Waretus: Hyväpalkkaiset perheenisät lataavat laittomasti elokuvia ja tv-sarjoja - miksi?

mad Men
Teksti
Laura Koljonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuvitus Pekka Holmström.

Miksi joku warettaa? Siis lataa netistä laittomasti vaikkapa tv-sarjoja, musiikkia ja pelejä? Siis harjoittaa piratismia. Koska materiaalin saa sillä tavoin ilmaiseksi. Ja kaikki muutkin tekevät niin.

Miksi joku warettaa, vaikka rahasta ei ole puutetta? Koska kiinnijäämisriski ole kovin suuri. Kun on mahdollisuus, se käytetään hyväksi.

Warettajilla on paljon perusteluja toiminnalleen. Esimerkiksi että warettaminen on vain kopioimista.

Mutta onko sama asia, että lainaa elokuvan ystävältä ja kopioi sen tai lataa sen ilmaiseksi internetistä, katsoo kerran ja poistaa sen sitten kovalevyltä?

Piratismin vastustajien mielestä laiton lataaminen netistä on toisen työn varastamista. Puolustajien mielestä ei.

Onko kyse kopioimisesta? Vai onko toisen työn varastamisesta tullut hyväksyttyä?

Warettaminen ei ole kovin monimutkaista. Elokuvia ja musiikkia voi ladata itselleen internetistä käyttämällä ilmaista BitTorrent-ohjelmaa.

Uudet BitTorrent-ohjelmat ovat helppokäyttöisiä. Ei siis tarvitse olla vuonna 1982 tai sitä myöhemmin syntynyt eli niin kutsuttuun nettinatiivi-sukupolveen kuuluva, jotta osaa ladata internetistä tavaraa laittomasti.

Sitä paitsi tilaisuus tekee helposti varkaan. Etenkin, jos osaa warettaa niin, että kiinnijäämisriski on pieni.

Käyttäjä X avaa nettiselaimensa ja kirjoittaa osoiteriville torrentz.com. Niin hän päätyy sivulle, jossa on yksi hakukenttä.

X kirjoittaa hakukenttään Mad Men, joka on yksi tämän hetken suosituimmista tv-sarjoista.

Enter.

Hakukone näyttää listan Mad Men -sarjan jaksoista, jotka löytyvät BitTorrent-verkosta. X klikkaa uusinta jaksoa. Kolmen klikkauksen jälkeen BitTorrent-ohjelma aukeaa, ja videotiedosto alkaa latautua koneelle.

Torrentz.com on yksi lukuisista piraattihakupalveluista. Verkkosivulta ei saa ladattua mitään laitonta. Hakukoneesta löytyy vain niin sanottuja metatiedostoja, jotka kertovat tietokoneelle, millaisista tiedostoista tv-sarjan jakso koostuu, ja kuinka siihen pääsee käsiksi.

Laittomaksi puuha muuttuu vasta, kun BitTorrent-ohjelma avautuu X:n koneella, ja videotiedoston imurointi alkaa.

BitTorrent-verkossa tuhansien ihmisten tietokoneet jakavat samaa tiedostoa toisilleen. Heti, kun X on ladannut tv-sarjan jaksosta pienenkin palan, vaikka vain minuutin, ohjelma alkaa jakaa sitä muille käyttäjille. Siksi tiedostot liikkuvat salamannopeasti. Haittapuolena on, että jokainen Man Men -jaksoa jakava ihminen rikkoo lakia.

Siksi X klikkaa päälle asetuksen, joka estää ohjelmaa jakamasta jaksoa muille. Hän on leecher eli käyttäjä, joka lataa verkosta tiedostoja, mutta ei itse jaa niitä eteenpäin.

Leecherit ovat warettajien keskuudessa paheksuttuja, sillä he hidastavat muiden nettiyhteyttä, mutta eivät hyödytä verkkoa millään tavalla. Käyttäjiksi, peers, kutsutaan niitä, jotka lataavat tai jakavat.

