Sipilän ja Soinin hallitus olisi hankala kumppani EU:ssa
Juha Sipilän ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa on vaikea arvioida, sanoo tutkija.
Puheenjohtajan Juha Sipilän keskustan ja Timo Soinin johtamien perussuomalaisten pääsy seuraavaan hallitukseen tiukentaisi Suomen EU-politiikkaa. Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Tuomas Iso-Markun mielestä kyse olisi kuitenkin sävyeroista.
Iso-Markun mukaan muutos tapahtuisi riippumatta siitä, onko keskustan ja perussuomalaisten kumppanina kokoomus vai sosiaalidemokraatit.
”Siihen tulisi lisää tietty kansallisen edun ja Suomen aseman korostaminen. Jo nykyisen hallituksen aikana Suomi on ajoittain ollut muille jäsenmaille hankala neuvottelukumppani. Tämä piirre voisi entisestään korostua.”
Kokoomuspoliitikot ovat kommentoineet ahkerasti keskustalaisten ja erityisesti puheenjohtaja Sipilän kannanottoja. Iso-Markun mielestä linjaeroja ei ole juuri löytynyt.
”Jos kysymystä Nato-jäsenyydestä ei oteta huomioon, eduskuntapuolueet ovat hyvinkin samaa mieltä ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjauksista.”
Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) arvosteli Sipilää ristiriitaisista lausunnoista, koska tämä samassa haastattelussa kannatti Euroopan unionin Venäjä-pakotteita ja sijoitti Suomen ja Ruotsin lännen ja idän väliin. Iso-Markun mielestä kokoomuslaisten arvostelu liittyy vaalikamppailuun.
”Suurimmaksi osaksi kyse on siitä. Kokoomuksesta mielellään muistutetaan, että kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb on ulkopolitiikassa kokeneempi kuin Sipilä.” Iso-Markun mielestä Sipilän linjaa on hankala kommentoida.
”Vaikea arvioida hänen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaansa. Voi olla, että hän tietoisestikin välttelee tätä aihealuetta ja keskittyy mieluummin talouspolitiikkaan.”
Sipilä on pari kertaa jättänyt väliin ulkopolitiikkaan keskittyneen tilaisuuden. Maaliskuussa hän oli ainoa eduskuntapuolueen puheenjohtaja, joka ei osallistunut puoluejohtajien EU-keskusteluun. Tilaisuuden yksi järjestäjä oli Euroopan unionin komissio.