Ranskan maahanmuuttajalähiöissä on ääriliikkeiden helppo iskeä

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kahdessa asiassa olen antanut terroristeille periksi. Enää en juuri istu terasseilla, vaan menen sisälle kahvilaan, ja metrojunissa menen joko ensimmäiseen tai viimeiseen vaunuun enkä siihen keskimmäiseen, jossa varmimmin räjähtää. Muuten jatkan tavallista elämänmenoa niin kuin muutkin pariisilaiset.

Mutta itse mielessäni manaan sitä, miksi Ranskan sosialistit vuonna 1981 avasivat valtansa huumassa ovet sepposen selälleen kaikille tänne tulijoille. Silloin ei kyse ollut hätää kärsivistä pakolaisista, vaan vanhan siirtomaavallan perinnöstä.

Tuskin kukaan heistä silloin arvasi, kuinka pahaksi tilanne vielä muuttuisi. Nyt moni suomalainen kyselee minulta ihmetellen, mistä Ranskaan syövän tavoin levinnyt terrorismi oikein johtuu. Kummitteleeko Algerian historia edelleen? Valittaen on pakko vastata, että omahyväinen Ranska maksaa laskua myös monista omista virheistään.

 

Ranskalaisille tyypillistä kaikilla elämänaloilla on ”le non-dit”, asioista vaikeneminen ja ongelmien lakaiseminen maton alle, jota suoraviivaisen suomalaisen on usein vaikea ymmärtää. Kansojen sulatusuunina Ranska oli tottunut ottamaan vastaan suuret määrät puolalaisia, espanjalaisia, italialaisia ja portugalilaisia, jotka katolisina sopeutuivat tänne hyvin samoin kuin Euroopan suurin juutalaisyhdyskunta. Mutta kun maan arviolta viiden miljoonan muslimin joukkoon pesiytynyt radikaali integrismi nosti päätään vuosia sitten, se oli suuri yllätys.

Täkäläiseen tapaan asiaa ei kuitenkaan suostuttu katsomaan suoraan silmiin tai ainakin sitä vähäteltiin vahvasti. Ymmärrettiin kyllä, ettei sulatusuuni enää toimi, mutta suljettiin silmät ja annettiin monille asioille periksi. Näin saivat syntyä Ranskan omat Molenbeekit, joita eräs harvinainen totuudentorvi kansanedustaja hiljattain arveli olevan peräti 150. Siitäkin ”väärästä arviosta” syntyi mekkala totta kai.

Tuskinpa kovin moni ranskalainen kansanedustaja on itse koskaan käynyt näissä citéissä, joita nousee keskellä peltoja kaupunkien liepeillä. Kymmenen vuotta sitten kävin niistä kahdessa. Molenbeek on niihin verrattuna herttainen idylli. Ranskan citéissä kaikkien lakien yläpuolella valtaa pitävät ”grand frères”, isoveljet. Niissä huokuu viha ja agressiivisuus, sillä väliinputoajien sukupolvella ei ole kotimaata vanhempiensa tai isovanhempiensa Pohjois-Afrikassa, muttei myöskään Ranskassa. Herrakansan arroganttius on tuskin lieventänyt katkeruutta. Siihen rakoon on ääriliikkeiden helppo iskeä.

 

Pitkään Ranska oli syystäkin ylpeä muslimimaailmaan soluttautuneesta tiedustelupalvelustaan. Se onnistui estämään lukuisia terrori-iskuja kunnes jostain syystä pesidentti Nicolas Sarkozy sai päähänsä vähentää poliisin ja tiedustelupalvelun riveistä yhteensä 50 000 henkeä. Asian paljastanut kenraali Desportes sai potkut. Nyt häntä kuunnellaan. Aletaan myös myöntää mekanismi, joka johtaa rikollisuuden kautta sujuvasti terrorismiin. Tähän asti pikkurikollisuutta on saatettu katsoa liikaa läpi sormien ja tuomioita jätetty panematta täytäntöön. Jopa minulle toisessa citéssä tarjottiin huumeita. Huumekaupallahan tunnetusti rahoitetaan terrorismia.

Terrorismin myötä kiihtynyt antisemitismi on synnyttänyt myös juutalaisten maastamuuton. Vajaan kahden vuoden sisällä tiettävästi kymmeniä tuhansia Ranskan juutalaisia on muuttanut esimerkiksi Israeliin ja Yhdysvaltoihin, ja yllättäen viime vuonna paljon Britanniaan.

Terrori-sanan juuret ovat Ranskan vallankumouksessa. Robespierren kaaduttua, vastustajat kuvasivat hänen politiikkaansa sanalla terreur, terrori. Sittemmin giljotiini on vaihtunut itsemurhapommeiksi.

Kolumnisti on MTV3:n uutisten Pariisin-kirjeenvaihtaja, joka hoitaa myös EU-asioita.