Tärkeimpiä verkon toimivuudelle ovat jakajat, seederit. Kun käyttäjä saa tiedoston ladattua kokonaisuudessaan, hänestä tulee jakaja. Mitä enemmän seedereitä on, sitä luotettavammin ja nopeammin X saa ladattua videonsa.

Kolmen minuutin kuluttua koneelta kuuluu mikroaaltouunimainen pling. Reilun 47 minuutin mittainen, hyvälaatuinen Mad Men -jakso on katsottavissa. Vain tekstitys puuttuu.
Nopeaa, mutta ehkä vähän liikaa säätämistä.

Laiskan ja lainkuuliaisen on helpointa odottaa, että jakso tulee myyntiin lailliseen nettikauppaan, ja tilata se sieltä.

Osa kuluttajista kuitenkin haluaa tuotteen heti sen ilmestyttyä tai haluaa jotakin sellaista, mitä laillisista nettikaupoista ei löydy.

Heidän on siis waretettava?

Kaikkien mielestä se ei ole rikos.

Ville Oksanen on Aalto Yliopiston tutkija ja EFFI ry:n eli Electronic Frontier Finlandin varapuheenjohtaja sekä yksi sen perustajista.

Vuonna 2001 perustetun yhdistyksen tavoitteena on puolustaa kansalaisten oikeuksia erityisesti Internetissä ja muuhunkin tietotekniikkaan liittyvissä asioissa.

Tällaisia asioita ovat esimerkiksi oikeus sensuroimattomaan viestintään, kohtuullisiin käyttöehtoihin digitaalista sisältöä ostettaessa sekä vapaus kehittää ja julkaista avoimia tietokoneohjelmia. Lisäksi EFFI:n mielestä yksityisyyttä ei saa rikkoa, spämmäys eli roskaposti tulee kieltää ja ohjelmistoideapatenteista on enemmän haittaa kuin hyötyä.

EFFIn kaltaiset yhdistykset eivät usko tekijänoikeusjärjestöjen ja levy-yhtiöiden mantraan, että jokainen lataus on pois myynnistä.
Oksanen ja EFFI myös vastustavat kovia rangaistuksia, joita yksittäiset lataajat saavat.

“TTVK:n (Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen) kaltaiset yritykset vastustavat warettamista vähän niin kuin viran puolesta ja ovat valmiita tuhoamaan yksittäisiä ihmisiä. Kun 16-vuotiaalta koulupojalta vaaditaan miljoonien eurojen korvauksia ja tehdään hänestä varoittava esimerkki, se lähinnä heikentää järjestelmän uskottavuutta.”

Oksanen huomauttaa, että warettajien motiivit ovat erilaisia. Kunnioitus toisen työtä kohtaan ei ole rapistunut. 1970-80-luvun nuoriso on vain keski-ikäistynyt.
“Commodore 64 -kotikoneilla pelanneet tottuivat siihen, että kaverillekin kopioidaan, joten aikuisina he käyttäytyvät samalla tavalla”, Oksanen sanoo.

Mutta eihän se nyt ole sama asia, että kun 1980-luvulla kopioitiin kaksidekkisen mankan A-pesästä B-pesään Madonnan viimeisin C-kasetti, nyt kopioidaan elokuvat ja musiikki virtuaalisilta kavereilta. Ja heitä on monia kymmeniä tuhansia ympäri maailmaa. Eihän kenenkään kohta enää kannata tehdä mitään, jos kukaan ei ole valmis maksamaankaan mistään.

Oksanen naurahtaa ja selittää ties kuinka monetta kertaa:

“Ensinnäkin on hassua, miten samoja argumentteja aina käytetään. Elokuvien kopioinnin VHS-kaseteille väitettiin tappavan elokuva-alan, C-kasetin piti tappaa levyteollisuus. Näiden perustelujen mukaan aina on olemassa teknologia X, joka tuhoaa artistiryhmän se ja se.”

