Hyvästit linnarauhalle, mediassa taas rähinä päällä – Mervola ilkeilee Ylen toimitusjohtajalle
Näyttää siltä, että Ylen toimitusjohtajan Merja Ylä-Anttilan mainitsemasta media-alan linnarauhasta ei ole tietoakaan Keskisuomalainen-konsernin suunnassa.
Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila sai täyslaidallisen niskaansa Keskisuomalaisen päätoimittajalta Pekka Mervolalta.
Mervola ihmetteli kolumnissaan sitä, että Ylä-Anttila oli Twitterissä kehunut pääministeri Sanna Marinin (sd) juhannustoivotusta suomalaisille. Mervola piti tätä pääministerin mielistelynä.
”Hän poikkeaa useimmista journalisteista siinä, että hän ui mielellään myötävirtaan tärkeässä asemassa olevien päättäjien kanssa”, Mervola kuvasi Ylä-Anttilaa.
Tarkalleen ottaen Ylä-Anttila ei nykyisessä roolissaan olekaan journalisti, vaan hänelle maksetaan yleisradioyhtiön johtamisesta. Siinä tehtävässä on perinteisesti puolustettu Ylen asemaa.
Purkaus liittyy viime viikolla julki tulleeseen esitykseen Yle-lain muuttamisesta.
Liikenne- ja viestintäministeriössä on valmisteltu muutosta, jolla voitaisiin vastata Medialiiton EU:n komissiolle tekemän kantelun aiheuttamaan paineeseen. Kaupallinen media haluaisi siivota tekstiin perustuvia sisältöjä pois Ylen verkosta.
Jos esitys menee läpi, lakiin kirjattaisiin tällainen muotoilu:
”Sisältöpalvelujen pääpainon tulee olla liikkuvaa kuvaa tai ääntä sisältävissä julkaisuissa. Tekstimuotoisen sisällön tulee pääsääntöisesti liittyä yhtiön liikkuvaa kuvaa tai ääntä sisältävään julkaisuun.”
Poikkeuksen tästä ”pääsäännöstä” tekisivät esimerkiksi uutistilanteet, viranomaistiedotteet ja vähemmistöille suunnatut sisällöt.
Journalistienkin keskuudessa esitystä on katsottu sormi suussa. Kun kyse on esimerkiksi uutisaiheesta, missä kohdassa uutistilanne tarkalleen ottaen loppuu, jolloin pidemmän tekstin laatiminen aiheesta ilman ääntä ja kuvaa muuttuu kielletyksi?
Jo nyt Ylellä on tavanomaista, että toimittaja tekee lyhyen insertin esimerkiksi A-studion lähetykseen ja laatii samasta aiheesta pitkän verkkojutun. Tämä on siis jatkossakin mahdollista.
Sen sijaan ei-uutiselliset tekstijutut verkossa olisivat kiellettyjä. Saa esimerkiksi uutisoida lyhyesti lakiin suunnitellusta muutoksesta, mutta muutosta ei saa analysoida ilman ääntä ja kuvaa?
Mervola on viskonut piikkejä Ylä-Anttilan ja Ylen suuntaan aiemminkin. Keväällä 2019 hän arvosteli Ylen kesätyömainosta ja talon johtajien akateemisen oppineisuuden astetta.
Alkuvuodesta 2020 SK selvitti puolueiden näkemyksiä Ylen tulevaisuudesta.
Samalla sivuttiin Medialiiton kantelua ja Ylen roolia mediamarkkinoilla. Hallintoneuvoston puheenjohtaja Arto Satonen (kok) arvioi tuolloin, että tunnelma kentällä olisi rauhoittunut muun muassa kaupallisesta mediasta rekrytoitujen johtajien, Ylä-Anttilan ja uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittajan Jouko Jokisen myötä.
Ylä-Anttila viittasi haastattelussa siihen, että Ylellä oli jo alettu painottaa ääneen ja kuvaan perustuvia sisältöjä.
”Jos siinä samalla saadaan rakennettua hyvää linnarauhaa kotimaisen median kesken, niin eipä siitä haittaakaan ole”, hän totesi.
Näyttää siltä, että rauhasta ei ainakaan Keskisuomalainen-konsernin suunnassa ole tietoakaan. Kantelun tehneen Medialiiton hallituksen puheenjohtaja on muuten Mervolan esimies, konsernin toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.
Medialiitto katsoo, että Yle on rönsynnyt sanomalehdeksi verkossa ja syönyt tekstipohjaisilla jutuillaan elintilaa kaupalliselta medialta.
