Suomen kuvalehti

21.9.2012 klo 17:30

Välimeren ruokavalio suojaa muistisairauksilta

Muistisairaiden liikunnallista kuntoutusta Palvelukeskus Kotikalliossa Helsingissä 7. syyskuuta 2011. Kuva Pekka Sakki / Lehtikuva.

”Muistisairaudet yleistyvät nopeasti, sillä sairaus koskettaa ikääntyvää väestöä”, sanoo Tiia Ngandu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

”Jos sairastumista saadaan lykätyksi viidelläkin vuodella, sairaiden määrä vähenee radikaalisti. Vaikutukset ovat suuret sekä inhimillisesti että taloudellisesti.”

Yleisin etenevä muistisairaus on Alzheimerin tauti. Taudille tyypilliset muutokset aivoissa alkavat kehittyä Ngandun mukaan tavallisesti 50 vuoden korvilla, jopa 20-30 vuotta ennen oireiden ilmaantumista.

Tutkimusten mukaan oikeilla elintavoilla sairastumista voidaan kuitenkin viivyttää, ja parhaassa tapauksessa muistisairauksilta voidaan välttyä jopa kokonaan. Elämänasenne, liikunta ja oikea ruokavalio vaikuttavat suoraan aivojen toimintaan.

”Liikunta lisää aivojen tilavuutta, ja ravintorasvojen koostumus puolestaan vaikuttaa hermosolujen toimintaan. Myös aktiivinen elämänasenne vaikuttaa aivoihin: älyllisesti, sosiaalisesti ja fyysisesti aktiiviset ihmiset sairastuvat harvemmin”, sanoo Ngandu.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos aloitti vuonna 2009 FINGER -tutkimusprojektin, jossa pyritään vaikuttamaan kaikkiin keskeisiin muistisairauksien riskitekijöihin samanaikaisesti. Muistisairausriskiä yritetään pienentää ravitsemusneuvonnan, liikunnan, muistiharjoittelun, sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin puuttumalla. Ravinnon lisäksi tarkastellaan liikunnan, kognitiivisen harjoittelun, sydän ja verisuonitautien riskitekijöiden vaikutusta.

Muistisairauksien juuret ovat Ngandun mukaan osin perimässä. Muistisairaudelle altistavaa geeniä kantaa 25-30 prosenttia väestöstä. Kaikki alttiusgeeniä kantavat ihmiset eivät kuitenkaan sairastu.

Harva kiinnittää huomiota aivoterveyteen

Aivoterveys on sitä, että muisti- ja tiedonkäsittelytaidot toimivat hyvin. Tilapäiset muistioireet tai esimerkiksi nimimuistin heikkeneminen eivät vielä merkitse muistisairautta. Tilapäiset oireet voivat liittyä esimerkiksi työstressiin tai runsaaseen alkoholin käyttöön.

Yleensä ihmiset panostavat terveellisiin elämäntapoihin välttyäkseen ylipainolta tai elämäntapoihin liittyviltä sairauksilta kuten diabetekselta tai sydän- ja verisuonitaudeilta. Harva kuitenkaan kiinnittää huomiota omaan aivoterveyteensä.

Aivoterveydestä on puhuttu julkisuudessa melko vähän. Tiia Ngandun mukaan tietoa aivojen toiminnasta ja muistisairauksien mekanismeista ei ole vielä ollut pitkään saatavilla, sillä muistisairauksien riskitekijöiden lääketieteellinen tutkimus on vasta nuorta. Havainnoivien tutkimusten perusteella voidaan kuitenkin väittää, että ravinnon merkitys on suuri.

Suomalaisessa CAIDE-tutkimuksessa huomattiin, että runsas tyydyttyneen rasvojen käyttö lisäsi muistisairausriskiä. Sairaudelta suojaavia ravintotekijöitä olivat muun muassa monityydyttymättömien rasvahappojen saanti sekä kalan säännöllinen syöminen, kertoo elintarviketieteiden maisteri Satu Jyväkorpi Suomin muistiasiantuntijoista. Myös kohtuullinen kahvin juonti keski-iässä suojasi sairastumiselta vanhempana.

Monissa tutkimuksissa perinteisen välimeren ruokavalion on huomattu suojaavan muistisairauksilta. Ruokavalio sisältää hyvälaatuisia rasvoja, kalaa, runsaasti erilaisia kasviksia, pähkinöitä sekä täysjyväviljatuotteita.