“Yhdysvalloissa on saatu lukuisia tutkimustuloksia, että jos saatavilla on toimiva ja helppokäyttöinen laillinen tapa ladata viihdettä, kuluttajat siirtyvät siihen eivätkä enää wareta. Se toimii myös päinvastoin, eli jos laillinen mahdollisuus viedään pois, ihmiset siirtyvät warettamaan. Sille ei voi mitään, että aina tulee olemaan pieni ryhmä ihmisiä, jotka haluavat kaiken ilmaiseksi.”

Onnistuneista laillisista ja helpoista palveluista Oksanen mainitsee ruotsalaisen musiikkipalvelu Spotifyn, jolla on yli miljoona maksavaa asiakasta.
Vuonna 2008 avattu Spotify tarjoaa kuluttajien käyttöön yli kymmentä miljoonaa kappaletta vajaan kymmenen euron kuukausimaksuhintaan. Jos jaksa kuunnella kappaleiden väleihin sijoitettuja mainoksia, palvelu on ilmainen.

Samantyyppisiä elokuvapalveluita tarjoavat muun muassa Voddler ja iTunes. Niiden valikoimat Suomessa ovat Oksasen mielestä kuitenkin suppeat, ja silloin ainoa vaihtoehto saada jokin elokuva on warettaminen.

Miksi jokainen ala ei sitten luo omaa Spotify-järjestelmäänsä?

“Musiikkia on aika helppo hinnoitella. Voi olla, että tv-kanavilla on jotain sanomista siihen, että kuluttajat voivat ostaa suhteellisen halvalla netistä tv-sarjoja heti niiden ilmestyttyä, kun taas kanavat joutuvat maksamaan paljon niiden esittämisestä. Kaikilla aloilla ei ole päästy musiikkialan kaltaisiin sopimuksiin.”

Tietokone-lehden nettisivuilla julkaistiin toukokuussa uutinen, jonka mukaan piratismi lisää levymyyntiä.

Uutisessa kerrottiin Pohjois-Carolinan yliopiston taloustieteen apulaisprofessori Robert Hammondista, joka oli tarkastellut tutkimuksessaan BitTorrent-levitykseen päätyneiden levyjen myyntilukuja. Hammond seurasi lähes vuoden aikana yli tuhannen albumin laittomia latauksia ja myyntiä. Tunnettujen artistien levyissä latausten vaikutus levymyyntiin oli hänen mukaansa merkittävin. “Havainnot viittaavat siihen, että tiedostonjako edistää levyn myyntiä. En löytänyt yhtään esimerkkiä päinvastaisesta”, Hammond kirjoitti tutkimuksessaan.
Oksanen sanoo, että kuulostaa tutulta.

“Kansainvälisissä tutkimuksissa on käynyt ilmi, että ne, jotka warettavat paljon, käyvät usein esimerkiksi elokuvissa ja konserteissa. Waretus on myös tapa tutustua johonkin artistiin, jonka tuotantoa alkaa myöhemmin ostaa laillisesti.”

Oksasen mukaan warettaminen on muuttanut tulonjakoa aineistojen välillä, mutta viihteeseen käytetty summa on pysynyt vakiona. Voittajia ovat peliteollisuus ja musiikkipuolella pienet indie-artistit.

Oksanen huomauttaa, että warettaminen on myös pakottanut elokuvan- ja musiikintekijät uudenlaisiin rahoitusmalleihin. Muun muassa huhtikuussa julkaistu kotimainen tieteiskomedia Iron Sky on osittain fanien rahallisesti tukema tuotanto.

“Ja jotkut pienet bändit ovat rahoittaneet musiikkiaan fanien etukäteislahjoituksilla. He ovat keränneet rahaa kiertuetta varten ja palkinnoksi rahoittajat eli fanit ovat päässeet esimerkiksi back stagelle.”