On nähdäkseni selvää, että yleisradioyhtiö – kuten mikä hyvänsä julkinen toimija kaupallisten keskellä – voi aiheuttaa häiriöitä markkinoilla, jos sen toimintaa ei rajata.
Se millainen vaikutus Ylellä on tällä hetkellä kaupallisiin markkinoihin, on kiistelyn kohteena. Entä mitä konkreettisia vaikutuksia lakimuutoksella asiantilaan olisi?
Aiheesta on twiitannut väitöskirjatutkija Minna Koivula, samoin Mustread-verkkojulkaisun ekonomistitaustainen Heikki Pursiainen.
Jako kuvaan, ääneen ja tekstiin sekä puheet ”verkkosanomalehdestä” tuntuvat monesta monimediatyöhön tottuneesta journalistista auttamattoman vanhentuneilta.
Erilaisia liikkuvan kuvan ja äänen muotoja tekevät myös monet kaupalliset mediat. Kun esimerkiksi poliitikot pohtivat jotain tärkeää, neuvotteluhuoneen ovea voi vahdata sekä julkisesti että kaupallisesti rahoitettujen medioiden verkkosivuilla.
Jos Yleä haluttaisiin tehokkaasti rajata, se tapahtuisi nähdäkseni budjetin kautta. Tällä hetkellä verorahoitteinen Yle saa toimintaansa lähes puoli miljardia euroa vuodessa.
Journalismin näkökulmasta Ylen rooli ei tässä mediamaisemassa pelkisty kaupallisten yhtiöiden liiketoimintamahdollisuuksiin.
Alan työllisyyskehitys on ollut katastrofaalista kuluneen vuosikymmenen ajan ja kasapäin toimittajien työpaikkoja on hävinnyt. Erityisen kiivaasti ovi on käynyt kolmekymppisten toimittajien kohdalla.
Selitys trendiin on digitaalisuuden läpilyönti. Paperituotteella tulosta tehneet mediayhtiöt yrittävät saada tilaajat maksamaan digisisällöistä.
Kaupallinen media on kompensoinut pienenevää rahavirtaa keskittämällä ja tehostamalla toimintaansa. Yksi näkyvimpiä viime ajan muutoksia on Aamulehden siirtyminen Sanoma-konserniin. Nyt Helsingin Sanomien toimittajien juttuja näkyy Aamulehdessä – ja toisinpäin.
Samaa tapahtuu muidenkin mediakonsernien sisällä.
Jutut voivat olla laadukasta sisältöä monistettunakin, mutta kehityksellä on vakava varjopuolensa, kun puhutaan median tehtävästä demokratian tukipilarina. Kun samoja juttuja julkaistaan eri medioissa, niiden sisältöjen tekemiseen tarvitaan vähemmän toimittajia.
Samalla journalistien seuraamat aiheet ja perkaamat näkökulmat väistämättä vähenevät.
Kun vahtikoirien määrä vähenee, se myös laskee kiinnijäämisriskiä epäasiallisesta vallankäytöstä ja kehnoista päätöksistä. Ennen kaikkea yleisö saa vähemmän tietoa siitä, mitä yhteiskunnassa todella tapahtuu.
Kaupallisen median huoli toimintamahdollisuuksistaan on enemmän kuin perusteltu ja valtion on syytä olla asiassa hereillä, mutta Yle-lain muutos näyttää köykäiseltä keinolta ongelmien selättämiseen.
Varsinkin kun Ylen toimitusjohtajan tuoreen blogin perusteella syntyy kuva, että lakimuutos vaikuttaa hyvin niukasti, jos ollenkaan Ylen nykytoimintaan.
Jotta tekeillä oleva Ylen tekstikielto olisi merkityksellinen, sillä pitäisi olla paitsi selkeät rajat ja jotain vaikutusta, mutta myös valvojansa.
Sitä onkin ministeriössä mietitty. Valvontarooli on lankeamassa Ylen hallintoneuvostolle, jossa istuu poliitikkoja.
Riippumattomuuden turvaamiseksi hallintoneuvosto ei saisi puuttua journalistisiin sisältöihin, mikä ei suinkaan ole estänyt sitä niin tekemästä.
Hallintoneuvoston jäsenet ovat jopa vaatineet potkuja epämieluisia sisältöjä laatineelle toimittajalle ja kokouksissa on käyty keskustelua yksittäisistä jutuista.
Uusi valvontatehtävä ei varsinaisesti lisää luottamustani siihen, että journalismin sisällöt pysyisivät poissa hallintoneuvoston pöydältä jatkossakaan.
Korjattu 25.6. kello 9.55: Ylen toimintaansa saama rahamäärä on lähes puoli miljardia, ei yli.