Suomalaisen suuhun sopii itämerellinen versio, jossa suositaan lähialueiden kasviksia, juureksia ja marjoja. Myös vaalea liha kuuluu aivoterveelliseen ruokavalioon. Tällainen ravinto sisältää riittävästi myös antioksidantteja sekä hermosolujen toiminnalle tärkeää B12-vitamiinia.

Muistiliiton Syö muistisi hyväksi -seminaari järjestettiin 19. syyskuuta Helsingissä Café Aschan Jugendissa.

Asiat

aivoterveys muistihäiriöt THL Tiia Ngandu muistisairaudet

Jaa eteenpäin

Lue myös

Kommentit (5)

21.9.2012 klo 21:42 1Suomalainen

1Suomalainen kirjoitti:

Suomalaisen terveysvalistuksen pinttyneinpiä dogmeja on: ”kaiken tarpeellisen saa ruokavaliosta”. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole, vaan niin riittävä määrä D-vitamiinia kuin omega-3 rasvahappojakin tarkoittaa käytännössä lisäravinteiden nauttimista. Viralliseen dogmaan uskominen on terveysriski!

21.9.2012 klo 22:33 kallari

kallari kirjoitti:

Tuskin muuten kuin vailkoivilta osin. Eiväthän itse edes muista maksaa velkojaan.

22.9.2012 klo 8:31 djgc

djgc kirjoitti:

Välimeren ruokavalioon kuuluu osana myös viinin käyttö aterioilla. Jostain kumman syystä suomalaiset ravitsemusasiantuntijat jättävät tämän komponentin häveliäästi mainitsematta. Samoin välimeren ruokavaliossa maitotuotteiden osuus on vähäinen, mutta ei tätäkään korosteta, kun ravitsemusasiantuntijamme mainostavat ”välimerellistä” ruokailua. Sikäli on erheellistä kertoa suomalaisissa tutkimuksissa välimerellisen ruokavalion havaituista eduista, silloin kun on tutkittaville syötetty ruokaa, joka ehkä joltain osin on ollut välimerellistä ja pääosin jotain ihan muuta.

22.9.2012 klo 10:39 Timo Raunio

Timo Raunio kirjoitti:

Kirsi Kallio taisi nyt hiukan syyllistyä lukijoiden harhaanjohtamiseen. Toivon mukaan tämä ei kuitenkaan ollut tietoista, vaan tapahtui pikemminkin epähuomiossa – eli toimittaja unohti olevansa toimittaja, ja antautui jutun lähteenä olleen tahon vietäväksi, jolloin lähdekritiikki pääsi unohtumaan.

Jutussa puhutaan messevästi ”välimeren ruokavaliosta”, muttei juurikaan vaivauduta selittämään että millaista ruokavaliota tällä oikeasti tarkoitetaan. Aitoon välimeren ruokavalioon eivät kuulu esimerkiksi margariinit ja muut epäterveellisiä transrasvoja sisältävät tuotteet, vaikka meillä Suomessa

virallinen ravitsemuspropaganda hyvin kernaasti yrittääkin ympätä nämä sinne mukaan.

Ja aivan kuten tuossa edellä jo huomautettiin, viini ruokajuomana on aivan keskeinen osa välimeren ruokavaliota. Näin siitäkin huolimatta, että Suomen virallinen ravitsemuspropaganda kovin mielellään aina pyrkii ”unohtamaan” tämän seikan.

25.9.2012 klo 11:06 Nipotan

Nipotan kirjoitti:

Mikäli ”djgc” tarkoittaa punaviiniä niin siinä on hiven oikeaanosumista sillä se sisältää RESVERATROLIA jonka arvellaan mm hidastavan vanhenemista ja suositellaan esim diabeetikoille.

On kuitenkin muistettava että suomalaiselta ei taida onnistua se lasillinen ateriaa kohti vaan hujahtaa helposti koko pullo ja silloin vanheneminen jatkuu entisellä vauhdilla.

Puhutaan kovasti kotimaisen ruuan puhtaudesta ja terveellisyydestä mutta se terveellisyys taitaa kyllä hölynpölyä. Asioiden uutisoinnista on kyllä tullut vaikutelma että täällä sairastetaan hiukan enemmän kuin Välimeren maissa. Kannatan siitä huolimatta kotimaista ruokaa…niinkuin sanottu, ravintolisiä saa purkista.

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

Kirjaudu sisään Ei tunnuksia? Rekisteröidy

Kirjoittaja

Kirsi Kallio

Kirsi Kallio

Kirjoittaja oli Suomenkuvalehti.fin toimitusharjoittelija elokuusta 2012 helmikuuhun 2013.

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Luetuimmat