Pitäisikö warettaminen hyväksyä osaksi bisnestä?

TTVK:n eli Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen Antti Kotilainen on vahvasti eri mieltä. Ihan lukujenkin perusteella.

Niitä löytyy TTVK:n nettisivuilta melkoinen määrä. Suomessa esimerkiksi vuonna 2010 yli 125 000 kotitaloudessa jaettiin aktiivisesti piraattiaineistoja tietoverkkoihin. Valtaosa luvattomien tiedostojen lataajista latasi musiikkia, yli puolet myös elokuvia. Pelejä ja tietokoneohjelmia ladattiin kolmannes. TTVK:n laskelmien mukaan verkkopiratismin aiheuttamat kokonaistappiot suomalaiselle yhteiskunnalle ovat yli 355 miljoonaa euroa vuodessa.

Kotilainen ei ymmärrä waretuksen puolesta puhuvien logiikkaa: kaverilta kaverille, tai vertaiselta vertaiselle, peer to peer.

“Waretuksessa jakotapahtumia on hieman enemmän kuin aikana, jolloin kopioitiin kaverille Hurriganesin Roadrunner. Kopioiden laatukin on aivan toinen”, Kotilainen sanoo.
Moni warettaja vetoaa siihen, ettei tee mitään laitonta, kopioi vain itselleen. Kopiointi laittomasta lähteestä on kuitenkin laitonta. Kopioimisesta vain ei tule rangaistusta, toisin kuin jakamisesta.

BitTorrentin logiikan mukaan lataaja myös jakaa ladatessaan. Siihen perustuu koko latausparvien idea.

“Torrentit eivät toimisi, jos jokainen vain lataisi itselleen.”

Kahtena viime vuotena TTVK on pyytänyt noin 300 tiedonsaantihakemusta tuomioistuimelta. Niillä teleoperaattori velvoitetaan kertomaan TTVK:lle laittomaan toimintaan käytetyn IP-osoitteen haltijan henkilöllisyys ja yhteystiedot.

Vuodenvaihteessa Helsingin käräjäoikeus määräsi, että matkapuhelinoperaattori Elisan on estettävä asiakkaidensa pääsy yhdelle maailman suosituimmalle BitTorrent-hakukoneelle, The Pirate Bay -verkkosivustoille.

Samantyyppiset keskeyttämismääräyshakemukset ovat vireillä koskien TeliaSoneraa ja DNA:ta. Päätöksiä odotetaan ennen juhannusta.

Myös Englannin High Court of Justice antoi huhtikuussa päätöksen, jonka mukaan viiden Britanniassa toimivan internetoperaattorin on estettävä asiakkailtaan pääsy Pirate Bay -sivustolle.

Päätös aiheutti närää.

“Internetissä tehdyistä rikoksista pitää aina rangaista itse rikoksentekijää, ei palveluntarjoajan tai teleoperaattorin kaltaista välikättä”, kirjoitti toimittaja ja tietokirjailija Hanna NikkanenHelsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla tammikuussa 2012.

Sitä paitsi yksittäisen operaattorin blokkaamisella ei ole paljon väliä, sillä kiertomahdollisuus on klikkauksen päässä. Pirate Bayhin pääsee Elisankin liittymästä välityspalvelimien avulla.

Kotilainen puolustaa päätöstä.

“Pirate Bay -sivusto on tuomittu Ruotsissa miljoonakorvauksiin. Jos palvelu ei lopeta toimintaansa lainvoimaisista tuomioista huolimatta, ainoa tapa on, että pääsy lähteelle suljetaan. Maailman kokoluokassa Pirate Bayn kaltaisia verkkosivustoja on alle kymmenen. Jos edes viiteen pääsy estettäisiin, lataaminen vähenisi huomattavasti. Pirate Bay on tällä hetkellä ylivoimaisesti isoin vastaavanlainen palvelu, joten lähdimme liikkeelle siitä.”

