Välirauha Kiinan kanssa

Yhdysvaltain puolustusministeriön tammikuussa julkaisema puolustusstrategia jatkaa Donald Trumpin hallinnon tutulla linjalla, arvioivat Suomen Kuvalehden haastattelemat asiantuntijat.

Euroopan on otettava enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan, kun Yhdysvallat keskittyy jatkossa pikemminkin läntiselle pallonpuoliskolle.

”Tässä on Yhdysvaltojen prioriteettien suhteen hyvin samanlainen viesti kuin (joulukuisessa) turvallisuusstrategiassa”, sanoo johtava tutkija Ville Sinkkonen Ulkopoliittisesta instituutista.

”Euroopan suhteen on ehkä riisuttu kulttuurisotakuorrutus, mutta muuten myötäillään sitä, mitä on aiemmin linjattu.”

Joulukuinen strategia maalasi kuvaa Euroopasta taantuvana sivilisaationa, joka EU:n, maahanmuuton ja esimerkiksi ”sensuurin” vuoksi ”muuttuu tunnistamattomaksi” 20 vuoden kuluessa.

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian professori Tommi Koivula huomauttaa, että samanlaista ”ärhäkkyyttä” ei puolustusministeriön strate­giasta löydy.

”Se on populistinen ja korostaa Donald Trumpin nerokkuutta johtajana, mutta siitä voidaan tunnistaa myös jatkuvuuksia. Joulukuiseen strate­giaan verrattuna tämä on myös hillitympi – ja siinä mielessä hyvä dokumentti, että se nostaa kirkkaasti esiin hallinnon prioriteetit”, Koivula sanoo.

Asiakirja määrittelee neljä prioriteettia (lines of effort): Yhdysvaltojen puolustus, strategisen tasapainon löytäminen Kiinan kanssa, taakanjaon lisääminen liittolaisten kanssa ja oman puolustusteollisuuden vahvistaminen entisestään.

”Yhdysvaltojen puolustamiseen liittyy Trumpin versio Monroen opista, eli että maa siirtää katsettaan läntiseen pallonpuoliskoon entistä voimakkaammin”, Ville Sinkkonen huomauttaa.

Monroen opilla on perusteltu myös Venezuelan itsevaltaisen johtajan Nicolás Maduron kaappaamista sekä Grönlanti-havitteluja.

Taakanjaon lisääminen liittyy myös Eurooppaan, Natoon ja Suomeen. Tommi Koivula ei pidä linjauksia rajuina. Pää­viesti on edelleen sama, useaan­ kertaan kuultu.

”Samalla tavalla tämä asiakirja viestii myös aasialaisille liittolaisille. Eli Yhdysvallat haluaa keskittyä omiin lähialueisiinsa ja katsoo, että eurooppalaiset hoitavat Euroopan ja aasialaiset puolestaan Aasian”, Koivula sanoo.

Tarvittaessa Yhdysvallat voi tarjota ”kriittistä, mutta rajallista tukea”, asiakirjassa todetaan. Mitä se konkreettisesti tarkoittaa, ei strategiassa avata, Koivula huomauttaa.

Strategia lähtee siitä, että Euroopan pitää padota ja se myös pystyy patoamaan Venäjän uhan omin voimin.

Tätä perustellaan Euroopan talou­dellisella etulyöntiasemalla suhteessa Venäjään, Ville Sinkkonen sanoo.

Hän arvioi, ettei strategia juuri kerro, mitä tämä kaikki tarkoittaa Yhdysvaltain sotilaallisen läsnäolon kannalta Euroopassa.

”Siitä linjattaneen joukko­rakennetarkastelussa.”

Paperin Kiina-linjauksissa näkyy Sinkkosen mukaan jonkinlainen maiden keskinäinen ”välirauha”. Suurvaltakilpailun sijaan puhutaan pikemminkin strategisesta tasapainosta.

”Se kertoo nähdäkseni jotakin siitä, miten hallinto suhtautuu haastajiinsa.”

Taiwaniakaan ei mainita.

Myös Tommi Koivula pitää Kiina-puheita aiempaa sovittelevampina.

”Kiinaa ei kuvata niinkään haastajana tai vastustajana. Se on jonkinlainen voima, joka halutaan pitää aisoissa, mutta toisaalta puhutaan kunnioituksesta. Asiakirjaa voisi lukea ehkä myös niin, että hallinto epäsuorasti myöntää Kiinan olevan likipitäen Yhdysvaltain rinnalla voimassa ja mahdissa.”

Toisin on Venäjän suhteen.

”Maa alennetaan alueel­liseksi vastustajaksi, jonka Eurooppa voi hoitaa.”

Sekä Koivula että Sinkkonen huomauttavat, että Trumpin hallinnossa ja republikaanipuolueessa on ollut monenlaista ajattelua Kiinan suhteen. Osa näkee Kiinan uhan merkittävänä, osa taas haluaa priorisoida läntistä pallonpuoliskoa ja tehdä diilejä. Näkemyksiä on sovitettu yhteen ja niistä on myös kiistelty.

Esimerkiksi kansallisen turvallisuuden strategian on kuvattu myöhästyneen juuri siksi, että Kiina-kohtia muokkailtiin, Sinkkonen muistuttaa.

”Dokumentissa näkyy, mihin suuntaan valtasuhteet hallinnon sisällä ovat liikkuneet.”