Työmarkkinoiden pitkät varjot
Kaikkien pakolaisten työllistyminen ei nykyisillä työehdoilla onnistu, kirjoittaa Juhana Vartiainen.
Sisäministeri Petteri Orpo totesi muutama viikko sitten, että turvapaikan saaneiden työllistäminen voi edellyttää nykyisten työelämän normien muuttamista ja tarvittaessa vaikka alempia palkkojakin. Toteamus otettiin vastaan turhankin tutuksi käyneellä ”ei käy” -kuorolaululla, mutta vaihtoehtoisia ehdotuksia ei ole kuulunut.
Kun maahan saapuu tuhansia pakolaisia, jotka eivät osaa maan kieltä ja joista monilla ei ole koulutusta, on todennäköistä, että kaikkien tulokkaiden työllistyminen nykyisillä työehdoilla ei onnistu. Vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen hurskaista toiveista huolimatta elämme markkinataloudessa, joka perustuu sopimusvapauteen. Työsuhteita syntyy vain jos ne ovat kannattavia molemmille osapuolille. Jos pakolaisen tai pitkäaikaistyöttömän tuottavuus ei riitä kattamaan työnantajalle syntyviä työvoimakustannuksia, työsuhdetta ei synny.
Monelle pakolaiselle vaihtoehdot ovat siis matalapalkkatyö tai työttömyys. Siksi pakolaisille olisi luotava sellaisia väyliä työelämään, joissa työehdot ovat sopusoinnussa liiketoiminnan vaatimusten kanssa. Niiden ei toivottavasti tarvitse johtaa pysyvään matalapalkkaisuuteen, koska työssä opitaan sekä taitoja että kieltä.
Siksi esimerkiksi oppisopimustoiminnassa voisi olla viisasta sallia ensi vaiheessa alhaisempi korvaus kuin nyt on mahdollista. Käsittääkseni opetusministeriössä valmistellaan myös jonkinlaista koulutustyösuhdetta, jossa voitaisiin tehdä työtä ja oppia ilman että edellytetään liian raskaita työnantajavelvoitteita. Ja koko nykyinen työmarkkinatuki olisi syytä ajan mittaan muuntaa jonkinlaiseksi pysyvämmäksi matalapalkkatueksi, kuten Osmo Soininvaaran kanssa kolme vuotta sitten esitimme.
Ruotsin arvostettu talouspolitiikan professorineuvosto suositteli hiljattain täsmälleen samanlaista lähestymistapaa. Professorineuvosto totesi myös sen yksinkertaisen tosiasian, että uusien matalapalkkaisten tulokkaiden tulo työmarkkinoille ei pääsääntöisesti laske nykyisten työllisten palkkoja. Tällainen harhakäsitys on valitettavan yleinen ja johtaa Suomessakin kaikkien uudistusehdotusten torjuntaan ”emme halua palkka-alea” -hengessä.
Järkevä lähtökohta on kuitenkin se, että markkinataloudessa ihmisten palkka määräytyy heidän tuottavuutensa mukaan. Jos työmarkkinoille tulee uusia tulokkaita, siellä jo olevien tuottavuus ei muutu. Tulokkaiden tuottama markkinakilpailu voi hetkellisesti hidastaa palkkojen nousuvauhtia, mutta sekä teorian että empirian valossa tällaiset efektit ovat sekä vähäisiä että ohimeneviä.
Suomelle tyypillinen eturyhmävetoinen muutosvastarinta yhdistettynä Lähi-idästa saapuviin pakolaisiin voi olla ajan mittaan vaarallisempaa kuin luulemmekaan. Mielessäni on erityisesti Ranska, jonka työmarkkinat ja politiikka muistuttavat ikävästi omaamme.
Ranskassa on oltu haluttomia muuttamaan jäykkien työmarkkinoiden pelisääntöjä ja suomalaiseen tapaan on luotettu ”sosiaalisten osapuolten dialogiin”. Presidentti Francois Hollande tuli valtaan lupaamalla lisää työpaikkoja, mutta osoittautui sittemmin täysin kykenemättömäksi ja haluttomaksi uudistamaan työmarkkinoita.
Erityisesti Ranskan siirtolaisten kansoittamissa esikaupungeissa onkin varttunut nuorta sukupolvea, joka on täysin erkaantunut ranskalaisesta yhteiskunnasta. Juuri sen parissa internetin kautta leviävä väkivaltainen jihadismi on voinut kylvää tuhoisia siemeniään. Ranskasta on lähtenyt suhteellisesti paljon taistelijoita Syyriaan Isisin riveihin.
Yhteys työttömyyteen ja sosiaalisiin ongelmiin ei toki ole mekaaninen, ja suurin osa Ranskan muslimiväestöstä on hyvin integroitunutta. Mutta kuten ilmenee vaikkapa ranskalaisen islam-tutkijan Gilles Kepelin uunituoreesta kirjasta Terreur dans l’Hexagone (Gallimard 2015) , eivät ranskalaiset ”jihadistit” todellakaan yleensä ole mitään syvästi oppineita ja uskonnollisia muslimeja.
Tyypillinen jihadisti on esikaupunkien häviäjänuori, jolla on yllin kyllin kokemusta huumeista, alkoholista, pikkurikollisuudesta ja tietysti pitkäaikaistyöttömyydestä – ja jonka elämän täydelliseen näköalattomuuteen internetissä leviävä väkivaltaisen islamismin pelastusoppi yhtäkkiä tunkeutuu kaikkivoipana pelastajana.
Työmarkkinoiden toimivuutta kannattaa katsella myös tällaisesta näkökulmasta.