Pirate Bayn käyttäjien määrä on tippunut päätöksen jälkeen huomattavasti – 700 000 kävijästä 500 000 kävijään.

“Sulkemista kritisoineet ovat muistuttaneet, että Pirate Bayssa on myös laillista materiaalia. Niin on, mutta elokuussa 2011 tekemämme laajan tutkimuksen mukaan siitä, mitä ihmiset sieltä lataavat – eli pääasiassa musiikkia ja elokuvia – oli laitonta 99 prosenttia.”

Kotilainen myöntää, ettei sulku ratkaise kaikkea, sillä palvelut hyödyntävät Suomen puutteellista lainsäädäntöä.

Entä sitten kritiikki siitä, ettei markkinoilla ole helppokäyttöisiä ja laillisia palveluita, joista saisi sitä, mitä haluaa?

“Audiovisuaalisella puolella palveluissa on kehittämisen varaa, mutta musiikissa ei ole mitään tekosyytä, miksi sitä pitäisi ladata laittomasti.”

“Aika monen aikuisen asenne on, että vaikka olisi varaa maksaakin sisällöistä, laiton ilmaistarjonta on luonnollisesti vielä halvempaa kuin mikään laillinen vaihtoehto.”

Miksi ihmisten pitää nähdä tv-sarja ennen kuin se on laillisesti saatavilla?

Helsinkiläinen yrittäjä Eero, 43, selittää. Hän sanoo warettaneensa “aina”. Hänellä olisi varaa ostaa warettamansa tuotteet.

Eero alkoi warettaa jo lapsena, vuonna 1978. Hän pelasi klassikkopeli Pacmania isänsä ostamalla Apple2- kloonilla. Tuolloin Eero kavereineen osti kaupoista tietokonepelejä, kopioi ne lerpulle ja palautti pelin takaisin kauppaan “en tykännytkään” -selityksen kera.

Tällä hetkellä Eerolla on esimerkiksi pelikonsoli Play Stationille kaikki mahdolliset pelit, joka ikinen waretettu. Tai “warestettu”, kuten Eero asian ilmaisee.

“Keräilen pelejä. Joku kerää postimerkkejä ja haluaa kaikki mahdolliset merkit. Minä haluan kaikki mahdolliset pelit”, Eero perustelee. “Myös pelit, joiden kieltä en ymmärrä. En pelaa niitä, sillä minulla ei ole aikaa. Tarkistan, että peli on hyvälaatuinen ja toimii. Sitten lisään se kokoelmiini.”

Elokuvansa ja musiikkinsa perheenisä ostaa laillisesti iTunesista Apple TV:n kautta.

Miksi hän ei imuroi niitäkin ilmaiseksi?

“Warettaessa laadusta ei ole takeita. Koskaan ei ole varmaa, tuleeko jokin elokuva dubattuna. Ja koko homma pitää tehdä uudestaan. Siinä ajassa ehdin ostaa elokuvan laillisesti, ja se on hyvälaatuinen. Ehkä sen takia suurin osa ikäisistäni ei wareta, he eivät jaksa säätää.”

Mutta entä ne tv-sarjat?

Eero haluaa nähdä tiettyjen sarjojen jaksot heti, kun ne ovat saaneet tv-ensi-iltansa kotimaassaan.

“Lopetan warettamisen välittömästi, jos joku pistää pystyyn nettikaupan, josta voin ostaa näitä sarjoja heti ensiesittämisen jälkeen. Jos nykymaailmassa on jotain myynnissä, pitää olla mahdollisuus ostaa se, asuu missä päin maailmaa tahansa.”

Tästä syystä warettamista ei voi Eeron mielestä verrata kaupasta varastamiseen.

“Kaupassa on kauppias, joka ottaa rahan vastaan. Verkossa on elokuva, mutta kukaan ei ota rahaani vastaan. Siksi se pitää ottaa maksamatta.”

‘Paskapuhetta”, sanoo Mikko, 49.

