Poikkeuksellista röyhkeyttä ja venkoilua Tampereella – vaakalaudalla yliopistoinstituution uskottavuus
Yliopistot ovat kuin eduskunta. Instituutio, johon liittyy tietty arjen yläpuolisuus ja pysyvyys. Tiede on riippumatonta, pitkäjänteistä, vakavaa. Yliopistojen työn ei pidä olla kaupan eniten tarjoavalle.
Sivistystä yhteiskuntaan luovilta yliopistoilta odotetaan paljon enemmän kuin kaikenkarvaisilta mahdollisuusklusterilta ja innovaatiohautomoilta.
Tampereen yliopisto näyttää tehneen kaikkensa karsiakseen näitä tärkeitä arvoja – ainakin organisaation julkisesta kuvasta.
Viime vuosina kaupungissa on rakennettu uutta yliopistoa, joka muodostui, kun kolme korkeakoulua yhdistyi. Sen seurauksena Tampereelta on tursunnut wau-kokemuksia, pieniä tulipaloja tieteen rajapinnoilla, kipinäryhmiä, benchmarkia ja pelikirjaa.
Logokin uusittiin. Se on niin herkkä asia, että yliopiston markkinointiviestintäyksikkö yritti rajoittaa ”tuninaaman” pilkkaamista.
Kyse ei ole yksin viestinnästä. Ristiriitoja on liittynyt myös siihen, miten valta yliopistossa jakautuu. Sitäkin on kipuiltu, mikä on elinkeinoelämän rooli säätiöyliopiston arjessa.
Suomen Kuvalehden avustaja Jari Hanska puolestaan halusi selvittää, millaisesta joukosta nykyinen rehtori Mari Walls valittiin tehtäväänsä. Se osoittautui mahdottomaksi.
Meille kerrottiin yllättäen, että monivaiheisesta prosessista ei ollut saatavilla juuri mitään asiakirjoja. Jutunteon aikana saatiin selville, että yliopiston henkilöstöjohtaja oli itse ohjeistanut jatkosta jo karsiutunutta hakijaa vetämään hakemuksensa pois.
Toimintatavan taustalla oli yliopistolla syntynyt idea siitä, että jos hakija vetäytyy, paperit voidaan kätkeä eikä niitä tarvitse luovuttaa pyytäjille.
Koko salaamisperuste on ihan omassa päässä brainstormattu, sillä kuten julkisoikeuden professori Olli Mäenpää jutussamme totesi, laki ei mahdollista tällaista menettelyä.
Tuohon yhteen hakijaan Hanska osasi ottaa yhteyttä, koska hän oli kieltänyt hakemuksensa pois vetämisen. Mitä ilmeisimmin muille hakijoille ehdotus oli kelvannut: niinpä yliopistolta löytyi vain yksi hakemuspaperi. Edes tehtävään valitun eli Wallsin asiakirjoja ei ollut saatavilla.
Olen nähnyt työssäni suuren määrän erilaisia tapoja yrittää väistellä asiakirjajulkisuutta, mutta Tampereen yliopiston toimintatapa erottuu röyhkeydessään joukosta.
Ikään kuin yliopistolla ei ymmärrettäisi, miksi hakuun liittyvät tiedot on säädetty julkisiksi. Ikään kuin yliopisto ei käsittäisi omaa statustaan, vaan toimisi jonkinlaisena yrityksenä.
Ulkopuolelta pitää voida arvioida, miksi valituksi tullut henkilö sai merkittävän julkisen tehtävän. Avoimuus ehkäisee julkisen vallan väärinkäyttöä ja korruptoituneita kaverinimityksiä.
Yhteiskunnassamme on päätetty, että läpinäkyvyyden ja hyvän hallinnon suojaaminen on tärkeämpää kuin yksittäisten hakijoiden sinänsä inhimillisesti ymmärrettävä halu toimia kulisseissa.
Tämän hahmottamiseen voi tarvittaessa pyytää apua vaikka Tampereen yliopiston omasta hallintotieteiden tiedekunnasta. Siellä opiskelijoille tarjotaan tietoa muun muassa hallinnon oikeudellisista perusteista.
Yliopiston rehtori Walls selitti logon käyttökieltoon liittynyttä kohua vetoamalla siihen, että kyse on vain ensiaskeleiden epävarmuudesta fuusion keskellä.
Ja kuin alleviivatakseen kritisoitua ”pöhinäretoriikkaa”, rehtori liitti twiittiinsä hashtagit #ihminenratkaisee ja #fiilikseen.
Isojen yhteisöjen uudistaminen on harvoin helppoa. Tampereen yliopiston sisäisissä keskusteluissa vastustajia on luonnehdittu jopa ”muutosvastaisiksi kommunistiänkyröiksi”.
On totta, että uudistuksia vastustetaan joskus turhan takia. Ehkä sitä on tapahtunut myös Tampereella. Ihmiset voivat kiintyä syvästi tuttuihin tapoihin ja ympäristöihin, ja lopulta ehkä huomata, ettei se vastustettu uusi niin karmeaa ollutkaan.
Tampereen yliopiston kriisiytymisessä ei kuitenkaan ole kyse vain yksittäisen työyhteisön arkisesta kipuiluista, vaan vaakalaudalla on paljon enemmän: koko instituution uskottavuus.
Vauhdikkaan brändäämisen tavoitteena on ilmeisesti ollut se, että yliopistolle saataisiin parhaat aivot, parhaat tutkimushankkeet – ja parhaat resurssit. Nyt osa yliopistoihmisistä kysyy itseltään: onko tämä sellainen yhteisö, johon haluan kiinnittyä?
Olisi korkea aika herätä sammuttamaan tätä käsistä riistäytynyttä tulipaloa. Brändiviestintään panostamisen sijaan ratkaisua kannattanee etsiä korkealaatuisesta tieteestä ja sen mahdollistavan ympäristön luomisesta.
Korjattu kello 17.50: poistettu virantäyttö-termi.