssa. Maailmalle kiiti hetkessä kuvia yli kahdensadan sotilasajoneuvon saattueesta sekä sen reitinmuutoksista ja harhailuista pitkin rajaseutuja.
Ukraina on väittänyt saattueen sekä toimittaneen sotatarvikkeita separatisteille että tuoneen palatessaan Venäjälle oman puolustusteollisuutensa tarvitsemaa materiaalia alueen asetehtaista, joita kapinalliset valvovat. Venäjän sotatarviketeollisuus on ollut yhä riippuvainen Ukrainasta, jonne Neuvostoliiton aikoina oli keskitetty suuri osa suurvallan asetuotannosta.
Väite sisältää ristiriitoja: Venäjän on koko kriisin ajan väitetty aseistaneen kapinallisia, joten miksi se olisi ryhtynyt näin julkiseen operaatioon jos se kerran on voinut koko ajan toimittaa tukeaan medialta piilossa?
Silti Venäjällä ja separatisteilla on ollut vaikeuksia tarjota uskottavaa tosiaikaista kuvamateriaalia, jolla vakuuttaa muu maailma humanitaaristen aikeittensa aitoudesta ja torjua epäilyt matkan hämärämmistä tarkoitusperistä. Ne eivät myöskään ole kyenneet näyttämään sosiaalisessa mediassa, että saattue todella palasi tyhjänä takaisin.
Venäläinen nettisivusto RT (RuptlyTV) tosin on esitellyt, miten luhanskilaisille jaettiin maanantaina keltaisia muovipusseja, joiden sanottiin sisältävän riisiä, sokeria, säilykelihaa, tattarijauhoja ja teetä. Kömpelössä ”uutisfilmissä” avun vastaanottajat usutettiin ja saatiin kiittelemään vuolaasti Putinin ja Venäjän avokätisyyttä.
RT näytti myös kuvia varastosta, jossa sen mukaan purettiin Venäjän humanitaarista apua viime lauantaina. Kuva oli rajattu siten, että ajoneuvosta näkyi vain avoin peräluukku, eikä sen perusteella ollut mahdollista verrata sitä avustussaattueesta otettujen kuvien sotilasajoneuvoihin.
Eräiden arvioiden mukaan Venäjä ja itäukrainalaiset separatistit halusivat ukrainalaisvankeja nöyryyttämällä provosoida Ukrainan presidenttiä Petro Porošenkoa, jotta hän esiintyisi jyrkemmin ja aggressiivisemmin tavatessaan presidentti Vladimir Putinin tänään Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä.
Venäjän ja Ukrainan johtajat ovat ilmoittaneet pyrkivänsä löytämään keinoja, joilla kriisin kärjistyminen yhä vakavammaksi kansainväliseksi selkkaukseksi voidaan välttää. Siten Venäjä voisi vierittää syyn neuvottelujen kariutumisen Ukrainan vihamielisyyden ja taipumattomuuden niskoille.
Sirén ei näe ukrainalaisten sotavankien nöyryytyksellä näin laajoja yhteyksiä. Syy saattaa olla paljon suoraviivaisempi:
”Oli Ukrainan itsenäisyyspäivä, ja hallitus piti Kiovassa sotilasparaatin. Tämä oli vastanäytös sille. Osapuolten tavoitteet Itä-Ukrainassa ovat joka tapauksessa niin kaukana toisistaan, ettei Minskistä voi mitään suurempaa odottaa missään tapauksessa.”
Donetskin katuja ”likaisten vankien” jälkeen puhdistaneiden säiliöautojen käyttö on teatraalinen tehokeino, jonka separatistit ovat lainanneet suoraan Neuvostoliiton diktaattorilta Josif Stalinilta. Hän käytti samaa keinoa toisen maailmansodan aikana marssittaessaan saksalaisia sotavankeja paraateissaan.
Euroopassa sodittiin edellisen kerran laajalti Jugoslavian hajoamissodissa 1990-luvun alkupuolella. Sekä Kroatiassa että Bosnia-Hertsegovinassa tehtiin laajoja raakuuksia ja etnisiä puhdistuksia, samoin Kosovon sodassa 1990-luvun lopulla.
”Varmasti silloinkin nöyryytyksiä tapahtui. Erona on vain, että sähköinen tiedonvälitys ei ollut vielä niin kehittynyt, että kuvat niistä olisivat levinneet nopeasti ja laajalti maailmalle”, Sirén kuittaa.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov saattaa siis hyvinkin olla oikeassa todettuaan, ettei hän näe ukrainalaisten sotavankien marssittamisessa mitään erikoista.