EU vedenjakajalla - tässä myllerryksessä Euroopan johtajien on mahdotonta hallita
Euroopan unioni elää koko historiansa suurinta muutosvaihetta.
Mikä on lopputulos, kun mannerlaatat taas jämähtävät uuteen asentoon, sitä ei vielä tiedä kukaan. En minäkään aio heittäytyä ennustajaeukoksi, mutta asia askarruttaa.
Tällä hetkellä ollaan odottavalla kannalla. Saksan vaalit ensi syksynä ja Britannian kansanäänestys vuonna 2015 on saatava pois tieltä.
Britannian on viimein tehtävä ratkaisunsa suhteessaan unioniin, jossa se ei ole koskaan ollutkaan kuin toisella jalalla.
Britannia ei estä euroalueen eikä pankkiunionin kehitystä, eikä maan poliittinen johto tai talouselämä toivo eroa yhteismarkkina-alueesta – mutta sen enempää Britannia ei itselleen EU-kakusta halua.
Lopputulos lienee uusi erillissopimus Britannian kanssa.
Aina silloin, kun talous on kriisissä, menee EU:lla huonosti. Niin myös nyt.
Kansalaiset ovat tyytymättömiä kaikkialla, ja ääripuolueet nostavat kannatustaan kaikkialla, viimein jopa Saksassakin. Saksan liittopäivät on heittäytynyt entistä hankalammaksi, ja uusi ääripuolue vaatii paluuta vanhaan valuuttaan. Kaiken kukkuraksi lähes koko Euroopassa ongelmana on kilpailukyvyn puute.
Ranskan tilanne on hyvin erikoinen. Taloustilanne on heikko vuosikymmenien hällä väliä -politiikan seurauksena.
Hallitseva sosialistipuolue ei onnistu tosiasioidenkaan edessä uudistumaan, vaan sitä pitävät pihdeissään sisällä vanhavasemmistolainen ministeri Arnaud Montebourg ja ulkoa puolueesta eronnut höyrypää Jean-Louis Mélenchon. Molemmat heiluttavat yhä punalippua.
Modernia sosiaalidemokratiaa edustava presidentti François Hollande yrittää luovia heidän ja Ranskan Brysselille antamien lupausten välissä. Vasemmistosiiven kuplan sisällä Bryssel ja globalisaatio ovat kirosanoja.
Maailmankauppajärjestö WTO:n lähteiden mukaan on kaksi maata, jotka eivät suostu vieläkään näkemään omien rajojensa ulkopuolelle: Yhdysvallat ja Ranska.
Kun Ranskan nykyinen presidentti puhuu kansalle, hänen on tällä hetkellä mahdotonta edes vedota kansainväliseen talouskriisiin. Totuuden hetki lähestyy kuitenkin uhkaavasti. Toukokuun lopussa EU-komissio antaa lausuntonsa euromaiden budjettikaavailuista.
Näistä lähtökohdista EU:n suurin ongelma nyt on se, ettei sen moottori, Saksa-Ranska-akseli, toimi tätä nykyä juuri ollenkaan.
Ainoa valopilkku unionissa on euroryhmän eteneminen. Vuodesta 2008 lähtien euromaat ovat integroituneet ennennäkemättömällä tavalla. Kyse ei ole kuitenkaan mistään liittovaltiohankkeesta niin kuin euron vastustajat väittävät.
Mutta suuri kysymys kuitenkin on, millaisen roolin euroalue ottaa itselleen verrattuna unionin muuhun osaan. Uusi kova vääntö EU:n instituuteista on siis taas väistämättä edessä. Jos tarvitaan taas uusi perussopimus, mikä on hyvin todennäköistä, harjoitus on äärimmäisen vaikea.
Näin arvaamatonta mutaatiokautta EU:ssa ei ole koskaan aiemmin tunnettu. Tilanne on täysin uusi siksi, että tässä myllerryksessä Euroopan poliittisten johtajien on mahdoton hoitaa kunnolla tehtäväänsä eli hallita. Silti heidän täytyy antaa se vaikutelma, että he ovat vahvasti vallankahvassa ja että tilanne on hallinnassa.
Skitsofreeninen tilanne ei todella käy kateeksi.