“Kyllä leffat ja sarjat saa netistä täysin laillisesti melkein reaaliajassa, jos vain viitsii nähdä hieman vaivaa.”

Mikko lataa tv-sarjansa melkein heti, kun ne on esitetty Yhdysvalloissa. Hänellä on paitsi suomalainen myös amerikkalainen, brittiläinen ja australialainen iTunes-tili, joten hänen ulottuvillaan ovat lähes kaikki tv-sarjat ja elokuvat, jotka digitaalisessa muodossa löytyvät. Tilien avaaminen edellyttää hieman vaivannäköä, kuten paikallisten katuosoitteiden hankkimista ja ostosten rahoittamista Applen lahjakorteilla, mutta niitä voi ostaa näppärästi eBay-verkkokaupasta.

“Minä saan sen Mad Menin vain muutama tunti sen jälkeen, kun se on esitetty jenkeissä, ja maksan siitä rehellisesti käyvän hinnan. Ja se viivekin johtuu aikaerosta.”

Mikon mukaan hänen laillinen järjestelynsä ei ole sen vaivalloisempi kuin warettaminenkaan.

“Sen ajan, jonka joku käyttää torrenttiensa kanssa sähläämiseen, minä käytän iTunes-tilin perustamiseen. Kymmenen minuuttia maksimissaan.”

Kyse on valinnoista, ja Mikon mielestä lain noudattaminen ei ole valinta. Se on itsestään selvyys.

Kerran Mikon kouluikäisen lapsen kännykästä löytyi netistä ladattu elokuva. Se oli naapurinpojan isän mielestä ihan laillinen.

Mikko joutui kertomaan lapselleen, että leffa oli laiton, ja yhdessä he poistivat sen puhelimesta.

Warettajia ei tunnu kiinnostavan tekijänoikeusjärjestöjen vahtima laillisuus. Itse asiassa moni warettaja kehuskelee varastamansa isoilta, kansainvälisiltä firmoilta.

Vaikka Eero ei wareta musiikkia, hän pitää levy-yhtiöitä tekopyhinä, kun ne vetoavat siihen, että warettamisesta kärsivät nimenomaan pienet artistit.

“Juuri ne pienet artistit kärsivät eniten levy-yhtiöiden toiminnasta.”

“Sitä paitsi levy-yhtiöt itse heräsivät digitalisoitumiseen liian myöhään, ja nyt he eivät halua hyväksyä sitä, että kakkua on jakamassa niin moni muukin.”

Eeron mielestä levy-yhtiöiden puheet tulonmenetyksistä ovat vain tapa syyllistää warettajia.

“Jos joku tekee hyvää musaa, sitä ostetaan. Ei se mene automaattisesti niin, että ne, jotka warettavat musiikkinsa, ostaisivat levyt laillisesti, jos warettaminen olisi mahdotonta. Eihän taidemaalarikaan valita, ettei taulu myy, koska kuva siitä leviää internetissä.”

Onko Eero kasvattanut nyt jo täysi-ikäisistä lapsistaan seuraavan polven warettajia?

“En ole peitellyt heiltä, miten olen pelikokoelmani saanut. En kuitenkaan ole näyttänyt heille miten warettaminen toimii. Kyllähän he saavat sen selville itsekin, jos haluavat.”

Sen Eero on kertonut, miten torrenttien lataamisesta jää kiinni ja että se on tyhmää. Hän myös sanoo tuomitsevansa ankarasti waretetun tavaran myymisen. Jos joku hänen lapsistaan olisi tehnyt niin, hän olisi puuttunut siihen.

“Ehdottomasti.”

Eero ei ole ladannut pelejänsä tai tv-sarjojansa avoimilta torrent-sivustoilta.

“Minun puolestani warettaminen voisi jäädä pienen piirin asiaksi.”

Taitaa olla liian myöhäistä.

Eero ja Mikko eivät esiinny omilla nimillään.

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 23/2012.